Elämä    |   Kolumni

Kuolleena syntynyt lapsi on perheenjäsen – hänet pitäisi saada merkitä väestörekisteriin

Vanhemmalla on kuukausikaupalla muistoja vauvasta ennen kuin hän on nähnytkään tätä. Silti lainsäädäntömme jättää huomiotta kohdunsisäisen elämän, kirjoittaa Janna Rantala kolumnissaan.

Muutoin pöhkössä Unohdetut-elokuvassa on liikuttava loppukohtaus. Paljastan teille elokuvan juonen ja samalla suuren totuuden elämästä.

Äiti suree kuollutta pikkupoikaansa sinnikkäästi, vaikka läheiset vakuuttavat, ettei poikaa koskaan ole ollut olemassakaan. Samin katoaminen paljastuu yliluonnollisten olentojen tieteelliseksi kokeeksi, jossa testataan vanhemman kykyä muistaa menetetty lapsensa. Pojan muu lähipiiri on taipunut unohtamaan, vain äiti sinnittelee.

Viimeisessä taistelussa pääpahis yrittää varastaa äidin varhaisimman muiston pojastaan. Jos se onnistuu, poika katoaa lopullisesti. Julmuri pakottaa telepaattisella voimalla äidin muistamaan hetken, jona ”näit hänet ensimmäisen kerran”. Äiti murtuu ja muistaa, pahis tuhoaa muiston ja luulee voittaneensa.

Kotisohvalla kyynelehtiessä on helppo huomata, että elokuvan toisesta ulottuvuudesta saapunut tiedemies oli väärässä. Hän ei ymmärrä rakkaudesta mitään. Eikä raskaudesta, vanhemmuudesta, kehollisuudesta tai ihmisyydestä. Toisin kuin elokuvan urhea äiti, joka voittaa taistelun lumoavassa loppukohtauksessa. Hän kuiskaa viime hetkellä: ”Sisälläni kasvoi elämä. Minulla on lapsi. Hänen nimensä on Sam.”

Paha häviää, rakkaus voittaa, koska varhaisin muisto on yhä tallessa.

Ennen ensinäkemistä vanhemmalla on kuukausikaupalla muistoja kohtuvauvasta. Silti tämän hetkinen lainsäädäntömme toimii kuin elokuvan pääpaha: se ei huomioi kohdunsisäistä elämää. On hienoa, että kansalaisaloite kerää kannatusilmoituksia lainmuutokseen, jossa vanhemmat saisivat halutessaan antaa virallisen nimen kuolleena syntyneelle lapselleen.

Jos voisin, allekirjoittaisin aloitteen kolmeen kertaan: äitinä, ammattilaisena ja myötätuntoisena sivusta seuraajana.

Äitinä tiedän, miten suhde lapseen alkaa vanhemman mielessä ennen ensimmäisiä sikiökautisia liikkeitäkään. Unelmani lapsesta eli vuosia ennen toteutumistaan. Positiivisen raskaustestin jälkeisessä vartissa ehdin kelata läpi lapsen uni-, perus- ja autokoulupolun. Kohdussa elävään vauvaan tuli liitetty ominaisuuksia, sukupiirteitä. Hän oli rauhallista tyyppiä. Toinen tulokas potki kuin vapaanyrkkeilijä.

Kohtuvauvoilla on nimiä. Hartaasti tai huumorilla valittuja, työnimiä tai pysyvämmäksi tarkoitettuja, perheen kesken käytettäviä tai naapurustonkin tuntemia.

Kaksisataa kertaa vuodessa käy se, mitä jokainen vanhempi pelkää: liikkeet loppuvat, vauva kuolee kohdussa. Lasta ja hänen nimeään ei saa merkitä väestörekisteriin. Virallisessa historiankirjoituksessa lapsi on unohdettu. Käytäntö on vahvasti ristiriidassa perheen lapselle antaman merkityksen kanssa.

Kohdussa elänyt vauva ei katoa kuolemansa myötä. Nimi elää, vanhemmat muistavat ja säilyttävät ehkä sairaalassa otetun kuvan tai jalanjäljet. Vauva on läsnä lasten piirroksissa ja perheiden hahmotellessa sukupuitaan. Sisarukset pyytävät kertomaan taas juuri sen siskon tarinan. Hänet mielletään perheenjäseneksi, lapsilukuun kuuluvaksi, vaikkei sohvan yllä ole hänen koulukuvaansa.

Lakeihin jää pieniä, suuria virheitä. Se on inhimillistä. Kuten on tarpeemme saada lohduttaa edes jotenkin heitä, joiden kohdalle sattui kohtuuton.

Elämä ei ole fantasiaelokuva, eikä kohtuelämän virallistaminen tuo lasta takaisin. Lakimuutos kuitenkin tunnustaisi kohtulapsen ja perheenjäsenten välisen suhteen.

Lapsi on aivan yhtä olemassa vielä äitinsä kudospeitteissä piilotellessaan kuin sieltä esiin tullessaankin. Hänen kanssaan voi leikkiä. Hänelle voi laulaa. Hän kuulee, tuntee, ajatteleekin jotakin – hän ei vain ole näkyvissä. Siksi haluaisin kannattaa lakimuutosta neljännenkin kerran: ihmisenä, joka kerran eli äitinsä sisällä ja joka lopulta kuolee.

Näkyviin ehtiminen ennen kuolemaansa ei saisi olla virallisen olemassaolon rajapyykki.

Kirjoittaja on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja kolmen lapsen inhimillinen äiti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Janna Rantalan kolumnit
  • Kolumnit
  • Vanhemmuus
  • Raskaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen

    9. 9

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    10. 10

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    8. 8

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viron laivamatkailu ohitti ensimmäistä kertaa Suomen ja Ruotsin välisen reitin suosiossaan – ruotsalaisten matkailu Suomessa kuitenkin lisääntynyt
    3. Tilda Kiianlehto esitti pikkutyttönä elokuvassa Vilttitossua, eikä hän koskaan unohda hajua, joka lähti 5000 litrasta pilaantunutta pullataikinaa
    4. Presidentti Sauli Niinistö tapaa Donald Trumpin Valkoisessa talossa elokuun lopulla – ”Erittäin hyvä asia”, sanoo ulkoasiainvaliokunnan Vanhanen
    5. Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä
    6. Mies otti naisen panttivangikseen radioasemalla Hollannissa – tilanne laukesi rauhallisesti
    7. Therese Johaug ei jäänyt Norjaan odottamaan dopingtuomiota – matkusti rikospaikalle Italiaan
    8. Kokematonkin tuunaaja onnistuu, kunhan välineet ovat oikeat – vanhat huonekalut saavat uuden ilmeen helposti
    9. Facebook-chatissa voi nyt pelata minigolfia, matopeliä ja Pacmania – Kaksi suomalaisvetoista yritystä kulkee uuden trendin etujoukoissa
    10. Toimittaja Ann-Mari Huhtaselle mökki tuo mieleen sen, kun isä vajosi pinnan alle ollessaan yksin järvenselällä – Mutta myös loputtoman risusavotan, lapsuuden vesileikit ja Jaffan pahvimukissa
    11. Munat tekivät komean paluun – kananmuna inspiroi nyt kokkeja, tuotevalmistajia ja reseptinikkareita
    12. Näytä lisää