Es-kortti vai Volvo?

Jokunen aika sitten asioin alueella, joka on Helsingissä asuvien suomenruotsalaisten tiuhaan asuttama. Paikallisen kaupan kassa kysyi ostoksilla olleelta romanimieheltä ruotsinkielisellä korostuksella josko tältä löytyisi S-ryhmän bonuskorttia "es-korttia". Mies ei hämmentynyt kysymyksestä, vaan vastasi takasin omalla murteellaan: "Ei, kun mul on Volvo."

Bussien takaa-ajo

Koulu oli loppunut ja olin matkalla kotiin. Pahaksi onneksi bussi meni juuri nenäni edestä, kun tapahtui jotain yllättävää. Pysäkille pysähtyi toinen linja-auto, jonka kuljettaja huikkasi minulle: "Hyppää kyytiin, otetaan se kiinni!" Pari pysäkkiä myöhemmin saimme edellä ajaneen bussin kiinni, ja vaihdoin haikein mielin kulkupeliä.

Sukunimellä suunnistusta Eräänä iltana halusin päästä Katajanokalta Martinlaaksoon. Soitin taksikeskukseen ja kyselin vantaalaistaksia. Kysyttäessä kerroin sekä määränpääni että sukunimeni. Hetken kuluttua taksi saapui ja alkoi määrätietoisesti ajaa kohti määränpäätä. Mielestämme kuljimme kyllä vähän outoon suuntaan, mutta epäilin kuljettajan kokeilevan jotain uutta reittiä. Arabian kohdalla kuljettaja kyseli joko kääntyisimme oikealle. "Oikealle? Mehän olemme menossa Martinlaaksoon!", ihmettelin. Kummastunut kuljettaja näytti toimeksiantoaan. Siinä kohteeksi oli merkitty Toukola. Siinä sitten pohdimme minne olisin päätynyt, jos olisin kertonut sukunimeni lisäksi myös etunimeni.

Inhimillinen VR

Sain vuosia sitten kesken työpäivääni Helsingissä työpaikalleni tiedon, että isäni oli mennyt tajuttomaksi ja hänet oli viety sairaalaan. Lähdin suinpäin rautatieasemalle ja hyppäsin ensimmäiseen pohjoista kohti lähtevään junaan. Vähän ajan kuluttua konduktööri tuli junavaunuun, ja yritin ostaa häneltä lippua Hämeenlinnaan. Kauhukseni hän ilmoitti, ettei juna pysähdy Hämeenlinnassa, vaan minun tulisi ajaa Tampereelle ja palaamaan toisella junalla Hämeenlinnaan. Ahdistukseni purkaantui ja aloin hädissäni nyyhkyttää, että tahtoisin vielä nähdä isäni elossa Kanta-Hämeen aluesairaalassa. Konduktööri sanoi katsovansa mitä voisi tehdä.

Hetken päästä hän palasi ilmoitti, että juna pysähtyisi poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa, mutta vähän laiturialueen ulkopuolella ja vain pieneksi hetkeksi. Näin kävi ja pääsin isäni luo sairaalaan. Vaikkei hän koskaan enää palannut tajuihinsa, saatoin olla äitini tukena. Vieläkin muistelen lämmöllä VR:n inhimillistä joustamista.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi