Valikko
Elämä    |   Kolumni

Kovempi kuri ei toisi rauhaa kouluihin

Aina, kun Suomessa keskustellaan koulusta ja kasvatuksesta, ratkaisuksi ehdotetaan kurinpalautusta. Ongelma on, että se ei toimi, kirjoittaa Satu Vasantola kolumnissaan.

Viikon aikana käydyn keskustelun perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ovat viimein löytäneet sovun ainakin yhdestä asiasta: teinit ovat vääränlaisia. Myös teinien vanhemmat ovat vääränlaisia.

Keskustelu heräsi, kun yläkoulun oppilaat latasivat Youtubeen videon, jossa näkyy opettajan romahdus ja raivokohtaus luokkahuoneessa.

Facebookissa ja Twitterissä on tämän jälkeen kuvailtu nuoria ja heidän käytöstään muun muassa tällaisilla sanoilla: nulikat, nilviäiset, rääkkääjät, apinalauma, teiniterroristit. Asialla ovat aikuiset, jotka ovat närkästyneet opettajan kiusaamisesta. Toistan: näin nimittelevät lapsia aikuiset, jotka vastustavat kiusaamista.

Netissä on vaadittu kouluihin kurinpalautusta, luokkiin kameroita ja opettajille lisää valtuuksia, koska ”opettajilta on viety keinot”.

Väite on väärä. Opettajilta ei ole viety keinoja. Päinvastoin, keinoja on lisätty. Perusopetuslakiin lisättiin vuoden 2014 alusta niin sanottu työrauhapaketti, joka toi opettajille viisi uutta kurinpitokeinoa. Yhtäkään vanhaa keinoa ei poistettu.

Aina, kun Suomessa keskustellaan koulusta ja kasvatuksesta, ratkaisuksi ehdotetaan kurinpalautusta. Olemme kummallinen, kuria kaipaava kansa, joka vähät välittää faktoista.

Tutkimukset ovat jo vuosikymmeniä kertoneet, että lapsista kasvaa tasapainoisia, toiset ihmiset huomioon ottavia aikuisia aivan muilla keinoin kuin kovalla kurinpidolla.

Sekin tuppaa keskustelussa unohtumaan, että teinin kasvu on kesken. Hänen aivonsa muovautuvat vielä pitkään, ja hänen kykynsä tunnistaa toisten tunteita ja säädellä omiaan on heikompi kuin aikuisilla.

Jos me olisimme aikuisia, tasapainoisia ja ilman liiallista kuria kasvatettuja ihmisiä, meiltä voisi löytyä myötätuntoa niin väsyneelle opettajalle kuin itseään etsivälle teinillekin. Silloin käyttäisimme luovuutemme johonkin muuhun kuin lasten nimittelemiseen ja syyllisten etsimiseen. Voisimme vaikka pohtia sitä, jääkö opettaja liian yksin työssään ja jos jää, mitä sille voisi tehdä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Kolumni
  • Nuoret
  • Kiusaaminen
  • Koulukiusaaminen
  • nettikiusaaminen
  • Kolumnit
  • Satu Vasantola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    3. 3

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    6. 6

      HSTV:n 16 tuntia kestävä suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Helsinkiläiset lähtivät joukolla juhannusuinnille kaupungin keskustaan – Kauppatorin Altaalle kymmenien metrien jono

    9. 9

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    10. 10

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    9. 9

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    10. 10

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää