Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Herkistytkö helposti musiikista? Se voi kertoa empatiakyvystäsi

Musiikin sointukulut ja tempon vaihtelut vaikuttavat tunteisiin. Toiset kuitenkin kokevat musiikin tuntellisemmin kuin toiset.

Elämä
 
Juha Matias Lehtonen

Miksi musiikki herkistää? Musiikin psykologian dosentti Suvi Saarikallio Jyväskylän yliopistosta vastaa:

”Musiikki on eräänlaista symbolista tunnekieltä. Jokainen voi sijoittaa siihen omia merkityksiään. Tutut musiikkikappaleet palauttavat mieleen elämän ja identiteetin kannalta tärkeitä muistoja ikään kuin valokuvat albumissa.

Toisaalta musiikin sointukulut ja tempon vaihtelut vaikuttavat myös suoraan kuuntelijan tunteisiin. Musiikki rakentaa jännitystä ja antaa sen jälleen purkautua.

Länsimaisessa musiikissa yleisiä herkistäviä piirteitä ovat molliterssi ja laskevat sävelkulut, jotka ovat tuttuja esimerkiksi Ihahaa-lastenlaulusta.

Surua ilmaistaan usein hitaalla tempolla, sameilla äänenväreillä, hitaalla vibratolla ja matalalla säveltasolla. Samoin hellyyden tunteita herättävään musiikkiin liittyy hidas tempo, mutta myös tumma sointiväri ja hidastukset.

Instrumenttivalinnoillakin on väliä. Esimerkiksi sellon pehmeä ja tumma ääni ilmaisee tehokkaasti surua ja hellyyttä.

Empatiakyvyn tiedetään vahvistavan ihmisen taipumusta kokea musiikki tunteellisesti. Omien tutkimusteni perusteella empaattiset ihmiset ovat muita tarkempia tunnistamaan etenkin hellyyden ilmauksia musiikissa.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!