Elämä    |   Kolumni

Yksinkertainen mutta nerokas lomailutapa voi pelastaa parisuhteen – Keski-Euroopassa osataan yhdistää perheloma ja parisuhdeloma

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että jokainen perheenjäsen oli lomalla isosti saamapuolella, kirjoittaa Helena Liikanen-Renger.


Siinä sitä oltiin, miehen kanssa hiihto­hississä mat­kalla jonne­kin ylös, valkoisille alppirinteille, lasten äänten ulottumattomiin. Ihan niin kuin silloin joskus ennen.

Lapset oli jätetty aamulla hiihtokoulun pikkubussiin ja edessä oli kaksi tuntia aikuisten yhteistä aikaa. Myönnän, hermostutti vähän. Pärjäisivätkö pikkuiset varmasti?

Turhaanpa minä mamma huolehdin.

Puoliltapäivin noukimme iloiset, punaposkiset pikkuvekarat bussista syömään. Äkkiä ruokaa, sillä jo parin tunnin päästä, lounaan jälkeen, hotellin lapsikerhossa jatkuivat askartelut ja kasvomaalaukset uusien kavereitten kanssa. Taaperoille oli järjestetty jopa valvottu päiväunihuone.

Olimme lomalla ranskalaisella ”perheklubilla”, club vacances famille.

”Me pidämme huolta, että lapset nauttivat.”

Niin vanhemmatkin ovat tyytyväisiä, hotellin ohjelmavastaava lupasi meille.

Niinpä palasimme rinteeseen vielä hetkeksi kurvailemaan. Viikon edetessä aikuisten päivittäiset tärskyt muuttuivat päivä päivältä rennommiksi, osaksi uutta perheloma-arkea.

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että jokainen perheenjäsen oli tällä lomalla isosti saamapuolella.

Samantyyppisiä perheklubeja on Keski- ja Etelä-Euroopassa valtava määrä, aina huokeista leirintäalueista kalliisiin viiden tähden hotelleihin. Näin kesäisin lapset pelaavat klubeilla petankkia, kalastavat tai pyöräilevät. Vanhemmat voivat vaikka hengähtää sen kaksi vuotta sitten saadun dekkarin äärellä, jota eivät ole koskaan ennättäneet avata.

Sillä sitähän se pikkulapsiarki on kaikkialla. Kun omaa aikaa viimein iltamyöhällä saa, nukuttaa niin, etteivät kirjan rivit enää pysy suorassa. Unen tarve ohittaa puolisonkin hyvinvoinnin. Parisuhteeseen ei jaksa panostaa, kun nahkavekkari herättää aamuseitsemältä heinäkuussakin.

Perhelomalla aikuisten hetkiin tuli otettua aikaa melkein vahingossa. Lopputulos: ensimmäistä kertaa sitten lasteni syntymän koin lähteväni viikon mittaiselta perhelomalta tyystin levänneenä.

Väestöliiton parisuhdetiimin esimiehen Heli Vaarasen mukaan itsensä unohtaminen on noussut Suomessa uudeksi ihanteeksi. Perhe- ja työrumban keskellä vanhempien omat ilot jäävät jalkoihin. Niistä koetaan jopa huonoa omaatuntoa. Varsinainen pariskunta-aika alkaa Suomessa olla jo uhanalaista.

Täältä pienen etäisyyden päästä näyttäisikin siltä kuin pohjolassa hiertäisi perhelomillakin pieni stressi: muutamaan vähäsateiseen viikkoon mahdutetaan liiterin kunnostamista, pikkuserkun rippijuhlat, veneilyä lasten kanssa sekä ikämiesten triathlon. Parisuhteelle ei hässäkässä minuutteja kummemmin kerry – ainakaan jos mummi tai vaari eivät ole auttamassa.

En sitten tiedä, kuinka keskieurooppalainen lomakonsepti toimisi Lapin rinteillä tai Ahvenanmaan saaristossa. Me kyllä maksoimme palvelusta mieluusti. Saimmehan yhden loman hinnalla kaksi: yhden perheelle ja toisen parisuhteelle.

Kirjoittaja on Ranskassa asuva toimittaja, kirjailija ja kahden lapsen äiti, joka pitää perhe-elämästä kertovaa Chez Héléna -blogia.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Melania Trump puhui YK:ssa nettikiusaamista vastaan – riko vaikka miehesi puhelin, vastasi internet

    7. 7

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää