Elämä

Jos nuori haluaa lopettaa harrastuksen, pitääkö häntä patistaa jatkamaan? Asiantuntija neuvoo, miten päätöstä voi käsitellä

Pitkäaikaisen harrastuksen lopettaminen voi olla suuri elämänmuutos koko perheelle.

Kun Panu Joutkoski, 15, ottaa viulun käteensä, se on hänelle yhtä tuttu kuin lapsuuden unilelu. Täynnä rakkaita muistoja muttei enää tärkeä.

Hän huomaa heti, että soitin vaatisi viritystä.

Noin nelivuotiaana Panu ilmoitti konsertin jälkeen äidilleen, että ”haluaa soittaa tota, missä soitin on leuan alla”, äiti Susanna Joutkoski kertoo.

Äiti on musiikinopettaja ja laulaa itse Musiikkitalon kuorossa. Isä ja pikkusiskokin harrastavat musiikkia aktiivisesti, ja perheessä soitetaan ja lauletaan paljon.

Tästä huolimatta Panu Joutkoski ilmoitti viime keväänä haluavansa lopettaa soittamisen yli kymmenen vuoden jälkeen. Miksi?

”En enää jaksanut yhtään harjoitella”, hän sanoo.

”Hävetti mennä soittotunnille, kun ei osannut läksyjä.”

Myös vapaa-ajasta kavereiden kanssa alkoi tulla yhä tärkeämpää. Äiti tuki päätöstä, mutta asiasta keskusteltiin.

”Olin myös helpottunut, sillä harjoittelusta riideltiin meillä ihan jatkuvasti”, Susanna Joutkoski sanoo.

”Pitkäaikaisen harrastuksen lopettaminen 13–17-vuotiaana on erittäin tavallista”, sanoo asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore Väestöliitosta.

Silloin nuori etsii itseään ja alkaa pohtia omia arvojaan ja tavoitteitaan. Oma maailmankatsomus alkaa muotoutua. Seurustelu voi kiinnostaa, koulu vie aikaa, ja kavereista tulee yhä tärkeämpiä.

Harrastus on kuitenkin voinut määrittää nuoren koko identiteettiä ja ajankäyttöä. Siksi lopettaminen on usein suuri elämänmuutos. Lisääntynyt vapaa-aikakin on täytettävä jollakin.

Cacciatore ymmärtää hyvin vanhempien huolen ja tyhjyyden tunteen. Harva aktiivisesti harrastava kuitenkaan muuttuu yhdessä yössä ihan toisenlaiseksi ihmiseksi niin, ettei tekisi enää mitään järkevää.

”Totta kai asiasta pitää keskustella nuoren kanssa ja pohtia lopettamisen hyviä ja huonoja puolia”, Cacciatore sanoo.

Joskus päätös voi myöhemmin kaduttaa, mutta ei sen tarvitsekaan olla lopullista.

”Harrastuksen lopettaminen voi olla väliaikaista. Sitäkin voi miettiä, onnistuuko jatkaminen vaikkapa vuoden päästä.”

Kannattaa puhua avoimesti myös siitä, että moni nuori saattaa myöhemmin syyttää vanhempiaan, etteivät nämä pakottaneet jatkamaan. Keskustelun pitää kuitenkin olla pohtivaa ja arvostavaa, ei tuomitsevaa.

Harrastuksen lopettaminen voi tietysti olla nuoren kapinaakin, mutta nuorelle on silti annettava omaa tilaa. Häntä ei voi ohjelmoida vanhempien toiveiden mukaan.

Kun tärkeä harrastus loppuu yhtäkkiä, masennus tai muu jaksamiseen liittyvä ongelma täytyy myös ottaa huomioon. Kannattaa havahtua, jos nuori on ahdistunut, ruokahaluton, koulu alkaa mennä huonommin, hänellä ei ole kavereita tai on jatkuvasti päihde-epäilyjä.

”Täydellinen käytöksen muutos ei kuulu nuoren tavalliseen itsenäistymiseen”, Cacciatore muistuttaa.

Vanhemman oma pettymys on käsiteltävä erikseen.

Onhan se sääli, jos oma lapsi on edennyt harrastuksessa pitkälle, ja harrastukseen on satsattu aikaa ja rahaa. Näistä asioista voi Raisa Cacciatoren mukaan jutella muiden vanhempien kanssa.

”Myös nuorelle voi puhua omista huolistaan esimerkiksi ajankäytön suhteen. Mutta aina pitää kuunnella myös nuorta itseään.”

Joskus vanhempi on saattanut motivoida nuorta myös oman kunnianhimonsa vuoksi, jolloin vanhemman on vaikeampaa luopua harrastuksesta kuin nuoren. Silloin kannattaa kysyä, ketä varten nuori oikeastaan harrastaa.

Cacciatore muistuttaa, että harrastuksesta jää aina paljon hyvää loppuelämäksi. Rakkaus liikkumiseen tai musiikkiin voi herätä uudelleen myöhemmällä iällä.

Sara Knuuttila on nyt 18-vuotias lukiolainen Mäkelänrinteen urheilulukiossa, jossa hän aloitti opiskelun menestyneenä luistelijana.

”Virallisissa muodostelmaluistelun MM-kisoissa joukkueemme tuli toiseksi vuonna 2015”, Sara kertoo.

Harrastus alkoi viisivuotiaana ja jatkui 17-vuotiaaksi asti. Sara viihtyi jäähallilla, jossa oli myös suurin osa kavereista. Treenejä oli kuusi kertaa viikossa.

”Koulu alkoi painaa päälle ja tuntui, että pää meni jumiin. Lisäksi olin koko ajan väsynyt”, Sara listaa lopettamiseen johtaneita syitä.

Hänellä oli kuukauden tauko harjoittelusta alaselän rasitusmurtuman takia, ja kipu rasitti lisää.

”Lopettamispäätös oli vaikea. Ihmettelin, millä kaikki aika sitten täyttyy. Kyllä minä monet itkut itkin sen takia.”

Myös äiti Päivi Knuuttilan arki oli täyttynyt luistelusta: kuljetuksista ja kisojen seuraamisesta.

Harrastukset ovat nykyään niin organisoituneita, että ongelmaksi voi muodostua ’ei niin tavoitteellisen’ harrastamisen löytyminen ohjatun toiminnan tilalle.

Erikoistutkija Anu Gretschel Nuorisotutkimusverkostosta painottaa teini-ikäisten yhteisöllisyyttä. Ohjattujen ja tavoitteellisten harrastusten rinnalla pitää olla tarjolla esimerkiksi höntsyliikuntaa, joka perustuu vain yhdessäoloon.

”Uimahalleissa pitäisi olla enemmän vuoroja, joissa porukka saa sukellella ja hyppiä ilman, että heti kuulutetaan sukeltelun häiritsevän radalla uimista.”

Aina ei tarvita huipputason valmennusta, vaan vaikkapa lähikoulun tiloja pelaamiseen ja muuhun yhdessä olemiseen.

”On tärkeää, että nuoret voivat vaikuttaa itse harrastamisen sisältöön”, Anu Gretschel sanoo.

Jos nuorilla on käytössä tila ja porukka, he järjestävät itse itselleen tekemistä.

Harrastuksen voi myös määritellä uudella tavalla. Se voi tapahtua vaikka tietokoneella, joka mahdollistaa uudenlaista sosiaalisuutta.

Harrastusrumbaan tottuneiden vanhempien kannattaa myös miettiä jotain muuta yhteistä tekemistä nuoren kanssa.

Panu Joutkoski on löytänyt kaveripiirin, jossa viihtyy. Hän ei ole jättänyt musiikkia kokonaan, vaan laulaa vielä oopperan lapsikuorossa. Kitaraa ja kosketinsoitinta hän soittelee omaksi ilokseen. Viime joulukuussa hän kaivoi viulunkin naftaliinista ja soitti joululauluja pienempien koululaisten kanssa koulun joulukonsertissa.

”Se oli kivaa, kun mukana oli kaveri, jonka kanssa treenattiin. Lisäksi homma oli vapaaehtoista”, hän sanoo.

Sara Knuuttila miettii nyt, miten on ikinä ehtinyt jäähallille kuusi kertaa viikossa. Vapaus olla kavereiden kanssa ja tehdä muita asioita silloin kun huvittaa, on kivaa. Nyt matkustaminenkin onnistuu. Viimeksi hän matkusti tapaamaan poikaystäväänsä, joka asuu väliaikaisesti Kanadassa.

Liikuntaa hän harrastaa säännöllisesti, mutta oman aikataulun ja jaksamisen mukaan.

”Olen esimerkiksi käynyt kavereiden kanssa ulkojäillä luistelemassa. Sellaiseen ei ennen ollut aikaa.”

Äiti Päivi Knuuttila on käynyt yhdessä Saran kanssa katsomassa luistelukisoja ja iloinnut niistä, vaikkei oma tytär olekaan jäällä.

”Yllättävän nopeasti on tottunut arkeen ilman luistelua. Sitten kun haluan tavata luistelusta tuttuja ihmisiä, menen katsomaan kisoja tai treenejä. Ei se sen kummempaa ole.”

Tukea murrosikäisen vanhemmille löytyy Väestöliiton sivuilta Urpot.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Harrastukset
  • Nuoret
  • Liikunta
  • Elämänmuutos
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    4. 4

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    5. 5

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    10. 10

      Unkari hyväksyi lain: Kaikki turvapaikanhakijat pidetään leireillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    9. 9

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää