KUNNALLISVAALIT 2004

   LAUANTAINA 11.2.2012
   Haku Verkko-Hesarista Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku



Jakomäessä joka toinen ääni demareille

Jakomäen demariäänistä joka toinen meni Matti Tainalle


Jakomäessä joka toinen ääni demareille
 Helsingin kartalla punaväri valtasi suuria itäisiä ja koillisia alueita. Sdp on kunnallisvaalien jälkeen suurin puolue yhtenäisellä alueella, joka ulottuu Vuosaaresta Siltamäkeen asti.
      Koko Koillis-Helsinki Puistolan Heikinlaakson omakotialueita lukuunottamatta on demarivärin hallussa. Etelässä punainen vyöhyke kurkottaa Roihuvuoreen.
      Lisäksi Sdp vahvisti asemiaan Helsingin luoteisessa nurkassa ja Pasilan-Alppilan alueella.
      Sdp onnistui Itä-Helsingin operaatiossaan. Kun puolueen kannatuksen kasvu koko kaupungissa viime kunnallisvaaleista oli 3,1 prosenttiyksikköä, Itäisen suurpiirin alueella kannatuksen kasvu oli joillakin alueilla lähes yhdeksän prosenttiyksikköä.
      Erityisen voimakkaasti Sdp onnistui nostamaan kannatustaan niillä itäisen suurpiirin äänestysalueilla, joissa on suurin työttömyysaste.
     
Itäisillä ja koillisilla alueilla perussuomalaisten nousu säikäytti eduskuntavaaleissa. Puolue sai silloin 5,3 prosenttia äänistä, mutta nyt saalis jäi 1,5 prosenttiin. Sdp ei syönyt ääniä perussuomalaisilta, sillä perussuomalaisilla ei ollut vuoden 2000 kunnallisvaaleissa ehdokaslistaa ollenkaan.
      Sdp onnistui houkuttelemaan niitä äänestäjiä, jotka eivät vuoden 2000 kunnallisvaaleissa äänestäneet ollenkaan ja äänestivät eduskuntavaaleissa perussuomalaisia.
      Viime kunnallisvaaleihin nähden itäisillä ja koillisilla alueilla asemiaan menettivät etenkin vihreät ja kokoomus.
     
Kaikkein suurin Sdp:n kannatus oli Jakomäen pohjoisella äänestysalueella: 53,6 prosenttia. Oman kylän poika, kaupunginvaltuutettu Matti Taina (sd) keräsi Jakomäessä demareille annetuista äänistä yli puolet. Jakomäen kahdella äänestysalueella Sdp sai yhteensä 956 ääntä, näistä Matti Tainan saamia ääniä oli 482.
      Myllypurossakin joka toinen raapusti lappuun numeron demarilistalta.
     
Kokoomus on yhä Helsingin suurin puolue; tappiota viime kunnallisvaaleihin vain 0,7 prosenttiyksikköä.
      Puolue hävisi suurimman puolueen asemansa joillakin itäisillä äänestysalueilla, mutta kasvatti suosiotaan lännessä. Sellaiset läntiset alueet kuin Ruoholahti, Etu-Töölö, Meilahti, Pikku Huopalahti, joissa vihreät viimeksi olivat suurin puolue, antautuivat nyt kokoomukselle.
      Kaakkois-Helsinki ja Pohjois-Helsinki ovat edelleen hyvin kokoomuksen hallussa.
      Munkkiniemessä ja Pakilassa useampi kuin joka toinen äänesti kokoomusta. Paras tulos tuli yhdellä Munkkiniemen alueista: 54,8 prosenttia.
      Vihreiden hallitsema alue pieneni. Suurimpana puolueena Vihreä liitto vielä on Kalliossa, kantakaupungin itärannalla kuten Arabianrannassa, sekä Viikissä ja Länsi-Herttoniemessä. Suomenlinnassa vihreitä kannatti peräti 40,3 prosenttia äänestäneistä.
     
Vasemmistoliiton suurin kannatus oli Kalliossa; 18,7 prosenttia. Keskusta sai parhaan tuloksensa 9,2 prosenttia Pukinmäessä, Rkp Kaartinkaupungissa 29,5 prosenttia ja kristillisdemokraatit Vesalassa 5,8 prosenttia.
      Skp:n Yrjö Hakanen keräsi pieniä äänimääriä kaupungin vuokrataloalueilla, eniten kotikonnuillaan Maunulassa.
      Vaalituloksen ratkettua alkavat poliittiset neuvottelut muista luottamuspaikoista.
      Kokoomus suurimpana puolueena pitänee kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden, jolloin valtuuston puheenjohtajuus siirtynee vuodenvaihteessa vihreiltä demareille.
     
Uudessa kaupunginhallituksessa kokoomus saanee viisi paikkaa, Sdp neljä ja vihreät kolme. Vasemmistoliitto ja Rkp pitävät kumpikin yhden hengen mandaattinsa.
      Kaupunginhallitukseen valitaan 15 jäsentä kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vasemmistoliitto voi vaalivoittonsa vuoksi vaatia vaalikauden toiseksi kaksivuotiskaudeksi kaupunginhallitukseen kahden hengen edustuksen.
      Silloin keskustalle jäisi yksi kaupunginhallituspaikka vain kahdeksi vuodeksi.
      Kristillisdemokraattien vaalitappio voi merkitä, että puolue jää vaalikaudella ilman kaupunginhallituspaikkaa.
     
Uudessa kaupunginvaltuustossa on yksi ryhmä enemmän kuin nyt. Ilkka Hakalehdon (sit) yhden hengen ryhmä jää valtuustosta pois, mutta tilalle tulee Hakasen yhden hengen ryhmä ja Tony Halmeen (perus) yhden hengen ryhmä.
     

Lisää aiheesta:
 Kaupunkilaiset äänestivät Helsinkiin akkavallan
 Malmin lentokentälle rakennettaneen asuntoja

OLLI POHJANPALO / Helsingin Sanomat
olli.pohjanpalo@hs.fi


  KUNNALLISVAALIT 2004
 Kokoomus eteni Vantaalla (25.10.2004)

sivun yläreunaan ^