Historia    |   Aikakone

Ensimmäiset värilliset tv-uutiset nähtiin Suomessa vapunpäivänä tasan 40 vuotta sitten – ja siitä syntyi kohu

Yleisradion tv-uutiset nähtiin väreissä ensimmäistä kertaa vappuna 1977. Se aiheutti kohun.

Väritelevision aikakausi alkoi Suomessa virallisesti tammikuussa 1969, jolloin presidentti Urho Kekkonen piti uudenvuodenpuheensa televisiossa jo kahdettatoista kertaa. Valtaosa Ylen kahden kanavan – TV1 ja TV2 – päivittäisestä ohjelmistosta oli silti vielä pitkään mustavalkoista.

Seuraava huomattava mullistus oli tarjolla vasta vappupäivänä 1977, jolloin Suomen katsotuin ohjelma eli yhdeksän ilta­uutiset nähtiin värillisenä – odottamattomin seurauksin.

Helsingin Sanomat hehkutti uudistusta vappupäivän tv-ohjelmasivullaan ”historialliseksi”, mutta muistutti myös sen vaillinaisuudesta. Toukokuussa ja kesäkuussa pääuutiset olivat värillisiä vain viikonloppuisin, ja heinäkuussa värikamerat sammutettiin tyystin väristudion huollon takia.

”Kokonaan väriuutisiin voidaan siirtyä vasta hamassa tulevaisuudessa eli silloin kun tuotantokapasiteetti antaa myöten”, lehti muistutti pienessä kahden palstan jutussaan.

Televisiouutisten tekijöitä hidastelu ja hännänhuipuksi jääminen harmitti.

”Kunnianhimoisina halusimme olla ajan tasalla, mukana kansainvälisessä kehityksessä”, muistelee Tarmo Ropponen, joka oli vuonna 1977 televisiouutisten kolmekymppinen toimittaja, erikoisalanaan työmarkkinat.

Hän arvelee, että yksinvaltaisen Ylen toimittajat ajattelivat myös mahdollista kilpailutilannetta.

Ylen kahdella kanavalla ohjelmia alivuokralaisena esittänyt MTV eli nykyinen MTV3 oli jo avannut keskustelun omista ”mainosuutisista” ja haki vielä samana vuonna uutislupaa.

Ropponen ei tiedä, miksi ensimmäiset värilliset uutiset ajoitettiin juuri vapunpäiväksi 1977, mutta ei usko sattumaan.

”Luultavasti ajateltiin viattomasti, että päivän pitää olla ­uutismaisesti poikkeuksellinen ja visuaalisesti näyttävä, kuten vaput olivat olleet marsseineen ja puheineen. Mutta vilpittömästi, emme osanneet odottaa tuollaista mekkalaa ja vyörytystä.”

Mekkalalla ja vyörytyksellä Ropponen viittaa poikkeuksellisen suureen poliittissävytteiseen paheksuntaan, jonka ruuduissa punaisina liehuneet liput ja banderollit synnyttivät.

”Saimme seuraavan puolen vuoden aikana lukuisia lausuntoja siitä, mikä lähetyksessä oli mennyt pieleen ja mitä uutisille pitäisi ylipäätään tehdä.”

Ensimmäisten väriuutisten väritykseen otti kantaa myös poliittisten voimasuhteiden mukaan valittu television ohjelmaneuvosto, samoin perustein valitun Yleisradion hallintoneuvoston pyynnöstä.

Ohjelmaneuvoston lausuman mukaan ”tv-uutiset muodostuivat lähinnä tasapainottomaksi poliittiseksi raporttiohjelmaksi eikä uutislähetykseksi”, kuten Helsingin Sanomien uutisessa kerrottiin 4. kesäkuuta 1977 otsikolla Vappu-uutisten tasapaino horjui.

Rakenteen lisäksi neuvosto arvosteli äänin 5–4 hyväksytyssä lausumassa myös lähetyksen sisältöä. Se moitti toimitusta siitä, että ”pääasiaksi muodostui vasemmistopuolueiden poliittisten johtajien pääasiallisesti puoluepropagandaa sisältävät laajat puheet”.

Ylen Elävän arkiston otteen mainitusta uutislähetyksestä voi katsoa tästä:



Eri puolilla Suomea kuvattua vappukoostetta tekemässä ollut Ropponen on varma, että ilman ensimmäistä värilähetystä tuota lausumaa ei olisi pyydetty eikä jätetty.

”Lähetys oli sekä rakenteeltaan että sisällöltään samankaltainen kuin monet aikaisemmat. Ja tietysti poliitikkojen puheet olivat avoimen poliittisia, kärkeviäkin. Koko 1970-luku oli poliittisesti risaista ja riitelevää”, Ropponen sanoo.

Monilta katsojilta vappulähetyksen punaisuus jäi kaiken lisäksi pelkän kuvittelun varaan: väritelevisiolupia oli vuonna 1977 vasta noin 250 000 – ja mustavalkolupia yli miljoona.

Mitä ukaasista sitten seurasi? Kolmetoistaminuuttinen punaisten marssien ja puheiden vappukooste typistyi seuraavana vuonna Ropposen kolmeminuuttiseksi katsaukseksi.

Osittain tosin siksi, että pääuutislähetys oli siirretty nykyiselle paikalleen ja lyhennetty puolesta tunnista 20 minuuttiin.

Eikä siinä kaikki.

Tarmo Ropponen uskoo, että ensimmäiset väriuutiset vaikuttivat pysyvästi myös poliittiseen kulttuuriin.

”Kokoomus ja keskusta eivät voineet jättää vappua enää vain vasemmistolle. Olen vakuuttunut, että ne alkoivat järjestää vappujuhlia juuri tämän kohun sysäämänä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Historia
  • Yle
Luetuimmat - Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Puukottajalla kymmenen uhria, joista kaksi kuoli – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    8. 8

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    9. 9

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    10. 10

      Professori: Pääsykoeuudistus voi kasvattaa korkeakoulujen naisvaltaisuutta, mutta se ei ole uudistuksen ongelmista suurin – ”Nuoret voivat huonosti ja kokevat paineita jo nuoresta pitäen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Puukottajalla kymmenen uhria, joista kaksi kuoli – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Puukottajalla kymmenen uhria, joista kaksi kuoli – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista
    3. Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Puukottajalla kymmenen uhria, joista kaksi kuoli – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä
    4. Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”
    5. Zlatanin pojat ovat perineet isänsä suuren suun – ”Luulimme sinua hyväksi, onko vamma hidastuttanut?
    6. Valioliigan siirtoikkuna puhuttaa – seurat haluavat pitää kiinni tähtipelaajistaan
    7. Professori: Pääsykoeuudistus voi kasvattaa korkeakoulujen naisvaltaisuutta, mutta se ei ole uudistuksen ongelmista suurin – ”Nuoret voivat huonosti ja kokevat paineita jo nuoresta pitäen”
    8. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    9. Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”
    10. Tunti sitten
    11. Barcelonassa ihmisten päälle ajanut pakettiauton kuski saattaakin olla yhä elossa – iskujen oli määrä olla tuhoisampia, arvioi poliisi
    12. 2 tuntia sitten
    13. Lauantaina sää jatkuu epävakaisena
    14. Näytä lisää