
Kaupunkilaiset äänestivät Helsinkiin akkavallan
Helsinkiläiset valitsivat seuraavaksi valtuustokaudeksi kaupunkiinsa akkavallan. Naisia uudessa valtuustossa on 45 ja miehiä 40. Nykyisessä valtuustossa voimasuhde on 39–46 miesten hyväksi.
Huomionarvoista on, että uuden valtuuston 45 naisesta peräti 23 on uusia valtuutettuja. Naisenergia, ja varsinkin nuori sellainen, jylläsi näissä vaaleissa.
Naisten osuus Helsingin valtuustossa on kasvanut pikkuhiljaa jo kauan, mutta vasta nyt valta keikahti. Vuoden 2000 vaaleissa naisten määrä kasvoi kahdella. 1996 vaaleissa valittiin kolme naista enemmän kuin 1992.
Suhteellisesti eniten naisia on keskustalla, kaikki neljä valtuutettua. Vihreiden 17 valtuutetun ryhmästä naisia on myös yli kaksi kolmasosaa, 12. Vasemmistoliiton kahdeksasta valitusta peräti viisi on naisia. Rkp:llä suhde on tasan 3–3.
Demareilla naisia on yksitoista 21:stä ja kokoomuksella kymmenen 25:stä.
Kokonaan miehisiä valtuustoryhmiä ovat kristilliset kahdella valtuutetullaan sekä yhden miehen ryhmät eli Yrjö Hakasen Skp ja Tony Halmeen perussuomalaiset.
Helsingin uudessa valtuustossa vaihtuu 35 valtuutettua 85:stä. Sekin on viisi enemmän kuin viimeksi. Tosin 16 luopuu paikastaan nyt vapaaehtoisesti, kun luku 2000 oli 12.
Määrällisesti suurin vaihtuvuus valtuustoryhmistä kävi kokoomuksella. Sen 25 valtuutetusta kymmenen on uusia ja näistä peräti seitsemän naisia. Sdp:n valtuustoryhmään tuli yhdeksän uutta valtuutettua, joista viisi on naisia.
Vihreiden ryhmä tuulettui seitsemällä uudella valtuutetulla, joista niin ikään viisi on naisia.
Vasemmistoliiton kaikki kolme uutta valtuutettua ovat naisia. Rkp:llä naisia on kaksi kolmesta uudesta valtuutetusta ja keskustalla molemmat.
Pienimmällä äänimäärällä valtuustoon valittiin Rkp:n Göran Åhman. Häneen uskoi 578 äänestäjää. Sture Gadd (r) valitiin 604 äänellä ja Lea Saukkonen (kok) 640 äänellä.
Suurin äänimäärä, joka ei riittänyt valtuustopaikkaan, oli Terttu Savolaisen (kesk) 725 ääntä.
Mielenkiintoinen ilmiö vaaleissa oli myös yhteislistoihin kuulumattoman valitsijayhdistyksen ehdokas, imaami Walid Hammoud, jonka 475 ääntä eivät riittäneet läpimenoon.
Uudestakin valtuustosta löytyy hauskoja, puoluerajat ylittäviä kuppikuntia.
Lääkäreiden määrä valtuustossa kasvaa Sirpa Asko-Seljavaaran (kok) mukana neljään ja melkein viiteen Laura Rädyn (kok) myötä, sillä hän on lääketieteen kandidaatti ja tehnyt jo keikkalääkärin töitä. Muut lääkärit ovat Minerva Krohn (vihr), Pekka Reinikainen (kd) ja Ilkka Taipale (sd).
Jos lääkärit tarvitsevat apua, valtuustosta löytyy myös kuusi sairaanhoitajaa ja yksi lähihoitaja.
Lainopillista osaamistakaan valtuustosta ei puutu. Siitä pitävät huolen luottamustoimeen valitut yhdeksän juristia.
Luvussa on mukana myös muutama professori sekä huippuasianajaja.
Toimittajia, tiedottajia tai tuottajia valtuustossa istuu yhdeksän.
Kansanedustaja-valtuutettuja Helsingissä on peräti 15.
Helsingin valtuutetut ovat perinteisesti olleet erittäin korkeasti koulutettuja. Uudessakin valtuustossa korkeakoulututkinnon suorittaneita on 64, joukossa myös tohtoreita ja lisensiaatteja. Luvussa eivät ole mukana opiskelijat tai pelkät ylioppilaat.
Niin sanottu urheilupuolue valtuustossa lienee myös kasvussa. Perinteinen urheilupuolue Harry Bogomoloff (kok), Janne Vapaavuori (kok), Arto Bryggare (sd), Matti Taina (sd), Erkki Aurejärvi (kok), Antti Vuorela (sd), Tarja Tenkula (sd) ja Paavo Arhinmäki (vas) saattaa saada täydennystä ryhmäliikuntaohjaajanakin työskentelevästä Laura Rädystä, koripalloilija Tuija Braxista (vihr) ja entisestä kilpapyöräilijästä Tea Vikstedt-Nymanista. Jonkinlainen urheilija on aikaisemmassa elämässään ollut myös Tony Halme.TEKSTI: PASI TUOHIMAA / HS
Lisää aiheesta:
Jakomäessä joka toinen ääni demareille
Malmin lentokentälle rakennettaneen asuntoja
Helsingin Sanomat
hs.kotimaa@sanoma.fi
|

|