Historia    |   HS 20 vuotta sitten perjantaina 28.3.1997

Päiväkotilaiset tarpoivat tuiskussa vanhaan Porvooseen

Kari Kiuru

Tiuha lumipyry laimensi torstaina Porvoon päiväkotien henkilökunnan intoa lähteä tutustumaan Porvoon vanhaan kaupunkiin. Kaupungin kadut olivat niin täynnä lunta, että suuri osa ilmoittautuneista perui matkansa.

Vanhan kaupungin kauppiaat olivat varautuneet tarjoamaan karkkeja ja mehua yli 300 lapselle, mutta Museotorille päiväkotilaisia tuli alle sata.

Pappilanmäen päiväkodin lapset olivat valmistaneet kauppiaalle käsintehtyjä kortteja. Niitä jaettiin laulamalla ja virpomalla.

Tutustumismatka Porvoon vanhaan kaupunkiin jäi vain vartin pituiseksi, koska lumisohjoisille ja kapeille kaduille oli tullut myös pääsiäisostosten tekijöitä autojen kanssa.

Vahvana jatkuva talouskasvu ei kieli vielä ylikuumenemisesta

Päivi Isotalus

Talouskasvu jatkuu voimakkaana. Kokonaistuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 5,7 prosenttia edellisvuodesta. Kasvuvauhti on ollut nopeaa, 5-6 prosentin luokkaa, lokakuusta lähtien.

Osittain korkeisiin kasvulukuihin on vaikuttanut se, että vuodentakaiset vertailuluvut ovat alhaiset.

”Minitaantumaksi” ristitty hitaan kasvun aika alkoi syksyllä 1994 ja jatkui aina vuoden 1995 huhtikuuhun saakka.

Talouden ennustajat odottavatkin nykyisen kasvuvauhdin rauhoittuvan loppuvuotta kohden, kun myös vertailutasot nousevat.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen (PTT) uuden toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan korkeat kasvuluvut eivät kuitenkaan johdu pelkästään alhaisesta vertailutasosta.

Nousukausi näyttää vihdoin tulleen myös kotimarkkinoille. Kulutuskysyntä ja vähittäiskauppa käyvät vilkkaana ja rakentaminen on lähtenyt elpymään. Myös työttömyys on Tilastokeskuksen mukaan laskenut selvästi.

Muiden EU-maiden kanssa vertailukelpoinen työttömyysaste oli helmikuussa 15,8 prosenttia. Luku on noin prosenttiyksikön alempi kuin vuosi sitten.

Markettivillityksen hillinnässä myöhästyttiin

Yhä useammat kansalaiset lienevät oikeutetusti sitä mieltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa on liikaa viranomaissäätelyä ja holhousta.

Silloin tällöin joutuu kuitenkin valitettavasti toteamaan, että viranomaiset ja poliitikot ovat nukkuneet, kun heidän olisi pitänyt olla hereillä ja puuttua kielteiseen kehitykseen.

Viime vuosina tapahtunut, paikoin holtiton panostus suur- ja jättimarkettien rakentamiseen on esimerkki siitä.

Kauppa on meillä harvinaisen keskittynyt ala. Sitä ovat hallinneet muutamat suuret keskusliikkeet, joiden määrä on supistunut entisestään. Nämä keskusliikkeet ovat suuren maailman esimerkkiä noudattaen rakentaneet kilvan yhä suurempia automarketteja.

Viiden miljoonan ihmisen harvaan asutussa maassa niiden vaikutus kauppojen rakenteeseen on helposti toinen kuin 50 miljoonan asukkaan maassa.

Suomi on noussut suur- ja jättimarkettien suhteellisessa määrässä Euroopan kärkimaiden joukkoon.

Miljoonaa asukasta kohden täällä on suurmarketteja kaksinkertainen määrä Ruotsiin verrattuna.

Kaksi internet-kerrosta

Internetin käyttäjistä kertova Suomen Gallup-median tutkimus vahvistaa sen, minkä moni on havainnut omakohtaisestikin: vaikka Suomi on tietoverkon käyttäjien ”suurvalta”, internet jakaa ihmiset kahden kerroksen väkeen.

Verkossa asioivat opiskelijat ja koululaiset sekä johtajat ja ylemmät toimihenkilöt eli hyvätuloinen, kaupungeissa asuva väestönosa.

Muille tietokoneiden välinen maailmanlaajuinen verkko on tuntematon, jopa pelottava väline.

Koska tieto on valtaa, kuten klisee kuuluu, ajatus väestön jakautumisesta kahtia pieneen tietoverkkoja käyttävään etujoukkoon ja ”karvalakkikansaan”, joka jää vaille verkon autuuksia, tuntuukin pelottavalta.

Internetin käyttäjäksihän ei tulla noin vain. Pitää olla varaa hankkia tietotekniikka tai olla töissä, joissa pääsee verkkoon, ja pitää osata käyttää tietokoneita.

Todellinen tilanne on paljon lohdullisempi.

Internetissä vierailee päivittäin jo 200 000 suomalaista, ja määrä kasvaa nopeasti.

Tietotekniikan hintakin alenee nopeasti.

Ennen pitkää lähes kaikki halukkaat pystyvät hankkimaan vähintään käytetyt internet-laitteet itselleen.

Karpaasien verkkosivu sai heti suuren suosion

Hiihtäjäkarpaasien internet-sivu sai niin suuren suosion, että luvattu viesteihin vastaaminen viivästyy.

Heti ensimmäisenä iltana hiihtosankarit saivat vastaanottaa 62 sähköpostiviestiä.

Karpaasit toivovat kärsivällisyyttä, kun kilpailukausi on vielä käynnissä, eikä kaikilla ole vielä tarvittavaa välineistöäkään vastaamiseen.

Maailmanmestari Mika Myllylä oli ykkössuosikki viestien perusteella. ”Mika on maailman paras”, kirjoittivat Niko ja Toni. Sannan mielestä Mika ei saa ajaa sänkeä pois.

Mies pohjoisesta kysyy Jari Isometsältä, ”saitteko tuoretta pullaa Maran luona?”

Painia ja hiihtoa harrastava 7-vuotias toivoo joskus saavansa kuunnella Maamme-laulun palkintopallilta.

Myös Harri Kirvesniemeä muistetaan erityisellä ”vaatimuksella”: älä ihmeessä lopeta vielä.
HS ei ilmestynyt kirjapainolakon vuoksi 9.3.–29.3.1967.Julkaisemme HS 50 vuotta sitten -palstan paikalla 9.3. -29.3.2017 uutisia 20, 30 ja 40 vuoden takaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    3. 3

      Hiihtotähti Therese Johaug menettää olympialaiset – CAS antoi 18 kuukauden tuomion

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: ”Meillä on hänelle nimi, mutta pitääkö se paikkansa, sitä tarkastellaan”

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    9. 9

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    10. 10

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    9. 9

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    10. 10

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää