KUNNALLISVAALIT 2004

   LAUANTAINA 11.2.2012
   Haku Verkko-Hesarista Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku



Keskustajohtaja Vanhanen palasi sairauslomalta

Pääministeri lähti vaalikentille jalka vielä kipeänä


Keskustajohtaja Vanhanen palasi sairauslomalta
 Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) sairausloma päättyi suunnitelmien mukaisesti perjantaina.
      Hän kiersi tapaamassa äänestäjiä Helsingissä, Kirkkonummella ja Keravalla.
      Vanhanen joutui tiistaina sairauslomalle vasempaan jalkaan tulleen pintalaskimotukoksen takia. Lääkäriin ja sitä kautta sairauslomalle hänet passitti oma vaimo.
     
"Aamulla, kun isäntä lähti töihin, soitin hänen sihteerilleen ja sanoin, että nyt pomo lääkäriin", Merja Vanhanen kertoi keskustan kunnallisvaalitilaisuudessa perjantaina Helsingissä.
      Pääministeri sanoi jalkansa olevan edelleen hieman kipeä. Siinä on tukoksen aiheuttamia tulehduspisteitä metrin pituisella matkalla.
      Perjantaina hän kävi verikokeissa, joista selviää, onko tukos levinnyt syvään laskimojärjestelmään eli onko kyseessä vakavampi veritulppa. Verikokeiden tulokset valmistuvat ensi viikolla.
      Niiden perusteella katsotaan, pitääkö tukos leikata pois verisuonesta vai annetaanko sen olla.
     
Näillä näkymin pääministerin lähiajan ohjelmaan ei ole tulossa muutoksia. Tiistaista alkaen hän isännöi Venäjän pääministerin Mihail Fradkovin vierailua, ja perjantaina hän lentää Roomaan ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) kanssa allekirjoittamaan EU:n perustuslaillisen sopimuksen.
      Vanhasen laskimotukoksen syytä ei tiedetä, mutta mahdollisena altistajana pidetään pitkiä lentomatkoja.
      Tästä lähtien hän ryhtyy käyttämään lentomatkoilla tukisukkia, jotka teetetään tilaustyönä.
      "Silloin ne puristavat oikealla tavalla", pääministeri tiesi.
      Sairauslomallaan hän ei hetkeäkään harkinnut töihin karkaamista, niin kipeä jalka oli. Hän luki Ruotsin historiaa neljäsataa sivua sekä muun muassa pelasi shakkia, tammea ja myllyä syyslomalla olleen poikansa kanssa.
      "Kieltämättä teki mieli olla kehissä mukana", hän sanoi.
      "Kehissä" eli television vaalikeskusteluissa keskustan puheenjohtajan sijaisina olivat varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi ja kuntaministeri Hannes Manninen. Vanhasen mielestä molemmat selviytyivät hyvin.
     
Viime hetken kunnallisvaalikampanjoinnissaan Vanhanen haluaa levittää vaalirauhaa kansan pariin.
      "Oma tavoitteeni on ollut rauhoittaa suomalaista politiikkaa ja tuoda siihen yhteistyöhenkeä lisää. En usko niihin väitteisiin, että voimakas toisten kimppuun käyminen lisää ihmisten aktiivisuutta. Päinvastoin, uskon, että se vieroittaa ihmisiä politiikasta", hän sanoi.
     
"Helsingissä on syystä tai toisesta aika voimakkaat mielipide-erot kunnallispolitiikassa. Toivoisin, että keskellä oleva keskusta tulisi täällä yhteistyömentaliteetillaan vahvemmin mukaan. Se voisi rauhoittaa laitojen hyökkäyksiä toisiaan vastaan", Vanhanen mainosti.
      Keskustalla on Helsingissä ensimmäistä kertaa täysi ehdokaslista kunnallisvaaleissa. Se kertoo Vanhasen mukaan keskustan kovasta kysynnästä.

Lisää aiheesta:
 Puolueiden puheenjohtajat kampanjoivat tänään

HANNA MIETTINEN / Helsingin Sanomat
hanna.miettinen@hs.fi


  KUNNALLISVAALIT 2004
 Kokoomus eteni Vantaalla (25.10.2004)

sivun yläreunaan ^