Elämä

Urheilun katselusta on psykologista hyötyä, sanoo professori

Urheilun seuraaminen tarjoaa sellaisen yhdistävän elämyksen, joita on muuten vaikea löytää.

Miksi urheilua on mukava katsella? Tietoliikenteen ja elokuvatutkimuksen professori Andrew Billings Alabaman yliopistosta vastaa:

”Media on nykyään sirpaloitunutta. Katselemme esimerkiksi elokuvia ja tv-sarjoja eri aikaan ja kukin omassa tahdissaan.

Ihmisellä on kuitenkin psykologinen tarve tuntea yhteyttä muihin ihmisiin. Urheilun seuraaminen tarjoaa sellaisen yhdistävän elämyksen, joita on muuten vaikea löytää. Sosiaalisen identiteetin teo­rian mukaan jaamme muut ihmiset kahteen ryhmään, ”meihin” ja ”muihin”. Urheilu ruokkii jaottelua, sillä kannattajaryhmät on helppo erottaa toisistaan. Jaottelu vahvistaa fanien yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tietyn joukkueen kannattaja voi helposti päätyä keskustelemaan urheilusta tuntemattomankin kanssa, jos tietää tämän olevan kannattaja.

Urheilun katsominen voi olla tietyissä rajoissa yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Kansalliset joukkueet tarjoavat keinon vahvistaa kansakunnan sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisaalta joukkueet symboleineen auttavat tutkimaan omaa suhdetta kansalliseen identiteettiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Joskus urheilun katsominen voi tuoda ihmisiä yhteen laajemminkin. Yhteiset kokemukset ja keskustelunaiheet rakentavat siltoja ihmisten välille sukupuolesta, etnisestä taustasta, ihonväristä ja kansallisuudesta riippumatta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Urheilu
  • fani

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Melania Trump puhui YK:ssa nettikiusaamista vastaan – riko vaikka miehesi puhelin, vastasi internet

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    10. 10

      Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    10. 10

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää