HAKU
|
Helsinkiin valitaan apulaiskaupunginjohtaja yhdeksästä ehdokkaasta Helsingin sosiaalidemokraattien johtohahmot ovat laatineet listan kärkiehdokkaista uudeksi sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Helsingin Sanomien tietojen mukaan tehtävän jättävän Ilkka-Christian Björklundin paikalle on nyt. . . 23.5.2007 Kaupunki |
|
Kuka suostuisi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi? Helsingissä etsitään seuraajaa sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajalle Ilkka-Christian Björklundille (sd), jonka virkasuhde päättyy heinäkuun lopussa. Kaupunginjohtajien pitää olla Helsingissä poliittisesti sopivia. Björklundin . . . 27.5.2007 Kaupunki |
|
Kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) asettunee sittenkin ehdokkaaksi Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän oli aikaisemmin jo ehtinyt kieltäytyä ehdokkuudesta. "Minua on valtuustoryhmästä ja piiristä pyydetty vie. . . 30.5.2007 Kaupunki |
|
Haataisen ehdokkuus karkotti muita hakijoita Kansanedustaja Tuula Haataisen ilmoitus pyrkimisestä Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi on johtanut jo viiden muun ehdokkaan vetäytymiseen. Ehdokkuutensa ovat peruuttaneet Forssan valtuuston varapuheenjohtaja Mi. . . 31.5.2007 Kaupunki |
|
Piirihallitus esittää Tuula Haataista Helsingin johtoon Kansanedustaja Tuula Haataisesta, 47, on tulossa Helsingin seuraava sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja. Helsingin sosiaalidemokraattien piirihallitus ja valtuustoryhmä päättivät maanantai-iltana yksimielisesti esittää Haataist. . . 1.6.2007 Kaupunki |
Haullasi ei löytynyt dokumentteja.