Evästä hakemassa

Muutama vuosi sitten olin Hakaniemen torilla myymässä savukalaa, kun nälkä yllätti. Hain patongin ja tomaatteja, mutta se ei tuntunut vielä riittävän siihen hätään. Tien toisella puolella oli silloin Carrols ja ajattelin, että käyn sieltä ostamassa pikkutuubin majoneesia, jonka lisään ateriaan.

Tiskillä sanoin myyjälle: "Ottaisin vain majoneesikastikkeen!" Tähän miesmyyjä hymyillen totesi: "Syötkö täällä vai otatko mukaan?"

Henri Huhtamäki

Pitkä tauko tapaamisissa

Äitini oli lähdössä viime syyskuussa hautajaisiin Tuomiokirkkoon, mutta ei saanut itse vedettyä hautajaisleninkinsä vetoketjua selästä kiinni. Niinpä hän päätti mennä Unioninkadulle asuintalonsa vieressä olevalle bussipysäkille pyytämään apua vetoketjun sulkemisessa. Hän astelee hautajaishattuineen, hanskoineen, leninki selästä auki bussipysäkille ja pyytää erään rouvan apuun: "Olisitteko ystävällinen ja sulkisitte leningistäni vetoketjun, kun en itse pysty."

Ystävällinen rouva tekee mitä pyydetään, mutta sen jälkeen laskee kätensä äitini hartialle ja kysyy: "Oletko A-L.N?"

Nyt on äitini vuoro hämmästyä, koska rouva tietää hänen tyttönimensä: "Kyllä, mutta kukas te sitten olette?"

Rouva vastaa iloisesti: "Olen M.N. Olimme samalla luokalla Viipurissa 1939 syksyllä, juuri ennen kuin sota alkoi! Tunnistin sinut, koska olet samannäköinen kuin silloin kolmannella kansakoulussa."

Tämän jälkeen rouvat ovat tavanneet säännöllisesti lounaan merkeissä. Juttua on piisannut, sillä 62 vuodessa ehtii tapahtua sitä sun tätä.

Satu Merjovirta

Tullimiehen virkaveli

Vanhaan hyvään aikaan pienituloiset valtion virkamiehet pitivät yhtä. Ei haluttu turhan virkaintoisesti tulkita pykäliä, jos virkaveljen pieni etu oli kysymyksessä. Yllätyksekseni jotain tästä mainiosta virkamieshengestä saattoi kohdata vielä runsaat kymmenen vuotta sitten.

Palasin vaimoni kanssa Pekingistä, jossa olimme ostaneet käytettyjä kiinalaisia mattoja. Niillä oli aikomus täydentää Suomen Ateenan-suurlähettilään virka-asunnon sisustusta. Ilmoittaessani Helsinki-Vantaan lentoaseman päivystävälle tullimiehelle, etten osannut arvioida ylittikö mattojeni arvo sallittujen tuomisten arvon, nuori virkailija ei osannut ottaa asiaan kantaa.

Minut viitattiin peremmälle pieneen "tullikammariin", jossa istui vääpeli Körmyn oloinen mies. Säpsähdin, mutta rupesin selostamaan mattotuliaisia ja niiden aiottua käyttöä. Jos hinta arvioitaisiin kovin korkeaksi, ehdotin, että ne pantaisiin tullisäilöön (onko sellaista, sitä en edes tiennyt) kunnes ottaisin Ateenassa suurlähettilään tehtävän vastaan.

Vanha tullitarkastaja silmäili minua kiireestä kantapäähän ja lausui sitten kuolemattomat sanat: "Tuollainen mattojen arvo voi kovasti vaihdella, aina sen mukaan miten valuutat vaihtelevat. Eiköhän sovita, että mahdollinen arvonylitys mahtuu valuuttakurssien vaihtelun raameihin."

Kipitin kiitollisena tieheni, mutta olin saanut kokea selityksen sille, että virkamieskuntamme matalasta palkkatasosta huolimatta on sekä korkealuokkaista että inhimillistä. Pankeilla olisi oppimista.

Ralf Friberg

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi