Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kärkkäisen perheen lapset syntyivät vuoden välein – Miksi pieni ikäero on ihanne, vaikka se voi olla riski perheen hyvinvoinnille?

Yhä useampi suomalainen toivoo lapsilleen alle kahden vuoden ikäeroa, vaikka asiantuntijoiden mukaan siinä on riskejä. Kärkkäisen perheen lapset syntyivät vain 13 kuukauden välein. Miten kahden pienen lapsen kanssa pärjää?

Elämä
 
Susanne Salmi
Markus Jokela / HS
Olli ja Vilma Kärkkäisen lapsia Inaria ja Pyryä on luultu kaksosiksi. Ikäeroa on vain 13 kuukautta.
Olli ja Vilma Kärkkäisen lapsia Inaria ja Pyryä on luultu kaksosiksi. Ikäeroa on vain 13 kuukautta. Kuva: Markus Jokela / HS

Sinä vuonna arki oli yhtä kaaosta. Vilma ja Olli Kärkkäisen elämä oli saanut lyhyessä ajassa uuden suunnan. Perheeseen oli syntynyt toinen lapsi, ja esikoinen oli vasta vuoden ja yhden kuukauden ikäinen.

Vastasyntynyt Pyry ja yksivuotias Inari kaipasivat jatkuvaa huomiota. Kahdelta vanhemmalta se vielä sujui, mutta kun isä lähti aamuisin työpaikalleen väitöskirjaa tekemään, asiat mutkistuivat.

Pakon edessä Vilma Kärkkäinen oppi varsinaiseksi akrobaatiksi. Leppävaaralaisen kerrostalokolmion eteisessä toistui päivittäin sama rituaali: itkevän kuopuksen rattaita piti heiluttaa jalalla, sillä molempia käsiä tarvittiin esikoisen pukemiseen. Oman tukan kampaamisesta oli turha edes haaveilla.

Samantapaisia kokemuksia on tuhansilla vanhemmilla. Vaikka lasten ikäero on harvassa perheessä yhtä pieni kuin Kärkkäisillä, ei toisen lapsen hankinnassa haluta aikailla.

Lähekkäin syntyneistä sisaruksista tulee toistensa parhaat kaverit, ajatellaan. Ja eikö parisuhdekin kestä paremmin, kun vauvavuosista pääsee kerralla eroon?

Ei välttämättä, sanovat asiantuntijat. Kahden lapsen saaminen muutaman vuoden sisään voi olla erittäin kuormittavaa niin parisuhteelle kuin perheen hyvinvoinnillekin. Pahimmillaan tiheät synnytysvälit voivat olla uhka myös terveydelle.

Silti moni haluaa ottaa riskin. Mistä se johtuu?

Suurin osa suomalaisista ajattelee, että lasten ihanteellinen ikäero on enintään kaksi vuotta. Se selviää Väestöliiton perhebarometristä. Usein toive toteutuukin: keskimäärin ensimmäisten lasten ikäero on hieman yli kolme vuotta, mutta tätä lyhyemmät syntymävälit ovat yhä yleisempiä.

Peräti 40 prosenttia toisista lapsista näkee päivänvalon kahden vuoden sisällä esikoisesta. Vielä parikymmentä vuotta sitten syntymävälit olivat yli puoli vuotta pidemmät.

Ilmiö selittyy ainakin osittain käytännöllisillä syillä. Mitä korkeammaksi ensisynnyttäjien ikä nousee, sitä kovempi kiire vanhemmille tulee hankkia toinen lapsi, mikäli he mielivät niin tehdä.

Myös politiikka saattaa vaikuttaa asiaan. Nykyinen kotihoidontukijärjestelmä suosii niitä vanhempia, joiden toinen lapsi syntyy ennen esikoisen kolmevuotispäiviä.

Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Miksi olemme niin yksimielisiä siitä, että lapset pitäisi pyrkiä saamaan näin tiiviillä tahdilla?

”Syyt ovat valistuneiden arvausten varassa. Mutta monestihan sanotaan, että Suomi on yhden totuuden maa. Ehkä tämä on osa sitä ilmiötä”, sanoo Väestöliiton tutkija, psykologi Venla Berg.

Moni vaikuttaa ajattelevan, että pieni ikäero tekee sisaruksista läheisiä.

Toisaalta vaakakupissa painaa myös vanhempien elämäntilanne.

Bergin mukaan monet mieltävät vauva-ajan raskaaksi suoritukseksi, joka on syytä saada äkkiä pois päiväjärjestyksestä.

”Ihmiset ehkä näkevät vauvavuodet projektina, joka pitää hoitaa alta pois: nopeasti, tehokkaasti, kaikki samaan syssyyn. Suorittamisen ilmapiiri on aika voimakkaasti läsnä.”

Myös Kärkkäisillä haaveena oli noin kahden vuoden ikäero. Vilma Kärkkäinen muistaa ajatelleensa, että perheenlisäystä voisi alkaa pohtia siinä vaiheessa, kun esikoisen yksivuotissyntymäpäivä on käsillä. Silloin ikäerosta olisi muodostunut parin vuoden mittainen.

Kohtalo kuitenkin puuttui peliin: raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa paljon suunniteltua aiemmin. Ensialkuun se oli melkoinen järkytys.

”Olin päättäväisenä jo ehtinyt ilmoittaa töihinkin päivän, jolloin palaisin äitiyslomalta. Olo oli kauhistunut, epätoivoinen: ei voi olla totta, että taas ollaan raskaana!”, Vilma Kärkkäinen muistelee.

Parille oli kuitenkin ollut koko ajan selvää, että vähintään kahta lasta yritettäisiin. Molemmilla oli sisaruksia, ja samaa he toivoivat myös omalle lapselleen. Siksi tieto perheenlisäyksestä otettiin lopulta ilolla vastaan.

Vauva-aika oli perheessä tuplasti tavanomaista raskaampi. Vaikein ajanjakso alkoi Pyryn syntymästä ja kesti noin vuoden. Sinä aikana Leppävaarassa ei paljoa nukuttu.

Yöt kuluivat lastenhuoneessa: äiti heräsi muutaman tunnin välein imettämään Pyryä, isä valvoi herkkäunisen Inarin sängyn vierellä. Aamuisin herätys koitti jo viideltä, sillä sen pidempään kuopus ei malttanut nukkua.

Päivät eivät olleet juuri helpompia. Kahden pikkulapsen rytmit eivät osuneet lainkaan yksiin. Kun Inari oli päiväunilla, Pyry valvoi – ja päinvastoin.

”Päivään ei kuulunut yhtäkään omaa hetkeä. Jossain vaiheessa tuntui, että koko ajan vain syötän jotakuta. Lopulta oli pakko alkaa aktiivisesti runtata Pyryä Inarin rytmiin, jotta heidät sai samaan aikaan päiväunille”, Vilma Kärkkäinen kertoo.

Myös jatkuva neljän seinän sisällä oleminen ahdisti. Koti alkoi tuntua työpaikalta, lattialle unohtuneet lelukasat keskeneräisiltä projekteilta.

Venla Bergin mukaan ei ole mikään ihme, jos moinen tilanne saa vanhemman tuskastumaan.

”Jokainen yhden lapsen vanhempikin tietää, miten vaativaa vauvan hoito on. Jos niitä on perheessä useampia, se vie vielä enemmän resursseja, syö aikaa parisuhteelta ja lisää tilanteen raskautta.”

Se näkyy tilastoissa: hyvin pienellä ikäerolla syntyneiden lasten vanhemmat eroavat useammin kuin muut parit. Tutkimusten perusteella näyttää todennäköiseltä, että se liittyy uuden elämäntilanteen aiheuttamaan stressiin.

Pieni ikäero tuo mukanaan myös fyysisiä terveysriskejä niin äidille kuin lapsillekin. Alle kahden vuoden mittainen synnytysväli voi lisätä ennenaikaisen synnytyksen ja keskenmenon riskiä.

Vakavia mielenterveys- ja kehityshäiriöitä, kuten autismia ja skitsofreniaa, esiintyy pienellä ikäerolla syntyneiden lasten keskuudessa hieman muita enemmän. Lisäksi lähekkäin syntyneet lapset ovat tilastollisesti muita alttiimpia tapaturmille, sillä vanhempien aika ei riitä heidän jokaisen liikkeensä seuraamiseen.

Siksi Bergin kanta on selvä: vaikka riskit ovat pieniä, kannattaa pohtia huolellisesti, kuinka kiire toisen lapsen hankkimisella todella on.

”Asiaan vaikuttaa tietenkin se, onko vanhemmilla valinnanvaraa: aiheuttaako äidin ikä paineita, onko parilla vaikeuksia tulla raskaaksi tai taloudellisia ongelmia. Muuten mikään tutkimustulos ei viittaa siihen, että olisi pakko ehdoin tahdoin pyrkiä siihen kahteen vuoteen.”

Aina pieni ikäero ei kuitenkaan tarkoita ongelmia. Sen tietää psykologi Silja Salmi, joka pitää vastaanottoa muun muassa Malmin perheneuvolassa.

Hänen mukaansa useimmat vanhemmat ovat lopulta tekemäänsä ratkaisuun tyytyväisiä, vaikka ensimmäiset vuodet olisivatkin rankkoja.

”Perheen hyvinvointiin vaikuttaa moni muukin asia kuin sisarusten ikäero – esimerkiksi lasten temperamentti ja perheen sosiaaliset verkostot. Kannustaisin pohtimaan ennen kaikkea omaa ja puolison jaksamista ja toiveita, kun päätöksiä perhekoosta tehdään.”

Salmen mukaan sujuvan arjen lähtökohta on vanhempien toimiva parisuhde.

Vauvavuosien haasteista selviäminen voi myös vahvistaa liittoa. Se edellyttää sitä, että arjen ilot ja surut jaetaan ja vastuu perheestä kannetaan yhdessä.

”Jotkut ajattelevat, että laitetaan parisuhde paussille vauvavuosiksi. Sitä ei pitäisi tehdä. Jos vanhemmat ovat samassa veneessä, he jaksavat yllättävän paljon”, Salmi sanoo.

”Suhteen hoitaminen tarkoittaa ennen kaikkea yhdessäoloa ja yhteistä tekemistä. Liian usein kotona olevan ja työssäkäyvän vanhemman maailmat eriytyvät toisistaan turhan paljon. Jos niin käy, apua kannattaa hakea.”

Vilma ja Olli Kärkkäisen parisuhde säilyi vahvana läpi raskaimpienkin vuosien. Perheen isä teki lyhennettyä työpäivää ja kiirehti kotiin jo neljän maissa iltapäivällä. Tietoisuus siitä sai myös puolison jaksamaan paremmin.

”Meillä on aina pyritty tekemään tasapuolisesti kaikkea, kotitöistä ja lapsista lähtien. Pari vuotta oli tosi raskasta, mutta nyt näiden kanssa on mukavaa. Oli ehdottoman tärkeää, että kaikki hoidettiin yhdessä”, Olli Kärkkäinen sanoo.

”Kenties olisi vielä vaikeampaa, jos puolet perheestä olisi univajeessa ja puolet ei. Me olimme samassa suossa kaulaamme myöten, ihan zombieina molemmat”, Vilma Kärkkäinen nauraa.

Välillä apuun tulivat myös isovanhemmat. Tuen etsiminen oman ydinperheen ulkopuolelta ei olekaan koskaan pahitteeksi, sanovat asiantuntijat. Tukea voi tarjota esimerkiksi ystävä, anoppi tai kaupungin perhetyöntekijä.

”Olisi hyvä uskaltaa pyytää apua. Se on luonnollista, sillä lapsia on läpi historian kasvatettu yhdessä. Liiallisesta yksin pärjäämisen kulttuurista pitäisi päästä eroon”, tutkija Venla Berg toteaa.

Entä millainen on pienellä ikäerolla syntyneiden lasten kohtalo? Useimmiten oikein hyvä, kunhan he vain saavat tasapuolisesti huomiota, Silja Salmi sanoo. Esikoista ei saa unohtaa, vaikka kuopus laittaisi arjen uuteen uskoon.

”Uusi vauva voi saada isomman sisaruksen taantumaan. Siitä huolimatta hänelle ei pitäisi asettaa liikaa vaateita kasvuun ja kehitykseen liittyen. Sen sijaan pitäisi kehua paljon, antaa hoivaa ja huolenpitoa.”

Muutaman ensimmäisen vuoden ajan Pyry ja Inari Kärkkäisen sisaruussuhde merkitsi lähinnä uuteen tilanteeseen totuttelemista. Pyryn koppaa oli pidettävä pöydällä, jotta Inari ei ryntäisi vauvan päälle kesken leikkiensä.

Nyt tilanne on toinen. 5- ja 6-vuotiaat sisarukset ovat toistensa parhaat ystävät, joiden kehitys kulkee miltei samaa tahtia. Lukemaan ja pyöräilemään kaksikko oppi yhtä aikaa.

Kun Inari siirtyi yhteisestä päiväkotiryhmästä esikouluun, päiväkodin työntekijät ottivat tavaksi näyttää pojalle isosiskon valokuvaa. Muuten ikävä uhkasi kasvaa päivän aikana liian suureksi.

”He eivät tunne elämää ilman toista. Päiväkodista hakiessakaan ei tarvinnut murehtia, jos sattui tulemaan viimeisenä paikalle. Sieltä ei löytynyt onnetonta yksinäistä räkänokkaa, vaan kaksi leikkivää lasta”, Vilma Kärkkäinen nauraa.

Pienestä ikäerosta parilla on yhteinen näkemys: nykytilannetta he eivät vaihtaisi mihinkään, mutta vauvavuosia kumpikaan ei kaipaa.

”Niissä oli paljon iloa, mutta myös hirveästi väsymystä. Ihan näin pientä ikäeroa ei voi kenellekään suositella. Mutta nyt tuntuu luksukselta, kun lapset aamuisin tömistelevät kahdestaan alakertaan lastenohjelmia katsomaan ja antavat meidän nukkua vielä hetken pidempään”, Olli Kärkkäinen hymyilee.

Juttua varten on haastateltu myös tutkimusprofessori Mika Gissleriä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!