Elämä

Miksi juhlissa kilistellään juomalaseja? Asiantuntija vastaa

Kilistäminen toimii juhlijoiden välisenä ystävällisenä silmäniskuna mutta myös kontrollin eleenä.

Miksi juhlissa kilistellään laseja? Valtiotieteiden tohtori Antti Maunu Turun yliopistosta vastaa:

”Juomalasien kilistäminen tai nostaminen on vanha ja laajalle levinnyt tapa, joka on perinteisesti liittynyt etenkin alkoholiin.

Alkoholin nauttiminen on yleensä sosiaalista toimintaa. Kilistäminen on eräänlainen tervehdys, kättelyn korvike. Selvimmin kilistelyn sosiaalinen tehtävä näkyy juhlien tervetuliaismaljoissa.

Toisaalta alkoholi muuntaa tajuntaa ja auttaa irrottautumaan arjesta. Tähän liittyy paitsi mahdollisuuksia myös riskejä. Kilistäminen toimii juhlijoiden välisenä ystävällisenä silmäniskuna mutta myös kontrollin eleenä. Laseja nostamalla juoma ikään kuin kesytetään ja tuodaan yhteisen valvonnan piiriin.

Vaikka kilistely juontaa juurensa alkoholikulttuuriin, ny­kyään ihmiset voivat yhtä hyvin tervehtiä toisiaan myös alkoholittomilla juomilla.

Suomalaiset kokevat lasien kilistämisen tärkeäksi vain muodollisissa tilaisuuksissa. Osaamme juoda eri tavoilla eri tilanteissa. Nostamme juhlavasti lasia mummon syntymäpäivillä, kun taas kavereiden kanssa juomaa nautitaan suoraan tölkistä ilman erityistä etikettiä.

Suomalaisilla onkin mainettaan monipuolisempi juomakulttuuri.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • tavat
  • Tapakulttuuri
  • Juhlat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    3. 3

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    4. 4

      Espanjan poliisi on ampunut räjähdevyöhön pukeutuneen miehen – epäillään Barcelonan terrori-iskun yliajajaksi

    5. 5

      ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee pian halki Yhdysvaltojen – HSTV:n kolmetuntinen suora lähetys käynnissä

    6. 6

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    7. 7

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    8. 8

      Omituinen pyörävaras puuhastelee Espoossa: Jari Sivénin pihasta hävisi polkupyörä – tilalle ilmestyi parempi ja uudempi

    9. 9

      Puukotuksista epäilty Mechkah kävi rukoilemassa juuri ennen veritekoja, kertovat moskeijan kävijät HS:lle

    10. 10

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat