Valikko
Elämä

Raportti: Suomalaisten lasten ja vanhempien suhde on hyvä – vanhempia huolestuttaa oma jaksaminen

Vanhempia huolestuttaa lasten netin runsas käyttö ja koulukiusaaminen.

Suurin osa viidesluokkalaisten lasten perheistä voi hyvin, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportista Viidesluokkalaisten oppilaiden vanhempien näkemyksiä hyvinvoinnista, palveluista ja kouluyhteisöstä.

Valtaosa vanhemmista koki pärjäävänsä hyvin arjen keskellä. Noin puolet perheistä ruokaili yhdessä päivittäin. Kolmannes vanhemmista vietti aikaa yhdessä lapsen kanssa joka päivä. Kolme neljännestä vanhemmista kuvasi suhdettaan lapseen erittäin hyväksi ja neljännes melko hyväksi.

Outi Kansten, Nina Halmen ja Marja-Leena Perälän laatiman raportin mukaan vanhempia huolestuttaa oma jaksaminen ja vanhemmuuden taitojen riittämättömyys. Maltti voi mennä ristiriitatilanteissa. Myös taloudellinen tilanne mietityttää vanhempia.

Vanhemmat kokivat huolta erityisesti lapsen netin käytöstä. Vanhempien arvion mukaan noin puolet lapsista käytti yli kaksi tuntia koulupäivinä television katseluun, sosiaalisen median, tietokoneen ja kännykän viihdekäyttöön tai pelaamiseen. Viikonloppuisin nettiä käytti valtaosa lapsista.

Noin viidennestä lapsista oli kiusattu koulussa tai koulumatkoilla vähintään joskus. Kiusaamisen kohteeksi oli joutunut useampi poika kuin tyttö. Noin kymmenen prosenttia vanhemmista oli sitä mieltä, että kiusaaminen ei ollut loppunut siihen puuttumisen jälkeen.

Vanhemmat kokevat vaikutusmahdollisuutensa koulussa rajallisiksi. Kaikki kiusaamistilanteet eivät tule vanhempien tietoon.

Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä vuonna 2013 viidesluokkalaisten lasten vanhemmilta koko maasta. Kysely lähetettiin 315 kuntaan, joista jokaisesta otettiin mukaan tutkimukseen yksi perusopetuksen koulu ja yksi viides luokka. Vastauksia saatiin 255 kunnasta, ja kyselyyn vastasi 1  626 vanhempaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lisäksi hankkeeseen osallistuivat Opetushallitus, sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhe
  • Vanhemmuus
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    2. 2

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven

    6. 6

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    7. 7

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    8. 8

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    9. 9

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    10. 10

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
    3. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
    4. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    5. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
    6. Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta
    7. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
    8. Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon
    9. 2 tuntia sitten
    10. Mikä arkipäivä on alttein sydäninfarkteille? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    11. Sunnuntaina etelässä nautitaan auringosta ja lämmöstä – myös Lapissa mittari nousee yli 20 asteeseen
    12. 4 tuntia sitten
    13. Helsinki pyrkii eroon susiksi osoittautuneista vanhoista matalalattiaratikoistaan
    14. Näytä lisää