Valikko
Elämä

Kuinka löytää uusia ystäviä aikuisena? – ”Kun sisin sanoo, että en uskalla, tee päinvastoin”

Aava Harjola onnistui siinä, mistä moni haaveilee: löytämään ystäviä aikuisena. Miten se oikein tehdään?

”Heippa!! Onko sua pohdittanut uus vuos? Aina plänit tuntuu menevän pilalle, ja tästä ”juhlapäivästä” on tullut kökkö fiilis itelle. Kaikki vanhat kaverit asuu pitkin maata ja maailmaa tai juhlii vanhoissa kaveripiireissä.”

Näin alkoi lastentarhanopettaja Aava Harjolan, 25, ilmoitus Facebookin Uusia Ystäviä -ryhmän seinällä, jossa hän etsi itselleen seuraa uudeksivuodeksi. Harjola oli sinkku ja hieman kyllästynyt. Vanhat kaverit huitelivat pitkin maailmaa. Koko yliopistoajan hän oli pyörinyt samojen tyyppien kanssa samanlaisissa tapahtumissa. Valmistumisen jälkeen hän kaipasi uusia ystäviä, joiden kanssa voisi juhlia, jutella pojista ja olla rauhassa oma itsensä.

Vastauksia Harjolan ilmoitukseen tuli valtava määrä. Siihen vastasivat myös Heidi Kontiainen ja Pia Haavi. Pian alkoi tapahtua.

Heidi Kontiainen on 24-vuotias lääketeknikko. Hän muutti Imatralta Helsinkiin kuusi vuotta sitten. Pari hyvää ystävää muutti samaan aikaan, joten yksinäistä hänellä ei varsinaisesti ollut. Uusia Ystäviä -ryhmässä hän oli uteliaisuuttaan. Harjolan ilmoitus kolahti. He olivat samanikäisiä ja halukkaita tutustumaan uusiin ihmisiin. Niinpä hän laittoi viestin Harjolalle.

Kokki Pia Haavi, 24, muutti Turusta Helsinkiin viitisen vuotta sitten. Hän huomasi Harjolan ilmoituksen Uusia Ystäviä -ryhmässä, koska se oli saanut paljon tykkäyksiä. Kommenttejakin oli yli sata. Haavin mielestä Harjolan ilmoitus oli iloisen oloinen. Siksi hän kirjoitti lyhyen yksityisviestin, jossa hän ehdotti tapaamista.

Harjola vastasi. Sopii, mutta on yksi Heidikin, joka lähtisi mukaan.

”Ajattelin, että apua, mikä Heidi sieltä on tulossa, kun laitoin viestiä vain Aavalle”, Haavi kertoo.

Ensitapaaminen jännitti kaikkia. Mistä sitä tietää, kuka vastassa todellisuudessa on? Siellähän voisi olla valeprofiililla esiintynyt mies tai sitten joku, jonka kanssa ei yhtään synkkaa. Netissä kun on helppoa esittää parastaan.

Haavi valmistautui tapaamiseen kuin treffeille: mietti vaatteet ja jännitti koko ratikkamatkan Helsingin Stockmannin kellon alle. Kontiainen oli ilmoittanut tuntomerkiksi, että hänellä on huivi kaulassaan. Haavi selasi hermostuneena viestejään, sillä hän ei muistanut, mikä värinen huivin piti olla.

Lopulta tunnistaminen kävi helposti. Haavi käveli suoraa tyttöjen luo ja kysyi: ”Ootteko mun treffikumppanit?”

”Se oli huvittavaa”, Harjola nauraa. ”Me näytettiinkin ihan samalta. Meillä kaikilla oli tummat pitkät hiukset siihen aikaan ja oltiin samanpituisia.”

Tytöt kävivät lasillisella. Juttu luisti, ja huumori oli samanlaista. Tapaaminen oli stressitön, sillä kukaan tytöistä ei tuntenut toisiaan. He työskentelivät täysin eri aloilla, eikä heillä ollut entuudestaan muuta yhteistä, kuin ikä, parisuhdetilanne ja asuinkaupunki.

”Jos tapaamisesta ei olisi tullut mitään, olisi ollut helppo lopettaa koko juttu. Meitä ei sitonut mikään”, Harjola sanoo.

Facebookin Uusia Ystäviä -ryhmä on hyvä esimerkki uudenlaisesta tavasta hakea ystäviä aikuisena. Ryhmässä on tuhansia jäseniä. Omalla ystävänhakuilmoituksella joukosta voi seuloa ne, joita kiinnostaa samat asiat kuin itseä. Rohkeutta vaaditaan siinä vaiheessa, kun viestejä on vaihdettu ja toinen pitää tavata kasvokkain. Vasta sitten tietää, voiko toisesta tulla ystävä.

Perinteisesti ystäviä on haettu harrastusten kautta. Psykologi Tuija Matikan mukaan ne ovatkin hyvä tapa tutustua ihmisiin, varsinkin jos kynnys tavata uusia ihmisiä on muuten suuri.

”Kun tapaa monia ihmisiä, joilla on sama kiinnostuksen kohde, voi tunnustella, kenen kanssa tulee juttuun. Harrastuspiireissä kaverin voi käydä ”iskemässä”. Vapaapalokunnan tai jumpan jälkeen juodaan kahvia ja jutellaan niitä näitä, ja vähitellen päästään asiaan”, Matikka kertoo.

Usein ystävystyminen vaikeutuu aikuisena. Ongelmana voi olla, että ystävystymistaidoissa on puutteita tai ystävyydestä on liian suuria odotuksia.

”Pieleen mennään, kun ihmiset etsivät sielunkumppania. Sellaista ei ole olemassakaan”, Matikka sanoo.

”Kukaan ei voi täyttää kaikkia tarpeita ja olla paras ystävä joka asiassa.”

Ystävyyteen ei kuulu myöskään terapeuttina toimiminen. Matikan mukaan jotkut ihmiset saattavat valittaa monta tuntia putkeen omista asioistaan, mutta eivät kysy toisen kuulumisia ollenkaan. Se ei ole ystävyyttä. Ystävyyssuhde tarvitsee vastavuoroisuutta.

”Monet ihmiset ovat enempi terapeutin tarpeessa kuin ystävän. Jos on paljon pulmia, kannattaa hankkia joka päivälle ystävä. Kukaan ei jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta ja draamaa”, Matikka sanoo.

Suomalaisilla naisilla on tutkimusten mukaan keskimäärin neljä ystävää, miehillä kolme. Matikka uskoo, että monella ihmisellä ei ole oikeasti sydänystävää, mutta he eivät tiedä, että sellainen puuttuu.

Sydänystävyyden ja toveruuden ero on se, että kun elämäntilanne muuttuu, toverit katoavat, mutta sydänystävät säilyvät.

”Esimerkiksi työpaikalla voidaan haukkua yhdessä pomoa, mutta kun toinen siirtyy uuteen työpaikkaan, yhteys katkeaa. Ei ole enää puhuttavaa”, Matikka kuvaa.

Samoin voi käydä lapsuuden tai nuoruuden ystäville. Ystävyys on toiminut silloin, mutta vanhetessa samat asiat eivät enää sidokaan yhteen.

Täysin uusien ystävien hankkiminen voikin tuntua vaivattomalta verrattuna siihen, millaista on herätellä vanhoja jäähtyneitä ystävyyssuhteita eloon.

”Joihinkin ystäviin ei ole tullut pidettyä yhteyttä moniin vuosiin ja siteet ovat katkenneet”, Aava Harjola myöntää.

”Jos toinen puoli ei yritä, ei suhdetta itsekään jaksa ylläpitää”, Kontiainen jatkaa.

Tämän kolmikon välisissä suhteissa kaikki panostavat ystävyyteen.

”Me olemme ystäviä nyt, koska haluamme olla. Emme siksi, että meidän pitäisi olla, koska olemme aina olleet”, Harjola sanoo.

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen tytöt päättivät viettää uudenvuoden yhdessä. He kokoontuivat Haavin kotiin Sörnäisiin, söivät, joivat, valoivat tinaa ja menivät yhdessä juhlimaan. Ilta lujitti tyttöjen ystävyyttä ja yhteydenpito on jatkunut vilkkaana siitä lähtien. Vaikka he eivät joka viikko ehdi nähdä, tytöt viestittelevät paljon ja ovat perillä toistensa kuulumisista.

Uusien ystävien saaminen vaatii Harjolan, Kontiaisen ja Haavin mielestä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta mennä epämukavuusalueelle. Pahinta, mitä uuden ihmisen kohtaamisessa voi tapahtua, on torjutuksi tuleminen. Jos sen yli pääsee, ollaan jo melkein maalissa.

Psykologi Tuija Matikan mukaan ystävyyttä kannattaa aluksi tunnustella, jos haluaa välttyä pettymyksiltä.

”Monet ihmiset tekevät sen virheen, että kun he tapaavat uuden ystävän, he tyhjentävät heti koko pajatson ja kertova kaikki syvimmät asiansa. Kun toinen ihminen vetäytyy, se tietysti loukkaa. Jos pelkää sitä, kannattaa päästää toinen lähelle vähitellen ajan kanssa”, Matikka neuvoo.

Ihmiset ystävystyvät eri tahtiin. Jotkut löytävät ystävän mistä vain, toisilla ystävystymiseen menee 20 vuotta. Ystävyyttä ei kuitenkaan voi hoputtaa, se kyllä syttyy aikanaan, jos on syttyäkseen.

Aava Harjola on erityisen harjaantunut ystävien hankinnassa, sillä hän on muuttanut paikkakunnalle, josta ei tuntenut entuudestaan ketään. Jo ensimmäisenä päivänä hän tutustui kaupan kassaan ja heistä tuli kaverit. Hänellä onkin resepti, joka toimii uusia ystäviä kaipaaville: kun sisin sanoo, että en uskalla, älä kuuntele sitä, vaan tee päinvastoin.

”Tuntematonta ihmistä lähestyessä ei voi menettää mitään, vaikka hän ei kiinnostuisikaan sinusta. Jos nolaa itsensä tuntemattomalle, mitä väliä sillä on? Hän ei tunne sinua.”

Jos vain uskaltaa heittäytyä, parhaassa tapauksessa voit löytää ystävän.

Täältä löydät ystäviä

Työväenopiston kurssit

Itselle mieluisen harrastuksen parissa ystäviin tutustuu varmimmin. Työväenopistossa voi opiskella esimerkiksi kieliä, näyttämötaidetta ja merenkulkua. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa.

Eurosinkut.net

Eurosinkut on aktiivinen yhteisö, jossa järjestetään ’elämyksiä ja säpinää’ sinkuille. Kaikenikäiset sinkut voivat osallistua.

Seurakuntien ryhmät

Seurakunnat järjestävät harrasteryhmiä, kuten kuoroja ja käsityökerhoja kaiken ikäisille.

Facebookin ryhmät

Liity Uusia Ystäviä -Facebook-ryhmään. Ryhmästä löydät linkit oman alueesi Uusien Ystävien -yhteisöihin. Ryhmistä voi löytää reissuseuraa, äitiseuraa tai olutkavereita.

Luovat tavat

Laita taloyhtiön ilmoitustaululle tapaamiskutsu uudella paikkakunnalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ystävyys
  • ystävyyssuhteet
  • Ihmissuhteet
  • Harrastukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New York Times: Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    5. 5

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    6. 6

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    7. 7

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    8. 8

      Äärioikeistolaisnuoret yrittävät estää siirtolaisten pääsyn Italiaan jo kansainvälisillä vesillä – ”Yrittävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä”, sanoo Catanian pormestari

    9. 9

      Pankit kaikkoavat Lontoosta brexitin takia – Bank of America siirtää toimintojaan Dubliniin

    10. 10

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    10. 10

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää