Elämä    |   Kolumni

Näin käytät oikein äijäenergiaasi – sitä nimittäin tarvitaan

Kaikissa meissä on muun muassa tyttö-, täti- ja äijäenergiaa. Niistä kaikista on oikein käytettynä hyötyä, kirjoittaa Anna-Stina Nykänen

Kahvilassa kuului kiljahdus. Vanha ystäväni siellä iloitsi, kun näki minut. Hän oli juuri työkaverinsa kanssa pohtinut, mikä on tyttöenergian ja tätienergian ero – ovatko ne vastakkaisia? Tämähän on minun ydinosaamisaluettani.

Helppo kysymys, sanoin. Eivät tyttö- ja tätienergia tietenkään ole ristiriidassa, minussakin on molempia. Niin, hiuksissani oli iso ruusuke, samaa vihreää kuin sifonkimekkoni. Silkkaa tyttöenergiaa. Mutta jalassa oli mustat trikoot ja lenkkarit. Tanakkaa tätienergiaa. Ystävääni nauratti.

Toki minussa on myös äijä-, poika- ja liskoenergiaa. Kaikissa ihmisissä on.

Tyttöenergia on minulle koristusta, kikatusta ja kepeyttä. Vaalin tyttöenergiaa, kun koristelen kynsiäni tv-uutisia katsoessani.

Parasta aikuista tyttöenergiaa on elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaassa. Kuvatessaan tv-sarjaa hän letitti joka päivä tukan eri tavalla ja jakoi siitä kuvan somessa. Ja postasi uimaselfien yli sadasta järvestä kesän aikana. Tyttöys on hänelle sitä, että on aina uteliaana oppimassa uutta. Esimerkiksi viininmaistajaisissa.

Tyttöenergia murtaa jään, ihminen on helposti lähestyttävä eikä vaikuta tärkeilijältä. Kun lomalla ostin sadeviitan, jossa on vaaleanpunaisella pohjalla tummanpunaisia ruusuja, kadulla hymyiltiin ja tultiin juttelemaan.

Tätienergia on työtä mutta myös lepoa: Se vapauttaa kauneuden ja hauskuuden ja miellyttämisen paineesta. Saa olla totinen, arkinen ja järkevä.

Tätienergialla pidetään jöötä ja hoidellaan hommat, jotka eivät ole pätkääkään eksoottisia, rahakkaita tai inspiroivia. Rutiinit ja rubiinit, molempia on hyvä olla.

Äijäenergiaa opettelen, sitä tarvitaan. Kerron esimerkin. Puistossa minua ja koiraa lähestyi pelottava, sekava, iso nuorimies. Otin äijäasennon. Seisoin leveästi. Puristin leuan alas niin, että kaula näytti paksulta. Pullistin vatsaa. Olin totinen. Olin valmis.

Puhuin äijäkieleltä: ”Nee. Mekä hätänä?” Hän pyysi puhelinta. Heilautin vasemman koukun hänen nenänsä eteen, siinä oli haiseva pussi. ”Eio ku kakka ja koira”, sanoin. Tyyppi kavahti ja lähti.

Puhelimessakin äijäilen. Kun kysyn putkirempan edistymistä, käytän itsestäni vain sukunimeä, enkä puhu kodista, vaan asunnosta, jonka omistan – ikään kuin omistaisin niitä monta ja pyyhältäisin niiden väliä. ”Nykänen täs törrve...”

Kaikki miehetkään eivät osaa tätä.

Tyttöenergiaa näen miehessäni. Hän on köriläs, metsästää ja seikkailee. Mutta tykkää myös romanttisista leffoista ja itkee niitä katsoessaan. Hän ostaa kotiin kukkia ja polttaa kynttilöitä, koska itse tykkää niistä.

Ennen mieheni saattoi sanoa, että osti jonkun taulun tai kirjan, kun hänellä oli kuukautiset. Eli alakuloa. Minä sanoin, että ei ole kiva puhua julkisesti kuukautisista. Nyt kaduttaa. Mieheni oli radikaalimpi kuin minä.

Poikaenergiaa haluaisin lisää. Kimmoisuutta, jolla pogotaan ja sinkoillaan toimintaseikkailujen energiaa. Sitä on vain sielussani.

Liskoenergiaa olen oppinut välttämään. Se tulee esiin vaaratilanteissa, paniikissa – ja humalassa. Voi tapahtua kamalia.

Yhden energian varassa ei voi elää. Pelkkä tyttöenergia näyttää aikuisella naurettavalta, liika tätienergia tekee tylyksi, äijäenergiaan juuttuminen juntiksi. Sopiva energioiden sekoitus tuo säteilyä ja seksikkyyttä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sukupuoliroolit
  • Kolumnit
  • Anna-Stina Nykänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    5. 5

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    6. 6

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – HS seurasi mukana

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    9. 9

      IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää

    10. 10

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää