Keravan kaupungin suunnitteluun 26 vuotta ja valtuustotyöskentelyyn 12 vuotta osallistunut Heikki Komokallio (vas) vastusti Taidemuseon kehittämiseen ehdotettuja panostuksia. Arvostelu ja muut Komokallion näkemykset toivat vaaleissa 243 ääntä.
"Taidemuseo on saamassa viisinkertaisen määrän ääniä muihin hankkeisiin verrattuna ja lisäksi kaupunki tukee merkittävästi yksityistä säätiötä. Museon asioiden käsittely on herättänyt kovasti tunteita. Sehän kuvastaa laajemminkin ilmapiiriä Keravan päätöksenteossa. Väki on nyt noussut barrikadeille. Se näkyi nyt vaalien tuloksessa", Komokallio totesi.
Komokallio on saanut valtuustossa ja äänestäjäkunnassa tukea myös kaupungin suunnittelua koskevilla mielipiteillään. Hän oli Keravan kaupungin töissä 26 vuotta.