Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Koulukiusatun tarina sai teinitytön toimimaan – nyt tuhansien ihmisten Facebook-ryhmä auttaa vähävaraisia ja lohduttaa yksinäisiä

Eveliina Söderström perusti 16-vuotiaana Facebook-ryhmän, jonka kautta ovat saaneet apua niin yksinäiset kuin vähä­varaisetkin. Miksi sosiaalisen median apuryhmät ovat niin suosittuja?

Elämä
 
Juha Riihimäki
Vesa-Matti Väärä
Eveliina Söderströmin perustamassa apuryhmässä on nyt noin 18 000 jäsentä.
Eveliina Söderströmin perustamassa apuryhmässä on nyt noin 18 000 jäsentä. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Fakta

Näissäkin ryhmissä voit auttaa 

Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla

Auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia, joista monet ovat ajautuneet yhteiskunnan avustusverkoston ulkopuolelle. Järjestää väliaikaista hätäapua ja haluaa olla suojaverkko ihmisille, joilla sitä ei ole.

 

Autetaan kun voidaan

Erittäin vaikeassa elämäntilanteessa olevien perheiden auttamiseksi tarkoitettua vapaaehtoistoimintaa. Valitsee avustettavat perheet tiukoin kriteerein ja haluaa näin taata, että apu menee sitä tarvitseville.

 

Refugee Hospitality Club

Haluaa tukea paikallisten ja turvapaikanhakijoiden rauhaisaa yhteiseloa.

Ryhmä on nimensä mukaisesti tarkoitettu vieraanvaraisuuteen.

 

Jouluapua

Tavoitteena on luoda lapsille ja nuorille joulujuhlan tunnelma huolimatta perheen haastavasta taloudellisesta tilanteesta. Yhteisö toimii linkkinä vähävaraisten perheiden ja avunantajien välillä.

 

Avustuksia vähävaraisille

Perustettu auttamaan vähävaraisia ja toimimaan linkkinä avun tarvitsijoiden ja auttajien välillä. Tarkoitus on auttaa selviämisessä pahimman hetken yli, ei elättää perheitä.

Syyskuisena perjantaina kolme vuotta sitten 16-vuotias Eveliina Söderström istui kotonaan ja luki Iltalehteä.

Yksi uutinen lehdessä pysäytti. Siinä kerrottiin äidistä ja hänen koulukiusatusta ja yksinäisestä tyttärestään. Tytön syntymäpäivä oli ollut edessä, mutta hänellä ei ollut ketään, jonka kanssa juhlia. Äiti oli esittänyt toiveen: hän oli pyytänyt netissä vieraita ihmisiä lähettämään tyttärelleen syntymäpäiväkortteja.

Lopulta posti oli tuonut päivänsankarille 544 onnittelua.

Söderström liikuttui lukemastaan, eikä saanut äitiä ja tytärtä mielestään. Seuraavana päivänä hänen mieleensä välähti jotakin sellaista, mitä some-ajan kasvatille vain voi.

Söderström avasi tietokoneensa ja perusti Facebook-ryhmän. Ryhmässä kuka tahansa saattoi vihjata lapsesta, joka ilahtuisi pienestä huomionosoituksesta ja onnittelukortista. Rahan lahjoittamisen Söderström kielsi, koska se olisi voinut houkutella väärinkäytöksiin.

Yhteisön nimeksi tuli Edes yhtenä päivänä maailman tärkein – sen Söderström lainasi lehtijutun äidin surullisista, mutta samalla toiveikkaista sanoista.

Ensimmäisenä päivänä ryhmään liittyi 400 ihmistä. Facebook-sivun seinälle ilmestyi myös jokunen onnittelukorttipyyntö.

Hienoa, Söderström ajatteli.

Se oli kuitenkin vasta alkua. Jo seuraavana päivänä meni rikki 10 000 jäsenen raja.

”Äidit ja isät pyysivät muistamaan lapsiaan, jotka olivat yksinäisiä tai koulukiusattuja. Onnitteluja pyydettiin siskolle tai veljelle, joskus kummilapselle.”

Söderström alkoi saada kymmeniä viestejä päivässä. Ryhmään liittyneet halusivat kertoa antamastaan avusta ja kiittää Söderströmiä mahdollisuuden järjestämisestä.

Ryhmän seinälle ilmestyi kuvia onnellisista ja usein hämmentyneistä lapsista, joita ympäröivät onnittelukortit ja lahjat.

Eikä apu jäänyt pelkästään kortteihin.

”Mieleen jäi 12-vuotias oululaispoika, joka pääsi treenaamaan rumpujen soittamista paikallisen suosikkibändinsä kanssa. Minä kävin syömässä kahden koulukiusatun tytön kanssa. Myöhemmin molempien äidit kiittivät lapsille tärkeästä hetkestä.”

Nyt 19-vuotias Söderström sanoo, ettei ollut koskaan aiemmin tehnyt auttamisen eteen mitään näin konkreettista. Se tuntuu vähän nololta.

Miksi suomalaiset innostuvat Facebookin apuryhmistä – hekin, jotka eivät ole tehneet hyväntekeväisyyttä aiemmin?

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Frank Martela sanoo, että auttaminen ilman välikäsiä lienee lisääntynyt siitä yksinkertaisesta syystä, että sosiaalinen media tekee sen mahdolliseksi.

Perinteisen kyläkulttuurin aikana ihmiset auttoivat toisiaan, koska kaikki olivat lähellä ja tiesivät toistensa tarpeista. Kaupungistumisen myötä ihmisten välit muuttuivat etäisemmiksi, vaikka halu auttaa ei hävinnyt mihinkään.

”Nyt sosiaalinen media auttaa kaupunkilaisia tarjoamaan ja saamaan kohdennettua apua. Olisi hankalaa mennä soittelemaan ovikelloja tai pysäyttää ihmisiä kadulla ja kysyä, onko kellään iskuporakonetta – tai kuka mitäkin apua tarvitsee”, Martela sanoo.

Martelan mukaan autamme toisiamme siitä syystä, että meillä on sisäänrakennettu halu tehdä hyvää muille. Jos ihminen käyttää rahaa toisten hyväksi eikä tuhlaa vain omiin tarpeisiinsa, hänelle tulee parempi mieli.

”Tietenkin ihminen voi auttaa ja osallistua myös saadakseen mainetta ja vastapalveluksia, Martela huomauttaa. Silloin puhutaan strategisesta auttamisesta.

Strateginen auttaminen mielletään amerikkalaiseksi tavaksi. Se tuntuu suomalaisista helposti vieraalta ja jotenkin väärältä, ikään kuin kaiken auttamisen pitäisi tapahtua salassa. Asiaa voi Martelan mielestä katsoa toisestakin suunnasta.

”Suomessa paheksutaan liikaa julkista auttamista. Toisen näkyvä esimerkki voi saada minutkin auttamaan.”

Hyviä kokemuksia auttamisen liikkeelle panevasta voimasta on kuullut myös Söderström.

”Koska ryhmäni on lapsia ja nuoria varten, äitini perusti oman ryhmän aikuisille, jotka ovat yksinäisiä ja haluavat löytää ystävän. Sen nimi on Aikuisten oikeesti – sydämellä.”

Edes yhtenä päivänä -ryhmän jäsenmäärä on vakiintunut runsaaseen 18 000:een. Söderströmiä ilahduttaa se, että erityisesti nuoret, hänen ikätoverinsa ja sitäkin nuoremmat, lähettävät kortteja ja lahjoja vieraille.

Joskus voi käydä niin, että auttaja väsyy empatiakykynsä takia. Silloin puhutaan myötätuntouupumuksesta. Söderström sanoo, ettei auttaminen ole vienyt voimia.

”On raskasta, jos ihmiset suhtautuvat epäillen ryhmän tekemisiin ja kyselevät, tapahtuvatko nämä asiat oikeasti.”

Välillä erityisesti äidit ryhmässä päivittelevät Söderströmille huoliaan ja murheitaan. Silloin hän on sanonut ystävällisesti, ettei teini-ikäinen ole paras kuuntelemaan sellaisia ongelmia.

Marraskuussa 2015 Maijan pesukone hajosi. Tilanne oli vakava: Maija on yksinhuoltaja, eikä kolmen alle 10-vuotiaan kanssa pärjää oikein mitenkään ilman pyykkäysmahdollisuutta.

”Uuteen pesukoneeseen menivät lahjoja varten säästetyt rahat kokonaan. En osannut kertoa lapsille, että nyt onkin tulossa vähän nihkeämpi joulu.”

Maija oli liittynyt Edes yhtenä päivänä maailman tärkein -ryhmään noin vuosi aiemmin. Ryhmässä Maija oli tutustunut Eveliina Söderströmiin ja kertoi nyt tälle, mitä oli tapahtunut.

Söderström siskonsa kanssa ajatteli, että Maijan lasten on saatava lahjansa. He vinkkasivat ryhmäläisille yksinhuoltajasta, jonka joulu oli uhattuna.

”Eveliina ja hänen siskonsa toivat lahjat ovellemme. Ruuan lisäksi lapset saivat legoja, värityskirjoja, pikkuautoja ja jopa kauko-ohjattavan auton. Ja sain minäkin oman värityskirjan”, Maija nauraa.

Avun vastaanottaminen herätti Maijassa ristiriitaisia tunteita. Onneksi lahjoittajat eivät tulleet itse tuomaan lahjoja, hän sanoo.

”En tiedä, miten olisi ottanut niin henkilökohtaisen avun vastaan, koska oma heikko elämäntilanne nolotti. Olin kuitenkin nöyrän kiitollinen kaikesta.”

Nyt hän ajattelee, että joskus avun vastaanottaminen on ylpeyttä viisaampaa. Joskus elämässä saattaa tulla eteen tilanteita, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Maija kertoo auttavansa itsekin muita silloin kun voi, oli kyse sitten ruuan tekemisestä tai kaverin lasten vahtimisesta.

Maijasta Facebookissa toimivat hyväntekeväisyysryhmät tuntuvat jotenkin inhimillisemmiltä kuin tunnetut järjestöt.

Joskus ihmiset valittavat tyytymättömyyttään isoja avustusorganisaatioita kohtaan. On vaikeaa tietää, menevätkö rahat kohteeseen, järjestelmän pyörittämiseen vai peräti muutamien henkilöiden taskuihin.

Toisaalta suuriin ja tuttuihin järjestöihin myös luotetaan. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Merja Tuominen sanoo, että luotettavuus on keskeinen kriteeri lahjoittamiselle.

”Järjestön tai keräyksen suuri tunnettuus korreloi yleensä hyvän mielikuvan kanssa. Luotettavuus on tärkein asia, ja jos sitä koetellaan, syntyy ongelmia.”

Taloustutkimuksen tietojen mukaan pienet avustusjärjestöt ovat edelleenkin hyvin marginaalinen auttamisen muoto.

Mutta vaikka Facebook-ryhmät ovat verraten uusi ilmiö, Martelan mielestä niillä voi olla merkittävä rooli auttamisessa. Hän ei näe niitä vastavoimana isommille organisaatioille.

”Pikemminkin ne täydentävät toisiaan, koska auttaminen ruokkii auttamista”, Martela sanoo.

Kun syrjittyjä ja vähävaraisia lapsia auttava ryhmä sai huomiota, Söderströmiltä kyseltiin paljon hänen omasta lapsuudestaan. Kuinka kurja se oikein oli?

Silloin Söderström vastasi kaikille, ettei häntä ole koulukiusattu eikä hänellä ole kokemusta kurjuudesta. Hän vain heräsi auttamaan luettuaan lehtijutun.

Nyt vastaus on vähän toinen.

”Kun olen miettinyt lapsuuttani ja jutellut vanhempieni kanssa, olen tajunnut, että olen yrittänyt ottaa toisia huomioon jo pienestä asti.”

Toisella luokalla Söderström kuului isoon kaveriporukkaan. Koulun pihalla hän kiinnitti huomiota tyttöön, joka oli aina yksin.

”Sanoin kavereille, että otetaan hänet mukaan porukkaan."

Sama periaate toimii yhä.

Maijan nimi on muutettu.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!