Toimivat taikasanat

Isosaaren aliupseerikoulun iltahartautta saapui keväällä 1957 pitämään rovasti Kalpa. Hetken ryittyään arvoisa vanhaherra aloitti: "Ja kun minä menin sinne venemiesten tupaan (venemiehillä oli taukotupa Isosaaren rantalaiturin kupeessa) luulin, että sieltä kuuluisi Huomio!, mutta tiedättekö, mitä sieltä kuului? Sieltä kuului: Vi-tuut, pata on valttia!"

Viisi vuotta myöhemmin 1962 Helsingin Vanhan kirkon eteisessä valmistaudun vihittämään itseni avioliittoon. Kirkon sisäovien avautuessa ja häämarssin alkutahtien kiiriessä ilmoille huomasin morsiameni vapisevan jännityksestä ja olevan purskahtamaisillaan itkuun.

Silloin muistuivat mieleeni rovasti Kalvan aloitussanat. Juuri ennen askeltamistamme kirkon keskikäytävällä kuiskasin tulevan vaimoni korvaan: "Vi-tuut, pata on valttia." Jännitys laukesi ja hymysuin saimme toisemme vähintään seuraavaksi 40-vuotiskaudeksi.

Tapio Virvala

Nukkuminen on tärkeää

Järjestimme muutama vuosi sitten parin kaverin kanssa musiikkiklubia Juttutuvassa. Kolmena kesälauantaina esiintyi bändejä ja soitettiin levyjä, ravintola oli mukavasti täynnä jokaisena iltana.

Erään illan jälkeen olimme onnellisina klubijärkkäreinä lähdössä jatkoille keskustaan ja polkaisimme Juttutuvan edessä parkissa olleet Vespat käyntiin. Juuri kun olimme nostamassa kytkintä, eräs vanha tuttu tuli juttelemaan. Vanhat kaksitahtiset jäivät tyhjäkäynnille puksuttamaan, kun vaihdoimme kuulumisia tutun kanssa.

Parin minuutin kuluttua takana olevasta pusikosta alkoi kuulua rapinaa. Pöheiköstä kömpi kiukkuisen oloinen laitapuolen kulkija. "Sovitaanko niin, että jos ne mopot polkaistaan käyntiin, niin sitten myös lähdetään liikkeelle? Jotkut yrittävät nukkua täällä", mies tivasi.

Noloina kaasuttelimme pois häiritsemästä miehen makuuhuonerauhaa.

Hasse Härkönen

Apua dieettiin

Asuin Kalliossa mieheni ja kolmen mäyräkoirani kanssa 90-luvulla. Useasti tuli kierrettyä Karhupuiston kautta dogeja ulkoiluttaessa. Siellä sijaitsi myös kuuluisa kioski, josta saa Hesan parhaimmat korvarit. Koirat olivat rekisteröineet huumaavan pullan tuoksun aina ohittaessamme paikan.

Kerran yksi koiristani nappasi edessäkävelevän lihavan sedän kädestä hänen juuri aloittamansa pullan. Minä häkeltyneenä toruin koiraa ja pyytelin anteeksi. "Olinkin laihdutuskuurilla!" herra vastasi.

Annamari Pajunen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi