torstai 2.9.2010 | Sinikka, Justus  Onnittele e-kortilla

HAKU

 
Uutiset
3 OSUMAA

Hervannan surmaajaksi epäilty vietiin sairaalahoitoon

Poliisi on vienyt sairaalahoitoon miehen, jota epäillään Tampereen Hervannassa tapahtuneen surman tekijäksi. Poliisin kiinni ottama ja hoitoon toimittama mies on 35-vuotias tamperelainen.

. . . uhrin asunnossa Jalmari Finnen kadulla. . . .

26.6.2010 Kotimaa

Miestä etsitään henkirikoksesta epäiltynä Tampereella

Poliisi etsii Tampereella henkirikoksesta epäiltynä noin 40-vuotiasta miestä, joka oli asioinut Hervannassa sijaitsevassa Varjobaarissa keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin kello 1.

. . . löytyi kuolleena Jalmari Finnen kadun varrelta. . .

25.6.2010 Kotimaa

Elokuvaprofessori Matti Kuortti on kuollut

Taideteollisen korkeakoulun elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professori Matti Kuortti on kuollut. Asiasta kertoi Yleisradio. Vuonna 1948 syntynyt Kuortti teki pitkän uran suomalaisen elokuvan parissa äänittäjänä, ohjaajana sekä näyttelijänä.

. . . ja ohjasi Jalmari Finnen kirjoihin pohjautuvat. . .

22.3.2010 Kulttuuri

Teemat
4 OSUMAA

Monen toimen Fogeli

Jukka Rislakki, Rainer Sandell: Varsinainen Puupää! Ola Fogelbergin ja hänen Pekkansa tarina. Tammi. 256 s. 37 e.

. . . Jalmari Finne käsikirjoitti. . . .

14.11.2005 Kulttuuri

Pirullinen teatterileikki Juha Siltasen uusi näytelmä on sukellus mentaalihistoriaan

Juha Siltanen: Emma ja pirut. Teatteri Takomo. Ohjaus Juha Siltanen, lavastus Jyrki Pylväs, puvut Tuomas Lampinen, tehosteet Petteri Pietiäinen. Rooleissa Rauno Ahonen, Susanna Anteroinen, Tarja Heinula, Katja Kukkola, Jaakko Saariluoma ja Tuomas Vierula.

. . . Näytelmän tapahtumat käynnistää Martinin. . .

18.10.2002 Kulttuuri

Kaikkea muuta kuin kypäräpäinen kirkkoruhtinas

Paavo Virkkunen (nuorempi): Lannistumaton. Paavo Virkkusen elämä. WSOY. 433 s. 32 e.

. . . määrätä kaikesta!", Jalmari Finne raportoi kirjeessään. . .

. . . Tunnettu teatterimies Jalmari Finne muuten ennusti. . .

24.3.2002 Kulttuuri

Lasten ja nuorten jalkapallokirjat eivät keskity vain maalikamppailuun

Bengt-Åke Cras: Maaali! (Mååål!). Suomentanut Katriina Savolainen. Tammi. 173 s. 67 mk. Bengt-Åke Cras: Verkko heilahtaa. (Alla för en). Suomentanut Katriina Savolainen. Tammi. 172 s. 66 mk. T. H. Lehtinen: Janne ja tyrmäävä maalitykki. Otava. 171 s. 96 mk. Teemu Saarinen: Unskin banaanipotku. Kuvittanut Pentti Otsamo. Otava 63 s. 78 mk.

. . . ähellystä, josta Jalmari Finne on peninkulmien. . .

14.7.1999 Kulttuuri

HS DIGILEHTI - maksullinen palvelu
0 OSUMA

Haullasi ei löytynyt dokumentteja.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.