Kakkaa laukussa

Olin syysaamulla 2007 kävelemässä tuttuun tapaan töihin Pikku Huopalahden puistoa pitkin. Pysäkille päästyäni haistelin outoa hajua ja pälyilin epäluuloisesti muita pysäkillä olevia. Bussissa huomasin taas voimakkaan epämiellyttävän hajun. Mielessäni pohdin sen aiheuttajaa. Olisikohan se edessäni istuva vai tuliko haju ulkoa – käännyin jopa katsomaan takanani istuvia. Töissä luin rauhassa lehtiä netistä, kunnes huomasin jälleen saman hajun. Aloin nuuskia kaikkia vaatteitani, tarkistin myös kenkäni, mutta mitään merkkejä aiheuttajasta en löytänyt.

Nostin laukustani vihkon pöydälle ja huomasin sen välissä jotain ruskeaa. Tajusin hetkessä, että siinä oli hajun aiheuttaja, koirankakkaa. Samalla tutkin laukkuni muutenkin. Sisällä oli koirankakkaa, samoin hieman ulkopinnalla ja pohjassa. Mietin pitkään ja hartaasti, miten kakka oli päätynyt laukkuuni. Matkalla töihin en kertaakaan laskenut laukkuani maahan; ainoastaan bussikatoksen alla olevalle penkille. Teoria siitä, että katoksesta olisi pudonnut kakkaa laukkuuni, tuntui omituiselta. Mietittyäni puolisen tuntia muistin, että istuutuessani työpaikalla koneen ääreen laukkuni oli hetken jalkojeni alla, josta sen siirsin. Eli laukkuuni oli mennyt koirankakkaa kengästäni. Tarkemmin tutkittuani huomasin kenkien haisevan, mutta kakka oli pääosin päätynyt laukkuuni. Jouduin hyvän tovin pesemään laukkua ja kenkiä ja vihkon heitin roskiin.

Autolla töihin

Olin vuonna 1983 kesätöissä Rinnekodissa Espoossa ja asuin sisareni luona Malminkartanossa. Joka aamu hyppäsin bussiin Vihdintien varressa. Eräänä aamuna olin myöhässä ja juoksin melkein koko matkan pysäkille, sillä inhosin myöhästymisiä. Juuri kun pääsin tienvarteen, näin bussin painavan täyttä kyytiä ohitse. Harmitti. Menin tien toiselle puolelle bensa-asemalle soittaakseni työpaikalle.

Asemalla työskennellyt mies kuuli tarinani, ja kun lopetin puhelun, hän ehdotti, että ajaisin hänen autollaan töihin. Katsoin hölmistyneenä. En ollut nähnyt miestä aiemmin. Olin nuori ja naiivi, mutta silti epäilin hänen motiivejaan. Mies vakuutteli asian olevan ihan ok; voisin palauttaa auton töistä tullessani. Lopulta otin hänen punaisen Ladansa ja ajoin töihin. Kävin monesti päivän aikana katsomassa ikkunasta nähdäkseni, oliko Lada vielä parkkipaikalla, ja olihan se.

Töiden jälkeen ajoin auton takaisin bensa-asemalle ja palautin sen omistajalle. Annoin hänelle pari kymppiä bensarahaa ja kiitin kovasti. Mies vain hymyili ja sanoi, että hyvä kun kelpasi. En ole koskaan nähnyt häntä sen jälkeen.

Lähetä meille oma Erikoinen tapauksesi, jolla on jokin yhteys pääkaupunkiseutuun.

Osoitteet:

erikoinen.tapaus@hs.fi tai postitse Helsingin Sanomat, Kaupunkitoimitus, Erikoinen tapaus, PL 75, 00089 Sanoma tai faksi (09) 122 622. Laita mukaan nimesi ja puhelinnumerosi.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi