
UINTI
Jarno Pihlava tavoittelee ensiksi paikkaa välierissä
"Välieriin päästäkseni on uitava kauden paras aika"
|
|
ateena. Tänään puolenpäivän aikaan Jarno Pihlava avaa suomalaisuimareiden kisat Ateenan altaassa. Pihlava ui sadan metrin rintauinnin alkuerissä.
"Välieriin päästäkseni on uitava kauden paras aika", Pihlava sanoi. Hän arvioi, että välieräpaikkaan riittää luvuilla 1.01,8 alkava aika.
Tämän vuoden toistaiseksi parhaalla ajallaan Pihlava sijoittuu lajin olympiakelpoisten uimarien tilastoissa 20. sijalle.
"Vaikein paikka on varmasti jatkoon pääsy alkueristä, koska ne uidaan päivän kuumimpaan aikaan. Illalla välierissä uinti on helpompaa", Pihlava sanoi.
Ateenan lämpöön Pihlava sanoi sopeutuneensa, mutta vielä torstaina lihakset tuntuivat tavallista raskaammilta. Sen hän luki lämmön piikkiin, sillä notkahdus muutaman päivän helteessä olon jälkeen kuuluu asiaan.
Tällä kaudella Pihlava on harjoitellut aiempaa rennommin, mutta toisaalta tehokkaammin. "Joitakin asioita on jätetty pois, joitakin tehostettu. Olen ottanut uintia enemmän ilon kautta kuin aikaisemmin", Pihlava sanoi.
Hän on yleensä harjoitellut korkean paikan leirillä Espanjassa, mutta Ateenan alla leiri jätettiin väliin ylikunto- ja loukkaantumisriskin takia.
Pihlava on suomalaisuimareiden kokenutta kaartia. Ateenan kisat ovat hänen toiset olympialaisensa, ja mahdollisesti myös viimeiset.
Raisiolainen Pihlava, 25, opiskelee kauppatieteitä. Hän aikoo valmistua ensi keväänä, ja sen jälkeen kutsuu työelämä. Siihen kuvioon huippu-uinti ei välttämättä sovi.
"Se on todella vaikea päätös. Kuinka valita kahden sellaisen asian välillä, joista molemmista nauttii täysillä?"
Pihlava oli Sydneyssä neljä vuotta sitten yhdestoista satasen rintauinnissa. Samalta vuodelta on hänen paras arvokisasijoituksensa, EM-hopea satasella Helsingin kisoista.
"Sydneyssä olosuhteet olivat enemmän uimareiden puolella. Uin mieluummin katon alla, koska silloin olosuhteet ovat tasaiset."
Pihlavan ajat ovat pysyneet samalla tasolla viime vuodet. Satasen rintauinnin SE 1.01,17 syntyi 2000. Myöhemmin Pihlava on yltänyt samaan aikaan muttei parempaan.
Samalla lajin taso on noussut mahtavasti. Maailmanennätys on painunut reilusti alle minuutin, ja alle 1.01 uivia miehiä on jo kymmenkunta.
Samalla ajalla, jolla Pihlava uskoo irtoavan Ateenan välieräpaikan, pääsi Sydneyssä finaaliin.
"Kärki on toisaalta mennyt eteenpäin, ja toisaalta tiivistynyt. Mitalisijojen jälkeen erot ovat todella pieniä."
ME-mies on yhdysvaltalainen Brendan Hansen, 59,30. Toinen kova nimi on Japanin Kosuke Kitajima. Pihlava uskoo, että toinen heistä voittaa olympiakultaa sekä satasella että 200 metrillä.
Rahoituksen psykologian tuntija ei jaa sijoitusvinkkejä, mutta veikkaus voittajasta on varsin varmalla pohjalla.
Lisää aiheesta:
Britannia nousee australialaisin opein
LEENA LAVONIUS / Helsingin Sanomat
leena.lavonius@gmail.com
|

| ATEENA 2004 |
|
| HELSINKI 1952 |
|
| KLIK! -ARKISTOSTA |
|
|