1.8.2003 0:00
Asuin noin 30 vuotta Koskelassa Kunnalliskodintiellä. Kerran 70-luvulla olin tulossa iltatöistä klo 10:n maissa, kun pihaan tullessani huomasin oman rappuni edessä jotain kahakointia. Siinä tappelivat pitkä nuori mies ja lyhyempi vanhempi mies verissä päin.
Kun tulin lähemmäksi, nuorempi mies lopetti nyrkkeilemisen, aukaisi minulle oven ja kehotti minua menemään pian sisään. Luikahdin nopeasti ovesta.
Odotellessani hissiä, katselin vielä pihalle. Siellä taistelu jatkui edelleen.
En tiedä kumpi tappelijoista voitti, mutta jälkeenpäin kuulin, että vanhempi mies oli entinen nyrkkeilijä. Varmaan koetteli vanhoja taitojaan.
Bussin kumi puhkesi
Ollessani viime kesänä illansuussa matkalla kotiin kohti Oulunkylää HKL:n bussissa kiinnitti huomioni keski-ikäinen erityisen hyväntuulinen mies, joka pyrki juttusille kanssamatkustajien kanssa. Ottipa mies valokuviakin muutamista nuorista naisista, mutta vuoropuhelu ei vain ottanut syntyäkseen tarmokkaista yrityksistä huolimatta.
Sitten soi miehen kännykkä. Aloin tahtomattani, vaikka puoliksi uteliaana kuunnella miehen puhetta.
Soittaja oli kaikesta päättäen vaimo, joka kyseli miehensä kotiintuloaikaa.
Höristin korviani, kun kuulin miehen väittävän, että bussista oli juuri puhjennut rengas, ja koska vararengasta ei ollut, odottelimme nyt Mäkelänkadulla renkaan tuojaa.
Tässä vaiheessa muittenkin matkustajien kiinnostus oli herännyt. Kun puhelu päättyi, mies kääntyi vieressään istuvan varsin iäkkään naisen puoleen ja sanoi: "Kuule, kohta se soittaa varmasti uudestaan, voisitko sinä olla tämän bussin naispuolinen kuski ja kertoa, että bussista meni rengas ja nyt odotellaan vararengasta?"
Pikkumummeli oli aika hätääntyneen näköinen ja me kanssamatkustajat odotimme uteliaina jatkoa.
Pian kännykkä soikin uudestaan ja mies lateli taas saman stoorin ja lisäsi vielä, että tässä bussissa onkin naispuolinen kuski. Sitten mies tyrkkäsi muitta mutkitta kännykkänsä vieressään istuvan naisen suun eteen. Suureksi hämmästyksekseni mummeli piipitti hennolla vanhan naisen äänellään pyydetyn repliikin: "Kumi on puhjennut!"
Rehellistä väkeä
Bussin n:o 154 Espooseen piti lähteä aikataulun mukaan kello 15.51. Auto oli viitisen minuuttia myöhässä, ja odottajia oli laiturin pituudelta.
Bussi tuli kiireesti, ja meitä matkustajia vähän ihmetytti, että kuljettaja ilmestyi etuovelle, katsoi mittaillen jonoa ja sanoi vakavana: "On niin rehellisen näköistä väkeä, että nyt pääsee keskiovestakin sisään ja lipun ostajat etuovesta."
Valtaosa meistä tunkeutuikin autoon keskiovesta. Kotimatkalla tunsimme olevamme tavallista rehellisempiä suomalaisia.
Riittävä osamaksu
Joskus 80-luvulla istuin bussissa matkalla kotiin Vantaalle ja luin Ilta-Sanomia. Käytävän toisella puolella istui mies, joka myös luki tätä samaa lehteä. Hän kurkotteli kaulaansa ja korjaili asentoaan nähdäkseen paremmin. Tuntui, että hän suorastaan kiirehti minua kääntämään sivua.
Näin matka jatkui edelleen yhteistä lehteä lukien, mutta kun mies pari pysäkkiä ennen minua nousi jäädäkseen pois, hän laittoi käteeni kolme markkaa ja sanoi: "Tuon rahan edestä olen sitä lukenut." Ilta-Sanomat maksoi siihen aikaan viisi markkaa.
Huolestuttava puhelu
Kännykkään puhuva tyylikäs mies tuli vastaani Porthanian edessä ja väänteli kasvojaan ahdistuneen näköisenä. Joku on varmaan loukkaantunut jossain onnettomuudessa, ajattelin. Parin metrin päässä huomasin, ettei se ollutkaan kännykkä. Mies ajoi partaansa kävellessään.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Erikoinen tapaus -palstan julkaiseminen on päättynyt. Toimitus kiittää kaikkia tarinansa lähettäneitä.
Palstan parhaista koottu Erikoinen tapaus -kirja on ilmestynyt HS-kirjat-sarjassa, ja sen hinta on 22 euroa.