Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomalainen mies elää kosketuksen puutteessa, sanoo Eino Saari – ”Vain urheilu­hurmoksessa mies saa koskettaa toista”

Miesten olisi aika lakata esittämästä vahvoja, sanoo kymmeniä miehiä haastatellut teatteriohjaaja Eino Saari.

Heini Maksimainen
Eino Saari

Kuka?

Vuonna 1979 syntynyt teatteriohjaaja. Saari asuu vaimonsa, 6-vuotiaan tyttärensä ja 3-vuotiaiden kaksostyttöjensä kanssa Kajaanissa. Harrastaa aikidoa, kalastusta, mahjongia ja lukemista.

Mistä tunnetaan?

Saari on aihe- ja yhteisölähtöinen ohjaaja. Tekee dokumentaarista teatteriesitystä kosketuksesta. Vaara-kollektiivin ja Kajaanin Kaupunginteatterin yhteisprojekti saa ensi-iltansa syksyllä 2017.

Mistä ei tunneta?

”Näyttämötaiteen urani kiistattomampiin kohokohtiin kuuluu Tapanilan ala-asteen naamiaiskilpailujen voitto korkkareissa huojuvana isotissisenä diivana.”

Eino Saaren perheessä sitä kutsutaan partamössiksi.

Kun joku Saaren kolmesta tyttärestä huomaa, että isä istuu keittiönpöydän ääressä kahvikuppi kädessään, hän kiipeää isänsä syliin. Tytär kietoo kädet Saaren kaulan ympäri ja kuiskaa korvaan: ”isi, tee partamössiä”.

Saari hieroo leukaansa tyttärensä poskea vasten niin, että sänki kutittaa ihoa.

”Lapset osaavat vaatia tarvitsemansa kosketuksen. Olen usein miettinyt, mitä meille tapahtuu kouluiästä alkaen. Mikä meidät jäykistää ja tekee aroiksi toisille ihmisille?” Saari ihmettelee.

”Meillä” Saari tarkoittaa kaikkia suomalaisia, mutta erityisesti miehiä.

Eino Saari on Kajaanissa asuva 37-vuotias teatteriohjaaja, joka valmistelee parhaillaan dokumentaarista teatteriesitystä miesten suhteesta kosketukseen. Sitä varten hän on tavannut viimeisten kahdeksan kuukauden aikana vajaat kolmekymmentä miestä: nuoruutensa seksitaudeille naureskelevan eläkeläisen, väkivaltaisuuttaan terapiassa käsittelevän isän ja kainuulaiskylässä asuvan keski-ikäisen, jonka vanhemmat eivät koskaan hyväksyneet tämän homoutta.

Saari on todistanut, kuinka miehet muistelevat menetetyn rakkaansa selän kaarta tai kertovat, miten hyvältä tuntuu kuunnella vaimo kainalossa Iskelmäradiota.

Yksi kokemus on toistunut haastattelusta toiseen: lähes jokainen Saaren haastattelema mies kärsii jonkinlaisesta kosketuksen puutteesta.

Se on Saaren mielestä iso yhteiskunnallinen ongelma.

”Kulutamme valtavasti energiaa kosketuksen puutteen kompensoimiseen. Yksi ahmii pornoa, toinen turruttaa itsensä päihteillä, kolmas pakenee virtuaalitodellisuuteen. Samalla jossain kehon syväkerroksissa elää sammumaton yhteyden ja kosketetuksi tulemisen kaipuu.”

Arka paikka: Näin miehet suhtautuvat läheisyyteen ja kosketukseen
Arka paikka: Näin miehet suhtautuvat läheisyyteen ja kosketukseen
HSTV:n Arka paikka -ohjelman vieraana on teatteriohjaaja Eino Saari, joka on tutkinut suomalaisten miesten kokemuksia läheisyydestä ja kosketuksesta. Ohjelman juontaa kirjailija ja terapeutti Anja Snellman.

Saaren projekti sai alkunsa pari vuotta sitten, kun hän luki kulttuuriantropologi Taina Kinnusen kirjoittaman Vahvat yksin, heikot sylityksin -kirjan. Siihen on koottu suomalaisten kokemuksia kosketuksesta. Saari innostui kirjasta mutta pohti, miksi lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat naisia.

Saari ryhtyi selvittämään, pitääkö myytti puhumattomista ja pussaamattomista suomalaismiehistä yhä paikkansa. Hän päätti tavata 50 erilaista miestä, keskustella kosketuksesta ja ohjata haastatteluihin perustuvan teatteriesityksen.

Haastattelut ovat nyt reilussa puolessa välissä, ja Saari on huomannut, että haastateltavien suhde koskettamiseen vaihtelee ääripäästä toiseen.

Yksi kertoi lämpimästi siitä, miltä tuntuu silittää Alzheimeria sairastavan vaimon tukkaa. Toiselle koskettamisesta puhuminen oli niin vaikeaa, että hän kiersi aihetta muistelemalla kaksi tuntia maalaisliittoa ja Kekkosta. Yhteistä lähes kaikille miehille oli kuitenkin se, että kaipasivat elämäänsä lisää läheisyyttä.

Oli eläkeläinen, joka suri sitä, että vaimo oli lakannut haluamasta seksiä. Oli opettaja, joka kärsi siitä, ettei opettajan, varsinkaan miehen, ole soveliasta halata oppilaitaan. Oli eronnut yrittäjä, joka ikävöi entisen puolisonsa luona asuvia lapsiaan.

Eräs mies kertoi, ettei hän muistanut tulleensa koskaan isänsä koskettamaksi.

”Hänen ensimmäinen isäänsä liittyvä kosketusmuisto oli tämän kuolinvuoteelta. Isä oli jo kuollut, ja hän viipyi vuoteen äärellä silittämässä isäänsä.”

Saari huomasi, että useimmat miehet kärsivät valtavasta ristiriidasta. He haluaisivat voida halata tai tulla silitetyiksi, mutta samalla he yrittävät ylläpitää itsestään kuvaa vahvoina selviytyjinä.

”Yksin pärjäävä oman onnensa seppä on suomalaisista myyteistä tuhoisin. Tunnistan itsessänikin sen, että kosketuksen jano on sammumaton, mutta samalla joudun kamppailemaan sen kanssa, miten uskaltaisin tunnustaa tarpeen ääneen. Kosketus mielletään myös feminiiniseksi, epä-älylliseksi, lapselliseksi ja jopa likaiseksi asiaksi, eikä moni mies halua nähdä niitä ominaisuuksia itsessään.”

Saari huomasi, että monet haastateltavat olivat niin tottuneita tukahduttamaan läheisyyden tarpeensa, että he olivat vieraantuneet kehostaan.

”Joidenkin haastateltavien kanssa tuntui kuin olisi kuunnellut pääjalkaista: juttua piisaa, mutta kehossa ei tapahdu mitään. Kun heiltä kysyi, miltä jokin kokemus oli tuntunut kehossa, he eivät osanneet vastata.”

Eino Saari kasvoi kuusilapsisessa helsinkiläisperheessä, jossa isä osallistui lastenhoitoon siinä missä äitikin. Saaren isä nukutti lapsiaan, leikitti, vei harrastuksiin ja tuli vanhempainiltoihin, mikä ei vielä 1980-luvun alun Suomessa ollut itsestäänselvää.

Saarella oli kuitenkin 7-vuotiaasta asti harrastus, jossa hän altistui toisenlaiselle mieskuvalle: jalkapallo.

Saari nautti pelaamisesta, mutta 17-vuotiaana taidelukiolaisena hän alkoi kyseenalaistaa sitä, millaisilla jutuilla joukkueessa sai hyväksyntää.

”Minua kuvotti se, kuinka karkeaa ja sovinistista miehenä olemisen tapaa silloiset jalkapallopiirit edustivat. Poikien ja valmentajan jutut keskittyivät alapääjuttuihin ja jallunjuontiin. Tajusin, että sellainen ihmiskuva ei tee minulle hyvää.”

Onneksi oli Kallion ilmaisutaidon lukio, jossa ei naurettu, vaikka Saari lausui kirjallisen ilmaisun kurssilla kirjoittamiaan eroottisia runoja ”asiaankuuluvalla paatoksella”.

Saari on nyt 37-vuotias, ja hän tuntee edelleenkin jalkapalloajoilta tuttua ulkopuolisuutta miesporukoissa, joissa pitäisi päteä urheilusuorituksilla tai talonrakennustaidoilla.

”Helpointa olisi olla lihaa syövä, paljon kaljaa juova, naisista ja lapsista runtaten puhuva äijä, jonka vastuu muista ei yllä kotipihaa kauemmaksi.”

Saari on ratkaissut ongelman välttelemällä äijäporukoita, mutta haastatteluja tehdessään hän on alkanut pohtia uudelleen testosteronia uhkuvaa mieskulttuuria. Sitä, kuinka ”humala, hurmos ja hautajaiset” ovat ainoat syyt, joiden varjolla miehekkyyttään varjelevat miehet saavat koskettaa toisiaan.

”Tunnistan jalkapalloajoiltani vahvasti sen, että hurmoksen hetkellä on lupa syleillä, riehaantua ja säkenöidä yhdessä.”

Muulloin vallalla on homofobia, jossa jokaista väärää hipaisua kavahdetaan leimaantumisen pelossa. Toisinkin voisi olla.

”Ei tarvitse mennä Suomesta kovinkaan kauas, kun miespuoliset ystävykset saavat kulkea kadulla käsi kädessä.”

”Oletko sinä tappanut jonkun?”, Eino Saaren ystävä kysyi ja katsoi Saarta hämmentyneenä. Saari oli 22-vuotias ja ilmoittanut ystävälleen, että aikoo kertoa jotakin järkyttävää.

Ystävä istui Saaren vieressä sohvalla, piti kättään tämän olkapäällä ja kuunteli, kun Saari alkoi kertoa peliriippuvuudestaan.

”Tuntui kuin vierelläni olisi levännyt vuori, joka ottaa kaiken vastaan. Ystäväni tuki oli järkähtämätön, vaikka kerroin asioita, jotka loukkasivat ja surettivat. Hän pystyi kuitenkin ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja palvelemaan hetken toisen ihmisen tarvetta.”

Nyt, 15 vuotta myöhemmin, Saari kuvaa hetkeä avainkokemuksekseen. Saari yritti salata riippuvuutensa läheisiltään ja päätyi kerta toisensa jälkeen selittelemään kadonneita vuokrarahojaan. Lopulta Saaren silloinen tyttöystävä sai valehtelusta tarpeekseen. Ero sai Saaren tajuamaan, että hän voisi parantua vain, jos kertoisi ystävilleen ja perheelleen kaiken jokaista maksuhäiriömerkintää myöten.

Se oli Saaren elämän pelottavin hetki.

”Velkaa oli tuhansia euroja, ja häpeä paisui. Pelkäsin, että jos paljastan itseni kokonaan, tulen hylätyksi. Ystäväni kuitenkin pysyivät rinnallani voimallisemmin kuin koskaan aiemmin.”

Saaren elämä muuttui. Kokemus sai hänet ymmärtämään myötätuntoisen läsnäolon ja avoimuuden merkityksen. Heikkouden näyttäminen ei ajanutkaan ihmisiä pois vaan toi heidät entistä lähemmäs.

Haastattelemissaan miehissä Saari on nähnyt samaa puhumattomuutta, josta hän soisi heidän ja kaikkien muidenkin suomalaisten pääsevän eroon.

”Toivoisin, että esitykseni olisi kansallinen ilokaasutöräys ja juhla, jossa olisi lupa nauraa ääneen kosketukseen ja miehen malliin liittyville myyteille ja tavoille. Toivoisin, että se auttaisi juhlistamaan kehollisuutta ja luomaan yhteyksiä sukupolvien ja -puolien välille.”

Eino Saari on pohtinut viime aikoina erityisesti kahta sanaa: ”kiireettömät kädet”. Ilmaisun hän oppi haastattelemaltaan lastentarhanopettajalta, joka toivoi, että lapsilla olisi aina lupa tulla syliin.

”Hän kärsi jatkuvaa painetta siitä, että päiväkodissa kädet ovat harvoin kiireettömät. Usein ne ovat jännittyneet, suorittavat ja siten torjuvat. Toivoisin itsekin pääseväni lapsia hoitaessani, seksin aikana tai muina läheisyyden hetkinäni tilaan, jossa käteni ja kehoni ovat kiireettömät.”

Paljon muutakin miehet ovat Saarelle opettaneet.

Esimerkiksi sen, että miehenä olemisen tapoja on yhtä paljon kuin miehiäkin. Miksi siis yrittää ahtautua väkisin johonkin muottiin?

”Kaikki miehet peilaavat itseään todelliseen tai kuviteltuun pakkoon olla tietynlainen mies, minäkin. Toisille se on täydelliseen tasa-arvoon pyrkivä feministikehys, toisille isänmaansa puolesta uhrautuva soturi. Kenelle me tätä tehtävää täytämme?”

Saari liikuttuu, kun hän ajattelee tapaamiaan eri-ikäisiä miehiä. Sitä, miten paljon estoja heistä monilla on ja miten avoimesti he ovat silti puhuneet siitä, miltä tuntuu kärsiä tuoreena isänä seksuaalisesta haluttomuudesta tai istua muistisairaan vaimon sängyn laidalla käsi kädessä.

”Olen ylpeä haastateltavistani. He ovat jakaneet rohkeasti kauneimpia ja kipeimpiä muistojaan ja murtaneet samalla ahtaimpia mieskuvia. Jo nämä keskustelut ovat osoitus siitä, että maailma muuttuu. Pois sieltä boksista vaan! Kenenkään ei tarvitse odottaa jäähyaitiossa oikeanlaiseksi mieheksi tulemista.”

Heidi Piiroinen
Vesi merkitsee Eino Saarelle rauhaa.
Vesi merkitsee Eino Saarelle rauhaa.
Näistä en luovu

Höpötys ja humputus

”Oma rakkauskieli, jota höpötän päivittäin lapsilleni. Se solisee kuin vesi, mitä nyt lapset välillä murjottavat, etten ole heidän mielestään koskaan tosissani.”

Veden äärellä oleminen

”Eräs ystäväni kertoi varttitunnin Jäämeren rannalla vastaavan neljän viikon kesälomaa. Uskon tähän varauksetta. Missä vettä, siellä levon sija.”

Mustat maiharit

”Eräänä sadepäivänä kellariimme tulvi sata kuutiota vettä. Pelastin ensimmäisenä kenkäni.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!