Valikko
Elämä

”Kyllä tämä tästä vielä” – Rakkaus ja pelko saavat uhrin jäämään väkivaltaiseen suhteeseen

Väkivaltaisuus parisuhteessa kehittyy pienistä viitteistä pikkuhiljaa vakavammaksi, kertoo psykoterapeutti Suvi Laru.

Väkivaltaiseen suhteeseen jäädään pääasiassa kahdesta syystä: rakkaudesta ja pelosta, toteaa Väestöliiton psykologi ja psykoterapeutti Suvi Laru.

Toimittaja Satu Vasantola pohti HS:n keskustelua herättäneessä kolumnissaan sitä, miten lähisuhdeväkivallan uhria, useimmiten naista, tulisi auttaa. ”Uhria ei auta se, että häntä syyllisestään jäämisestä tai painostetaan lähtemään”, Vasantola kirjoitti.

Mutta miksi sitten uhri ei lähde?

Usein lähtemisen estää pelko. Mutta lähisuhdeväkivallassa on Larun mukaan aina monta kerrosta.

”Kyllähän pariskunta yleensä rakastaa toisiaan. Se on se pääasiallisin syy, miksi parisuhteessa ollaan. Usein ajatellaan, että kyllä tämä tästä vielä selviää”, Laru selvittää.

Väkivaltaisuus suhteessa alkaa usein pienistä viitteistä, jotka muuttuvat pikkuhiljaa vakavammiksi. Lisäksi osapuolten elämäntilanne ja -historia sekä tavat hallita ja säädellä tunteitaan vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tilanne suhteessa kehittyy.

Jos omassa suhteessaan huomaa merkkejä väkivaltaisesta vallankäytöstä, siihen pitäisi Larun mukaan puuttua heti. Tapahtunutta voi olla kuitenkin vaikea käsitellä. ”Rakastava ja välittävä suhde on yksi ihmisen perustarpeista”, Laru lisää.

Silti jokaiseen väkivallantekoon ja uhkaan, niin fyysiseen, psyykkiseen kuin seksuaaliseen pitää Larun mukaan suhtautua vakavasti.

”Parisuhde on suhde, jossa ollaan tasavertaisia, eikä väkivalta kuulu siihen.”

Väkivaltaisissa suhteissa voi olla erilaisia kausia – toisinaan lyödään, toisinaan pahoitellaan ja hyvitetään tekoja. Larun mukaan lähisuhdeväkivallan uhrien on hyvinä ajanjaksoina usein vaikeaa muistaa ja ymmärtää hetkeä, jolloin väkivallan uhka on päällä.

Mutta mitä tehdä, jos huomaa läheisessään merkkejä väkivallasta? Henkilölle kannattaa Larun mukaan tarjota konkreettista apua, mutta ei painostaen.

”Kannattaa puhua asianosaisen kanssa ja osoittaa että on huolissaan. Tärkeintä on pyrkiä ymmärtämään tilannetta, se ei tarkoita väkivallan hyväksymistä. Voi myös tarjota apua ja etsiä sitä yhdessä, ottaa yhteyttä turvakoteihin ja lastensuojeluun”, Laru toteaa.

Jos perheessä on lapsia, ulkopuolisen puuttuminen tilanteeseen voi olla välttämätöntä, sillä jatkuva väkivallan uhka ja pelko vaarantavat lapsen kehityksen. ”Lapset huomaavat usein paljon enemmän kuin vanhemmat aavistavatkaan”, Laru muistuttaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Parisuhde
  • Lähisuhdeväkivalta
  • Rakkaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki tuplasi vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    7. 7

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    8. 8

      Kuorma-auton perävaunu seisoi tunteja keskellä vilkasta risteystä Helsingin Pikku-Huopalahdessa

    9. 9

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    10. 10

      Yhdysvaltojen republikaanit yrittävät taas kaataa Obamacarea – aivosyöpään sairastunut senaattori John McCain lentää apuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    10. 10

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää