Elämä    |   Kolumni

On normaalia olla sekaisin, joten luovutaan jo psykiatrisen oireilun stigmasta

Sekoaminen pelottaa yleensä nuorta itseään, mutta myös perhettä. Kukapa vanhempi ei kauhistuisi lapsensa oireita, kukin tavallaan, kirjoittaa Janna Rantala.

Jossain vaiheessa lukiota minua alkoi ahdistaa. Elämässä ei ollut tapahtunut erityistä, asiat olivat sinänsä ihan kunnossa. Lintsasin ystävien kanssa kahvilla istuskellakseni. Koulun jälkeen hymyilin töissä asiakaspalveluhenkisesti. Tein läksyt. Kaipasin kauempana asuvaa poikaystävää. Nukuin huonosti. Kemian tunnilla tuntui kuin jokin uhkaava lähestyisi vääjäämättä.

Uhkaava oli masennus, vaikken silloin sitä tiennytkään. Tunsin vain olevani selittämättömästi sekaisin, vaikka harva sitä varmaan huomasi. Kun sekaisin olo valtasi yhä enemmän tilaa elämässäni, poikaystäväni havahtui. Hän huomasi muumien karkaavan laaksostani ja tajusi etsiä apua.

Apua vain oli yllättävän vaikea löytää, silloin viime vuosituhannella. Siksipä #SEKASIN-kampanja saa minut liikuttumaan. Projektissa vietetään tiivis chat-viikko nuorten mielenterveyden tukemiseksi, koska ”jokainen on joskus sekasin”. Olisiko nyt kasvamassa sukupolvi, joka ei jää häpeän verkkoon? Oireitakin pahemmin nuoren elämää tuhoaa mielisairauden stigma. Ja se hellittää yhteiskunnassamme tuskastuttavan hitaasti.

On normaalia, joskin vaikeaa, olla sekaisin. Masentuminen on vain yksi tapa seota. Joku toinen viiltää käsivarret arpien viivakoodiksi. Näkee toiseen todellisuuteen. Valvoo viikon. On syömättä toisen. Antaa kohtalon päättää putoaako sillankaiteelta. Viettää kesän suljetulla osastolla. Suunnittelee yksityiskohtaisesti tapoja joilla kostaa petolliselle ystävälle. Jää taas kotiin, koska väärässä järjestyksessä pestyt hampaat aiheuttavat luokkatoverin kuoleman, ellei virhettä neutraloi viisikymmentäkolmekohtaisella rituaalilla.

Sekoaminen pelottaa yleensä nuorta itseään, mutta myös perhettä. Kukapa vanhempi ei kauhistuisi lapsensa oireita, kukin tavallaan. Hyvää tarkoittavia ylilyöntejä näkee laidasta laitaan. Joskus koko perhe jähmettyy, koska nuori on saanut raivarin, itkenyt, sulkeutunut huoneeseen, lintsannut, kuullut omiaan. Sekaisin olo hyssytetään valekuoliaaksi tai yritetään peitota tekoreippaudella. Kyllä se ohi menee, kunhan ollaan vaan niin kuin ei mitään ja löydetään sopiva harrastus…

Osa vanhemmista hakee apua, mutta ulkoistaa lapsensa kohtaamisen asiantuntijalle. Joku psyk-alkuinen voisi ”jutella ” nuorelle, kun ei me vanhemmat osata… Takaraivossa kummittelee isovanhemman vaiettu hulluus. Ettei vaan olisi sitä samaa… Voi ollakin, mutta useimmiten ei.

Mitä mahtaa miettiä nuori? Ilmeisesti sekaisin oleminen on niin vaarallista, noloa tai vakavaa, että perheeni ei halua kohdata minua. Olen niin pöpi, että vain ammattilainen ymmärtää minua. Vittu mä millekään psykolle mee! Mee ite!

Voisi olla hyväkin mennä. Kuten sanotaan: se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, jää yhden kannettavaksi. Näin käy niin työpaikoilla kuin perheessäkin. Kun yksi on sekaisin, voivat muut säilyttää mielenterveytensä. Kun yhdelle jätetään sairaan taakka, muut voivat olla ”normaaleja”. Siksi sekopäinen nuori voi olla vanhempiensa traumojen, parisuhderiitojen ja vaiettujen kauhujen urhea kantaja.

Me vanhemmiksi tulleet emme tee sitä tahallamme, tietenkään. Ei vanhemmuus tee immuuniksi tragedioille, addiktioille tai hallitsemattomille tunteille. Kukin kantaa tuskistaan sen minkä pystyy. Uudet murhenäytelmät sekoittavat hyvänkin mielenterveyden perusteet. Aina jotain jää seuraavan sukupolven taakaksi. Vaietuista asioista jutteleminen voi olla vanhemmalle aivan yhtä ahdistavaa kuin nuorelle. Silloin tulee turhaan väheksyttyä omaa merkitystään nuorensa auttajana.

Asiantuntija-avulle on ilman muuta tarvetta. Mistäpä vanhempi voisi tietää onko oireilu vakavaa. Nuorella on paljonkin asioita, joita ei halua puhua oman vanhemman kanssa, ja joita vanhempi ei (viisasta kyllä) halua kuulla. Silti, jokainen sekaisin oleva lapsi, nuori, ja vanhempi tarvitsee asiantuntijan rinnalle muita ihmissuhteita. Etenkin perheessä jaettua ymmärrystä siitä, mitä meille kullekin yhdessä ja erikseen on tapahtumassa.

Oma masennukseni hoitui hyvin, eikä vähiten siksi, että suvuissani on kestetty nuorten sekopäisyyttä heitä hylkäämättä. Tyynesti kannettu stigma sammuttaa sukupolvia vanhan häpeän. Tällaisia ovat meidän sukujemme tarinat. Näillä sekopäisyyden tavoilla olemme niitä kukin vuorollamme tutkineet. Ei aina kaunista katseltavaa, mutta normaalia yhtäkaikki.

Jos – tai ehkä kuitenkin kun – tulee omien nuorteni vuoro, olen valmis auttamaan. Joten tiedoksesi kukin armas lapseni: Projektit päättyvät, sotet nousevat ja kaatuvat, mutta minä pysyn tässä. Rakastaen sinua koko vajavaisella kyvylläni.

Kirjoittaja on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja kolmen lapsen inhimillinen äiti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Janna Rantalan kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään

    8. 8

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    9. 9

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    10. 10

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta
    3. Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?
    4. Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään
    5. Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”
    6. Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit
    7. Tunti sitten
    8. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    9. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    10. IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää
    11. 2 tuntia sitten
    12. Jättimäisen monitoimiareenan rakentaminen Tampereelle näyttää jo lähes varmalta – Jos päätös sijoittajilta saadaan, voisi areena valmistua jo viiden vuoden kuluttua
    13. Siirtolapuutarhamökki tuhoutui tulipalossa Herttoniemessä
    14. Näytä lisää