perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
ERIKOINEN TAPAUS

Tapauksia tuli yli 6 000

12.10.2009 3:00

 Erikoinen tapaus -palstan julkaiseminen loppuu tähän maanantaihin. On tullut aika heittää jäähyväiset palstalle, jota on julkaistu lehdessä ja verkossa vuoden 2001 alusta alkaen.

Aika aikaa kutakin. Vanhan tilalle nousee aina jotain uutta, eikä täällä kenkään (eikä mikään) saa paikkaa pysyvää, vanhaa suutarin sutkausta lainatakseni.

Itse liukenen vähitellen eläkkeelle, mikä sekin pieneltä osaltaan vaikuttaa tapausten kulkuun.

Havaittavissa oli myös tarinoiden tarjonnan väheneminen. Toki nykyinenkin tahti riittäisi palstan pitämiseen vuosientakaisia kertomuksia käyttämättä.

Tänä vuonna – 41 viikon aikana – julkaisimme 127 teidän lähettämäänne kirjoitusta. Vajaan vuoden aikana postititte sähköisesti tai perinteisimmillä tavoilla vähän yli kaksi kertaa niin paljon tarinoita. Saldo oli sunnuntaina 271.

Kaikkiaan kertomuksia on tullut 6 032. Alkuun tahti oli rivakka, ja kokonaisille vuosille laskettu keskiarvo nousee lähelle 700:aa tapausta.

Toimitus kiittää. Samalla toimitus pahoittelee, että mainioista kirjoituksista vain murto-osa on tullut julkaistuksi.

Julkaisematta jättäminen ei ole ainakaan ensisijaisesti ilkeyttä. Tilanteet, käytettävissä oleva aika ja tila sekä järjenjuoksun taso vaikuttavat. Käytännön työssä on joutunut suosimaan lyhyitä tekstejä.

Ohessa on hieman tavallista suurempi kattaus.

Mukana on yksi pitkä ja lopullisen surullinen, stadilainen tarina. Se sopii jäähyväistunnelmiin. Kertomistanne tapauksista tärkeä osa on ollut vakavia ja koskettavia.

Surun keskellä on hyvä muistaa Helsingin ratikat. Niissä sattuu kaikenlaista, kuten palstan lukijat tietävät, esimerkiksi taiteiden yönä.

Hyvää jatkoa kaikille ja paljon värikkäitä tapahtumia!

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

 

Erikoinen tapaus -palstan julkaiseminen on päättynyt. Toimitus kiittää kaikkia tarinansa lähettäneitä.

Palstan parhaista koottu Erikoinen tapaus -kirja on ilmestynyt HS-kirjat-sarjassa, ja sen hinta on 22 euroa.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.