Valikko
Elämä

Näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa – opettakaa lapsille empatiataitoja, neuvoo professori

Temperamentilla ei voi selittää huonoa käytöstä. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin, sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen.

”Kukaan ei kysy, kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa”, ihmetteli psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen viime viikon torstaina Helsingin Sanomissa. Muutos keskustelussa on huomattava, sillä 1980-luvulla Keltikangas-Järvistä pyydettiin jatkuvasti luennoimaan lasten aggression vähentämisestä ja siitä, miten kasvatetaan muut huomioon ottava lapsi.

Kysytään siis: miten kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa?

”Opettamalla lapselle empatiataitoja ja moraalia”, Keltikangas-Järvinen toteaa.

Ja näin sen teet:

Alle kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa

Näin voit toimia, kun pieni lapsi suuttuu ja esimerkiksi huitaisee kaveria lapiolla.

1. Puutu väärään käytökseen joka ikinen kerta.

2. Tuo lapselle selkeästi ilmi, että näin ei saa tehdä, tuo oli väärin tehty.

3. Kerro lapselle, mikä olisi se toivottu käytös.

4. Tuo samaan aikaan ilmi, miltä toisesta lapsesta tuntuu: ”Katso, toista itkettää, hänestä tuntuu pahalta.”

Ihan pienelle, 1-vuotiaalle lapselle, riittää napakka ei. Hän ei ymmärrä vielä pitkiä selityksiä. Pieniä, 2–3-vuotiaita lapsia ei pidä rangaista aggressiivisesta käytöksestä. Riittää, kun pitää huolen, että lapsi ei pääse aggressiivisellä käytöksellä siihen päämäärään, mitä tavoittelee. Jos lapsi riuhtoo lelun toisen kädestä, täytyy pitää huoli, että lapsi ei saa lelua.

Kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa

Aggressiivisella ja ei-aggressiivisella lapsilla on Keltikangas-Järvisen mukaan suuria eroja siinä, miten nämä tulkitsevat sosiaaliset tilanteet. Tulkinnasta alkaa päättelyketju, joka lopulta määrää valitun käyttäytymistavan.

”1980-luvulla löydettiin vakuuttavaa evidenssiä, että kun tätä päättelyketjua muutetaan, myös käyttäytyminen muuttuu.”

Niinpä lapsen kanssa on harjoiteltava koko päättelyketjua vaihe vaiheelta. Se voi tapahtua näin, jos esimerkiksi Wilma-merkintä kertoo lapsen olleen osallisena kahnauksessa.

1. Aggressiivinen lapsi tulkitsee tilanteen usein niin, että häntä on ärsytetty. Lapsen kanssa voi käydä läpi hankausta aiheuttaneen tilanteen vaihe vaiheelta: miten lapsi alussa tulkitsi tilanteen? Lapselle voi tarjota vaihtoehtoisia tulkintoja: entä jos se olikin näin tai noin? Entä kiinnittikö lapsi huomiota siihen ja siihen?

2. Miettikää, mikä oli tilanteessa se ongelma.

3. Miettikää vaihtoehtoisia toimintatapoja ongelmaan. Lapsella pitää olla vaihtoehtoja ja hänen pitää oppia miettimään erilaisia toimintatapoja.

4. Opetelkaa arvioimaan seurauksia. Miten eri toimintatavat vaikuttavat tilanteeseen ja toisten tunteisiin?

Aikuisen on johdonmukaisesti opetettava lapselle, miten tilanteisiin voi reagoida aggressiivisten tapojen sijaan empaattisesti.

”Ihminen tarttuu aggressioon silloin kun ei enää kykene muuhun, kun muut keinot on lopussa. Lapsi tarttuu aggressioon, kun hänellä ei vielä ole muita keinoja reagoida.”

Kenestä sitten tulee kiusaaja?

Eihän minun lapseni kiusaa, ajattelee moni. Useimmille vanhemmille tuleekin Keltikangas-Järvisen mukaan yllätyksenä, että oma lapsi on kiusannut.

”Lapselta voi kysyä suoraan, onko tämä koskaan kiusannut ketään. Pitää olla valmis kuuntelemaan rehellisesti.”

Vanhempi voi myös pohtia, onko lapsella taipumuksia ja halua käyttää valtaa.

”Usein kiusaaminen alkaa päiväkodissa. Lapsi määrää kenen kanssa ollaan ja mitä leikitään. Lapsi lähtee pienin askelin liikkeelle ja kokeilee, kuinka pitkälle voi mennä”, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Lapsen huonoa käytöstä selitetään nykyään hänen yksilöllisellä temperamentillaan, vaikka käytös ja temperamentti on kaksi eri asiaa, Keltikangas-Järvinen sanoo. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin. Aikuiset eivät saa jättää lasta temperamentinsa armoille, vaan heidän tehtävänsä on opettaa lapselle käytännön käytöstaitoja.

”Vanhemmat voisivat antaa lapsille valmiita sanoja suuhun: jos kaverilla on uusi laukku, mene sanomaan sille, että onpa kaunis laukku.”

Oikaisu 1.12. kello 08.49: Toisin kuin otsikossa aiemmin luki, Keltikangas-Järvinen ei jutussa sanonut empatian opetuksen unohtuneen vanhemmilta. Keltikangas-Järvinen sanoi, että kukaan ei kysy, kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa, ja tarjosi ratkaisuksi empatiataitojen opettamista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvatus
  • Kiusaaminen
  • Lapset
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    4. 4

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    7. 7

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    8. 8

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    9. 9

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    10. 10

      Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää