EUROVAALIT 2004

   PERJANTAINA 25.5.2012
   Haku Verkko-Hesarista Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku



Ääniharava kuunteli tuloksen kotonaan

Anneli Jäätteenmäki mykistyi saamastaan äänimäärästä


 Vaalien äänikuningatarta Anneli Jäätteenmäkeä (kesk) odotettiin keskustan vaalivalvojaisissa Apollonkadun puoluetoimistossa kuumeisesti jo iltakymmenestä alkaen. Jäätteenmäki odotti vaalitulosta kotonaan muutaman korttelin päässä ja saapui paikalle vasta puoli kahdentoista maissa.
      Muutamakymmenpäinen keskustajoukko ratkesi taputtamaan Jäätteenmäelle, kun hän vihdoin saapui paikalle.
      Halattuaan paikallaolijat hän sai sanottua olevansa tuloksesta mykistynyt.
      "Tulos tuo myös työn iloa. Todella iso luottamus", hän sanoi.
      Jäätteenmäki oli selvästi helpottunut tuen osoituksesta, sillä vuodentakainen hallituskriisi on vielä hyvässä muistissa. Hän kiitti monesti kaikkia tukijoitaan ja myös puolestaan rukoilleita.
     
Päivällä hän kertoi valmistautuvansa valvomaan vaali-iltana myöhään: sunnuntai kului lähinnä lepäillen.
      Miehensä keittämän aamupuuron syötyään hän oli käynyt lenkillä ja kirpputorilla, mutta muuten päivä kului kodin suojissa iltaan valmistautuen.
      Iltapäivällä hän kävi äänestämässä kotinsa lähellä Lönkanin koulussa Töölössä.
     
Eduskuntatyön ohessa iltaisin ja viikonloppuisin toteutettu vaalikampanja on asettanut kuntourheilija Jäätteenmäen kestävyyden koetukselle.
      Suosion merkit ovat kuitenkin olleet koko ajan ilmassa.
      "Onneksi leipää on tullut pakastin täyteen. Sen voimalla olen jaksanut. Kukkiakin on ollut aina kotona."

Lisää aiheesta:
 Anneli Jäätteenmäki nousi ylivoimaiseksi ääniharavaksi
 Europarlamenttiin valituista puolet on uusia edustajia
 Kokoomus ja Rkp riemuitsivat Brysseliin menijöistä
 Julkkisehdokkaat eivät menestyneet vaaleissa
 Alexander Stubb: "Neljäs tosi nasta päivä elämässäni"
 Aurinkokin kannusti uurnille
 Kaikkien ehdokkaiden saamat äänimäärät

HANNA MIETTINEN / Helsingin Sanomat
hanna.miettinen@hs.fi


  EUROVAALIT 2004

sivun yläreunaan ^