Valikko
Elämä

Kevätjuhlat lähestyvät – päiväkodin opettajille annetaan yhä useammin yhteinen lahja

Itse tehty kiitoskortti edelleen pintansa opettajien suosikkilistalla.

Katri Kallionpää HS

Kevätjuhlien lähestyessä paineet kasvavat kodeissa: Pitääkö lapsen opettajalle tai päiväkodin henkilökunnalle hankkia lahja ja jos pitää, millainen lahja on paras?

”Ei tarvitse”, sanoo helsinkiläisen päiväkoti Perhosen pitkäaikainen johtaja Inga Akselinmäki.

”En koskaan arvota lapsia sen mukaan, antavatko he minulle tai muille lahjoja. Molemminpuoliset sanalliset kiitokset yhteistyöstä riittävät aivan hyvin. Joskus halataan ja joskus itketäänkin, kun lapsi lähtee monen päiväkotivuoden jälkeen kouluun”, Akselinmäki kertoo.

Toisinaan lapselle itselleen tai hänen perheelleen on tärkeätä osoittaa kiitollisuuttaan henkilökohtaisella lahjalla. Esimerkiksi maahanmuuttajaperheissä lahjan antaminen saattaa kuulua kulttuuriinkin.

”Ymmärrän tämän. Lahjaa ei koskaan voi väheksyä”, Akselinmäki sanoo.

Itse tehty kortti, runo tai piirustus on Akselinmäen mukaan hieno lahja, joka ilahduttaa aina.

”Olen säästänyt joka ikisen saamani kortin. Niitä on kotona valtava pino”, hän kertoo.

Henkilökohtaiset lahjat ovat kuitenkin Akselinmäen mukaan vähentyneet. Yhä tavallisempaa on, että vanhemmat ideoivat lahjoja yhdessä ja keräävät keskenään rahaa. Lahjat annetaan koko henkilökunnalle yhteisesti tai koko päiväkodille.

Akselinmäen mukaan voi jo puhua yhteisöllisyyden trendistä.

”Se tuntuu mukavalta. Lastahan on hoitanut päiväkodissa kokonainen tiimi, ei ainoastaan se viimeisen vuoden eskariope”, Akselinmäki sanoo.

Hoitajille saatetaan ostaa esimerkiksi suklaata tai kakkuja. ”Herkut nautitaan sitten yhteisesti kahvipöydässä”, Akselinmäki kertoo.

Päiväkotiin ovat tervetulleita myös kirjat ja pelit. ”Satukirjat, lintukirjat, luontokirjat tai päiväkodin teemoihin liittyvät tietokirjat ovat ihania ja erittäin käyttökelpoisia lahjoja. Myös peleistä on paljon iloa”, Akselinmäki sanoo.

Sen sijaan tarpeettomat koriste-esineet eivät ole ainakaan alakoulunopettajien suosiossa. Esimerkiksi tuikut, kynttilälyhdyt ja vitsikkäät mukit kuuluivat opettajien inhokkeihin, kun Helsingin Sanomat selvitti pari vuotta sitten alakoulujen opettajien epäsuosituimpia lahjoja. Opettajien silloiset inhokki- ja suosikkilahjat voit lukea täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kevätjuhlat
  • Päiväkoti
  • Koulu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Sirkka Lekman on leikannut Linnanmäellä tuhansia siluetteja, mutta tänä kesänä vuosikymmenten työ päättyy – ”En halua, että minua pitää höpsähtäneenä talutella kulisseihin’

    7. 7

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Mies tunkeutui ikkunasta suihkussa olleen henkilön asuntoon Turussa – asukas juoksi hänet kiinni

    10. 10

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää