HAKU
|
Arja Alho pitää presidentti Halosen toimintaa lähes laittomana Sdp:n entinen kansanedustaja, valtiotieteen tohtori Arja Alho arvostelee kovin sanoin presidentti Tarja Halosen EU-tulkintoja. Alho muistuttaa, että presidentille ei ole perustuslaissa rakennettu edes muodollista asemaa EU:n toimivaltaan kuuluvissa asioissa. . . . Alho toimi kansanedustaja-aikanaan. . . 28.11.2009 Politiikka |
|
Arja Alho Ydin-lehden päätoimittajaksi Arjo Alho on nimitetty Ydin-lehden uudeksi päätoimittajaksi. Ydin on yhteiskunnallinen mielipidelehti, jonka juuret ovat suomalaisessa rauhanliikkeessä. . . . Alho aloittaa päätoimittajuuden. . . 12.10.2009 Kulttuuri |
|
Alho syyttää Yleä "jääviksi" vaalirahauutisoinnissa Entinen kansanedustaja ja ministeri Arja Alho (sd) arvostelee Yleisradion vaalirahakohun uutisointia "jääviksi" ja uutiskriteereitä "merkillisiksi". . . . Alhon silmään pistävät. . . . . . tehtäviin Ylessä", Alho lataa maanantaina. . . 15.9.2009 Politiikka |
|
Suomalainen vasemmisto menehtyi illansuussa 7. kesäkuuta pitkällisen kriisin murtamana. Kirjoittaisitko sille tänään muistovärssyn? Lähiomaiset ja rakkaat viholliset sanailivat näin omansa. . . . Arja Alho, entinen kansanedustaja. . . . . . Arja Alho." . . . 11.6.2009 Nyt |
|
Eurovaaliehdokkaissa useita kannabiksen laillistamiselle myönteisiä Lähes joka kuudes eurovaaliehdokas voisi kuvitella laillistavansa kannabiksen kontrolloidusti EU:ssa. Tulos selviää verkkoyhteisö Irc-Gallerian vaalikoneesta, jossa ehdokkaat ottivat kantaa seuraavaan väitteeseen: "Mikäli päihdelainsäädäntö EU:ssa olisi yhtenevä, kannabis pitäisi laillistaa kontrolloidusti, kuten alkoholi. . . . muun muassa Arja Alho (sd), Jukka. . . 19.5.2009 Kotimaa |
|
Suomalaiset vaativat kuolemanrangaistusta takaisin. Miksi? Koska heillä on hätä. 6.8.2004 Oma elämä |
|
Alho, Kiljunen, Olin ja Taipale Sdp:n meppiehdokkaiksi Mikkelissä koolla oleva Sdp:n puoluevaltuusto asetti lauantaina viisi ehdokasta ensi kesän europarlamentin vaaleihin. Heistä Arja Alho, 54, Kalevi Olin, 63,ja Ilkka Taipale, 65,ovat entisiä kansanedustajia ja Kimmo Kiljunen, 57, nykyinen. 15.11.2008 Politiikka |
|
Eivät lähde: Eero Heinäluoma, Erkki Tuomioja, Johannes Koskinen, Miapetra Kumpula-Natri, Lasse Lehtinen, Reino Paasilinna, Riitta Myller Lähtevät: Arja Alho, Kimmo Kiljunen, Niko Korte, Kalevi Olin, Ilkka Taipale, Jani Sievinen ja Sinikka Hurskain. . . 25.1.2009 Politiikka |
|
Sdp:n ex-kansanedustaja Arja Alho on lähdössä ehdokkaaksi europarlamenttivaaliin. Alhon mukaan häntä ovat pyytäneet ehdokkaaksi Uudenmaan sosiaalidemokraatit. 7.11.2008 Politiikka |
|
Unto Hämäläinen pohtii Vaalikäräjien videossa perussuomalaisten menestystä Kuntavaaleja käsitellään tuoreeltaan sunnuntai-iltana myös Helsingin Sanomien videostudion Vaalikäräjillä. Videoissa esiintyy muun muasssa Perässähiihtäjä-blogin pitäjä Unto Hämäläinen, joka pohtii perussuomalaisten menestystä. 26.10.2008 Politiikka |
Haullasi ei löytynyt dokumentteja.