
Tampereella piti jäärien puolustus
Kuuden paikan torjuntavoitto herjoin ja yksinkertaistuksin
|
TAMPERE. Tampereen Sitoutumattomat onnistui siinä, missä ei uskottu. Se sai jälleen kuusi paikkaa Tampereen valtuustoon, vaikka se haukkui toisten ryhmien ehdokkaat ja vastusti kaikkia mahdollisia tulevia hankkeita.
"Torjuntavoitto", sitoutumattomien nokkamies, varatuomari Pekka Paavola, 71, sanoo.
"Sitä paitsi me vastustimme vain hullutuksia."
Aiemmin Pirkanmaan sitoutumattomina tunnetun joukon äänisaalis on vähemmän, mitä Paavola sai yksin parhaina päivinään kolme vaalikautta sitten. Viime vaaliin verrattunakin tuli pudotusta 500 ääntä.
Pertti "Veltto" Virtanen, 53, sai liki tuhat ääntä, mutta kärkeen kiilasi oikeana laitahyökkääjänä tunnettu Lasse Oksanen, 62.
Kuusi paikkaa ei ole paljon, kun sitä vertaa kokoomuksen 20:een tai demareitten 18 paikkaan.
Vasemmistoliitto ja vihreätkin päihittivät sitoutumattomat kahdeksalla paikallaan.
Tampereen molemmat isot nostivat kannatustaan. Kokoomusryhmän puheenjohtajan Seppo Rantasen mielestä tulos merkitsee hyvää pohjaa yhteistyölle ja toiminnan ennustettavuutta.
Pientä vetoa kumppaneitten välillä on. Kun demareitten kannatus kasvoi kokoomusta enemmän, sen uskotaan hillitsevän yksityistämispuheita.
"Jos olisi käynyt toistappäin, niin meidän olisi vaikeampi vastustaa kokoomuksen halua siirtää toimintoja bisnesyritysten hoidettaviksi", demariryhmän puheenjohtaja Pauli Ruoholahti sanoo.
Uusi valtuusto ratkaisee isoja ja kalliita hankkeita keskustan alittavista tunneleista Ratinanniemen rakentamiseen ja pikaraitiotiehen.
Sitoutumattomat ovat jo unohtaneet sanansa ja pyrkivät yhteistyöhön. "Isot määräävät tahdin", Paavola tietää. "Me sitten fiksumpina sanomme, koska tehdään väärin."
Kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen ei halua neuvoa valtuustoa, mutta kesään mennessä tietyt asiat on ratkaistava.
"Yksi sukupolvi ei kuitenkaan saa joutua kohtuuttomasti maksamaan tulevaisuuden ratkaisuista", Rantanen sanoo.
Lisää aiheesta:
Ville Niinistö haravoi Turun nuoret
Entinen liberaali imuroi Oulun porvariäänet
Keskusta voittoon Jyväskylässä
Demarien asemat säilyivät Lahdessa
Vehmersalmi sai edustajan Kuopioon
Täydelliset tulokset Verkkoliitteessä
IRJA HYVÄRINEN / Helsingin Sanomat
irja.hyvarinen@hs.fi
|

|