Valikko
Elämä

Näin some voi parantaa hyvinvointia – ja näissä asioissa haitata sitä

Sosiaalisessa medissa ystäviltä saatu tuki kantaa, mutta kateus ja vertailu masentaa.

1. Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus jakaa kokemuksia ystävien kanssa, tuntea yhteenkuuluvuutta, tukea toisia ja myös saada toisilta tukea. Näin käytettynä se voi vahvistaa henkistä hyvinvointia, kertoo australialaistutkijoiden viime vuoden lopulla julkaisema yhteenveto, jossa on käyty läpi tutkimuksia vuosilta 2005–2016.

2. Some ei korvaa kasvokkaista kohtaamista, mutta jos yhteyksiä muihin on ylipäätään vähän, se voi olla hyvä lisä. Sosiaalinen media vähentääkin esimerkiksi vanhusten eristyneisyyden tunnetta. Näin kertoo Exeterin yliopiston johtama tutkimus, jossa ikääntyneille briteille ja italialaisille opetettiin sähköpostin, Skypen ja Facebookin käyttöä. Osallistujien kognitiivinen kapasiteetti parani ja kyvykkyyden tunne kasvoi. He kokivat itsensä henkisesti ja fyysisesti aiempaa terveemmiksi.

3. Somen käyttöön liittyi toisaalta osassa tutkimuksista myös ahdistusta ja masennusta. Väline itsessään ei olekaan hyvä tai huono, eikä edes somessa roikkumisen tuntimäärä ratkaise. Erilaisilla ihmisillä on eri tyylejä käyttää somea, ja jotkut niistä ovat haitallisempia kuin toiset. Esimerkiksi passiivinen uutisvirran selaaminen ja oman elämän kateellinen vertailu muihin vain pahentaa valmiiksi surkeaa oloa.

4. Kesken töiden voi välillä kurkata someen ja katsoa kaverin jakaman pandavideon. Japanilaistutkijoiden mukaan suloisten eläinlasten ihastelu kohottaa mieltä, ja sen jälkeen huolellisuutta vaativat tehtävät sujuvat paremmin. On silti parempi pitää erillinen somehetki kuin silmäillä virtaa muun ohella, sillä jatkuva moniajo tutkitusti kuormittaa muistia ja heikentää työtehoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaalinen media
  • some

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Poliisilla tarkastusoperaatio Helsinkiin saapuneella Tallink Megastarilla

    5. 5

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    6. 6

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    7. 7

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    8. 8

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    9. 9

      Niinistö lähtee presidentinvaaleihin ylivoimaisena suosikkina – kahdeksan syytä, joiden takia häntä on vaikea voittaa

    10. 10

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    8. 8

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    9. 9

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    10. 10

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää