Kymmenien kilojen kuluttua

Kesällä 1986, muutamaa kuukautta ennen lähtöäni eläkkeelle ajoin työajan jälkeen kotiani kohti bussilla 52. Bussi oli täpötäynnä ja asetuin seisomaan keskiselle sillalle.

Vihdintien pysäkiltä sisään nousi hauskannäköinen vaalea, kolmikymppinen nainen, joka tuli seisomaan vierelleni.

Paria pysäkkiä myöhemmin astui bussiin toinen samanikäinen nainen, joka lähestyi meitä pitkin käytävää.

Vierelläni seisova sanoi hänelle päivää. Vastatullut sanoi hiukan epävarmasti päivää hänkin ja katsoi toista tarkemmin huudahtaen: "Sinäkö! Ei voi olla totta!" Johon toinen vastasi: "Totta se vaan on. Neljäkymmentä kiloa on taakse jäänyttä elämää eikä takaisin tule."

Hän kertoi käyneensä punttisalilla, panneensa tankoihin 40 kiloa eikä ollut saanut sitä maasta nousemaan. "Enkä voi käsittää kuinka olen sellaista säkkiä voinut harteillani vuosikausia kantaa."

Kysymykseen onko laihdutuksesta ollut varsinaista hyötyäkin hän vastasi:

"Miten sen nyt ottaa", ja kohottaen vasenta kättään haritti hiukan sormiaan, joiden nimettömässä kimalteli uuden näköinen sileä sormus.

Jorma Setälä

Vaihto valoissa

Odottelin pari vuotta sitten valon vaihtumista Eläintarhan Nesteen luona päästäkseni kääntymään Veturitielle.

Vilkaisin viereisellä kaistalla odottelevaa pakettiautoa - ja katsoin vielä uudelleen.

Kuski istui topakkana istuimellaan, molemmat karvaiset tassut tiukasti ratissa ja suuret silmät tarkasti suunnattuina valoihin.

Kuljettajan paikalla istui saksanpaimenkoiran kokoluokkaa oleva nelijalkainen.

Hetkeä myöhemmin pamahti pakettiauton takaluukku, ja kaksijalkainen ilmaantui näkyviin, avasi oven ja työnsi apukuljettajan paikalleen.

Kuljettaja oli pysähdyksen aikana käynyt etsimässä jotakin auton takaosasta, ja vieressä ollut koira oli siirtynyt ratin taakse.

Pian valo vaihtui ja pääsimme molemmat jatkamaan matkaamme.

Juha Nikulainen

Lähellä oltiin

Edesmennyt isoäitini oli jokunen vuosi sitten Kustaankartanon vanhainkodissa. Ruokapöytään istahti suunnilleen samanikäinen rouva ja kehui:

"Olen syntynyt Helsingissä." Isoäitini tokaisi: "Niin minäkin."

Rouva jatkoi sanomalla: "Olen syntynyt Töölössä." Isoäitini vastasi: "Niin minäkin." Tähän rouva vastasi sanomalla: "Olen syntynyt Runeberginkadulla." Isoäitini sanoi: "Minä olen syntynyt Hesperiankadulla. Sittenhän olemme melkein naapureita."

Keskustelun jälkeen seurasi syvä hiljaisuus ja ruokailu jatkui.

Mirva Lantto

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi