
Pudonneet suunnittelevat kirjoja ja kansainvälistä vaikuttamista
|
Parlamentista pudonneet Ulpu Iivari (sd), Uma Aaltonen (vihr) ja Samuli Pohjamo (kesk) totuttelivat maanantaina uuteen elämään.
Matti Wuori (vihr) sen sijaan teki täyttä höyryä töitä ja luotsasi eteläafrikkalaisia vieraitaan Helsingissä. "En ole koskaan pitänyt mitään lomia."
"Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään ongelmaa, kun en ole ammattipoliitikko", kansainvälisenä juristina ja ihmisoikeusvaikuttajana tunnettu Wuori sanoi.
"Nyt olen vapaampi jatkamaan entisiä tehtäviäni."
Ulpu Iivarilla oli mieluinen tehtävä hoivata vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisiä pojantyttäriään Isabella ja Naomi Tapiolaa.
"Ulkomailla asuva poikani perhe lomailee kesäkuun luonani", Iivari iloitsi.
Hänellä ei ole tulevaisuudesta tarkkoja suunnitelmia. "Olen ihan varma, että löydän jotain kiinnostavaa ja pystyn elättämään itseni."
Ainakin pitkäaikainen haave sukuhistorian kirjoittamisesta toteutuu.
Uma Aaltonen (vihr) aikoo jatkaa kansanvalistajan työtään entistä kansainvälisemmissä ympyröissä.
"Uskomatonta, että tämän ikäinen nainen sai vielä sellaisen mahdollisuuden", Aaltonen, 63, suitsutti meppivuotta.
Syksyllä edessä ovat kunnallisvaalit, ja ensi vuonna Aaltonen julkaisee elämäkertansa.
Samuli Pohjamo (kesk) analysoi tapahtunutta hevostilallaan Haukiputaalla. Tunnelmat olivat pettyneet, sillä panostus vaaleihin oli ollut kova.
"Mietin tulevaisuutta kaikessa rauhassa. Kesällä maatilalla riittää puuhaa, mutta syksyyn mennessä pitäisi jotain kehittää."
Lisää aiheesta:
Jäätteenmäki, Stubb ja Takkula lupaavat jalkautua kansan joukkoon
Oras Tynkkynen haluaa tuoda eduskuntaan tyytymättömyyden
Lasse Lehtinen halusi vielä kerran sisäpiiriläiseksi
TAINA RUOHO / Helsingin Sanomat
taina.ruoho@sanoma.fi
|

|