Marraskuinen liikennepulma

Marraskuisena iltana olen pyöräilemässä Pikku-Huopalahdella kotiin päin pitkin tavanomaista työmatkareittiäni. Mieliala on hiukan painuksissa sekä työkiireistä että masentavasta räntäkelistä. Edestäpäin, Mannerheimintien suunnasta, kuuluu hyvin pitkä auton tööttäys. Siellä on joku tukkinut liikenteen ja toinen polttanut päreensä, ajattelen. Tööttäys kuitenkin alkaa hetken päästä uudelleen ja jatkuu sitten taukoamatta.

Nyt huomaan, että metelöivä auto onkin pysäköity Mannerheimintien alittavalle kadulle, samalle jota itsekin pyöräilen. Auto näyttää tyhjältä - oikosulkuko? Ei, vaan kaksi odottamiseen kyllästynyttä pientä koiraa. Ulos nähdäkseen koirat ovat nousseet takajaloilleen etupenkille. Siinä ne hievahtamatta ja päättäväisin ilmein tuijottavat eteenpäin, ja toinen nojaa etutassuillaan kojelautaan ja toinen ohjauspyörään. Ja tööttäys jatkuu.

Tilanne laukeaa vasta sitten, kun paikalle viimein juoksee koirien emäntä kauppakasseineen. Seuraa iloinen jälleennäkeminen ja hännänheilutus. Minä jatkan matkaa. Työkiireet ovat hetkeksi unohtuneet, ja ilmakin näyttää kirkastuvan.

Juhani Pitkäranta

Liike katkesi

Olin 80-luvun alkupuolella ostamassa glögiaineita Kontulan Alkossa kiireisenä aatonaaton aamuna. Joulun läheisyys oli tuonut myymälän täyteen ostajia. Jonot liikkuivat kohtalaisen ripeästi, sillä asiakkaat olivat ostoksissaan kovin yksituumaisia, "kaks kossua".

Jonon jälkipäässä seisova kiinnitti huomionsa myyjän lähes konemaiseen liikkeeseen: kumartuminen oikealle, kahden kirkkaan pullon nosto tiskille, tasarahan vastaanotto ja kääräisy pussiin.

Yhtäkkiä liike kuitenkin loppui. Myyjän edessä seisoi laitapuolen kulkija, jonka koko olemus kieli alan pitkästä ja lähes ammattimaisesta harrastuksesta. Mies ei saanut soperretuksi haluamansa juoman nimeä nopeaan toimintaan tottuneelle myyjälle.

Hiljaisuus katkesi myyjän rauhoittavaan eleeseen ja sanoihin: "No, otetaanpa rauhallisesti. Mitä sen piti ollakaan?" Ostajan uudesta, hivenen selvemmästä soperruksesta en ymmärtänyt tavuakaan. Myyjän ilme paljasti, että hän ymmärsi: "Vai soppaa, sitähän pitää saada", myyjä sanoi ja pani pari Sorbus-pulloa tiskille ja pakettiin.

Pieti Aulis

Mies tulessa

Matkustin sunnuntaina jokunen viikko sitten P-junalla Helsinkiin päin. Malmin kohdalla viereeni istahti valtavankokoinen parrakas ja ennen kaikkea savuava mies. Vastapäätä istuva rouva oli pudottaa silmät päästään; hän kiljahti spontaanisti "sinä palat!" jolloin palava mieskin havahtui. Hetken takomisen jälkeen tulessa ollut toppatakin hiha saatiin sammumaan, ja syyksi paljastui takin sisuksissa käryävä piippu.

Surrealistiselta vaikuttanut tilanne keventyi huomattavasti seuraavalla asemalla, kun vaunuun tulleet uudet matkustajat ihmettelivät kovaan ääneen "onko täällä p-le tulipalo?!", ja konduktööri havahtui avaamaan ikkunoita.

Ville Kopra

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi