tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

HAKU

 
Uutiset
19 OSUMAA

Suomalaiset rokkarit komeilevat brittilehden rock-kalenterissa

Suomalaiset artistit varastavat merkittävän osan kansainvälisen raskaan rockin lehden Metal Hammerin vuoden 2010 kalenterissa. Metal Hammerin brittipainoksen nettisivulta ladattavissa olevassa kalenterissa komeilee tammikuun kohdalla Children Of Bodomin Alexi Laiho, toukokuun merkkihenkilönä kukkoilee HIM-pomo Ville Valo, elokuun hahmo on Nightwishin Tuomas Holopainen ja marraskuun ryhmäksi on valikoitunut Apocalyptica-yhtye.

19.1.2010 Kulttuuri

Kevään 2010 tietokirjat

Kevään tietokirjoissa liikutaan Herlinien suvusta Ozzy Osbourneen ja ilmastonmuutoksesta Venäjälle.

. . . Erkka Railo, Ville Laamanen (toim.):. . .

. . . Ville Hänninen: Oman. . .

. . . Ville Ropponen, Natalia. . .

15.1.2010 Kirjat

HIM viihdytti muttei yllättänyt

HIMin perinteisissä loppuvuoden Tavastian-konserteissa on tavallista rockkeikkaa vahvempi heimotapaamisen maku. Matkalla ovelta naulakoille ehtii kuulla neljää viittä eri kieltä, joista suomea vasta takkia luovuttaessa.

. . . mutinoihin intoutuvan Ville Valon karisma pääsee. . .

31.12.2009 Kulttuuri

Vain Happonen karsiutui Oberstdorfin kisasta

Suomalaishyppääjien avaus Keski-Euroopan mäkiviikolla oli alkukauden hankalaluuksien valossa kohtuullinen, sillä tiistaiseen Oberstdorfin kilpailuun selvitti karsinnasta tiensä varman paikan omaavan Harri Ollin lisäksi neljä hyppääjää.

. . . metrin hypyllään. Ville Larinto pääsi. . .

. . . alkukauden jälkeen valoa pilkahtaa jo.. . .

28.12.2009 Urheilu

Ville Valo on nähnyt myös rockelämän varjot

HIM-yhtyeen laulaja Ville Valo sanoo uhranneensa elämänsä rock'n'rollille. "Mutta mitä mä olen tässä uhrannut? Terveyteni ja mielenterveyteni ehkä, mutta se on pientä suhteessa kokemusmäärään.

. . . Valo on tyytyväinen. . .

. . . virvoitusjuomalla käyvä Valo ironisoi. . . .

19.12.2009 Kulttuuri

Teemat
20 OSUMAA

Saako Tavastian lavalla polttaa tupakkaa?

Tavastia-klubilla vuosi vaihtui loppuunmyydyllä Helldone-festivaalilla, jossa pääesiintyjänä oli HIM. HIM:n keulakuva, laulaja Ville Valo tuprutteli tuttuun tapaansa keikan aikana lavalla tupakkaa. Toimitusjohtaja Juhani Merimaa, kerrottiinko Va. . .

3.1.2008 Kaupunki

Mediavalta tunkee kansakunnan kaapin päälle Stand up -koomikot virkistävät uusinta Kuka kukin on -kirjaa

Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2007. Otava. 1168 s. 184 e.

6.1.2007 Kulttuuri

Kansalaisten juorukirja nykyaikaistuu Näkyviä naisia on kirjassa 846 Jonna Tervomaasta Heli Laaksoseen

Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2005. Otava. 1199 s. 180,60e.

4.1.2005 Kulttuuri

Pasi Lampelan Westend on kuin hirmumyrsky Teatteri Jurkassa kilpailuyhteiskunnan arvot saavat kyytiä

Pasi Lampela: Westend. Teatteri Jurkka. Ohjaus Pasi Lampela, lavastus ja puvut Markus Tsokkinen, valo- ja äänisuunnittelu Harri Kejonen, rooleissa Eero Saarinen, Sari Havas, Ville Sandqvist ja Pamela Tola.

26.2.2005 Kulttuuri

Tupakkalain tiukennus kieltäisi tupakoinnin esittämisen

Valmisteilla oleva tupakkalain tiukennus rajoittaisi tupakoivien ihmisten esittämistä lehdissä, televisiossa ja teatterin lavalla. Ehdotus sisältyy tupakkapoliittisia lakimuutoksia ja toimia valmistelevan työryhmän loppuraporttiin. Siinä tupakkala. . .

5.2.2009 Politiikka

HS DIGILEHTI - maksullinen palvelu
2 OSUMAA

SYNTYY

Katse hakeutuu heti korkeuksiin. Kirkon sisätilaa hallitsee katon vaikuttava puinen, verkkomainen rakenne. Katsetta ohjaa ylös myös alttariseinällä Pasi Karjulan osista koostuva teos.

. . . tuo lämpöä. Valoa kirkkosaliin tuo. . .

. . . Arkkitehti Ville Hara ja. . .

7.2.2010 Kulttuuri

Juuri saamamme tiedon mukaan

Ei mikään ole pysyvää: Madonnan, 51, ja Jesus Luzin, 23, tiet ovat eronneet, skuuppaa Chicago Sun-Times. Lehden kolumnisti Bill Zwecker tietää kertoa, että pari erosi, koska heillä ei ollut tarpeeksi yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

. . . Luz tarkoittaa valoa. Minulla on. . .

6.2.2010 Ihmiset

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.