Historia    |   HS 50 vuotta sitten lauantaina 13.5.1967

Suomen elokuva-arkisto 10 vuotta: Elokuvan kansallisteatteri, kopioiden lakimääräinen säilytys ajankohtaisia

Ilman perjantaina kymmenvuotisjuhlaansa viettäneen Suomen elokuva-arkiston toimintaa maassamme tuhoutuisi vuosittain suuri määrä historian, sosiologian ja kulttuurin kannalta arvokasta aineistoa.

Alun perin yksityisestä aloitteesta liikkeelle lähtenyt laitos ei määrärahojen niukkuuden takia vieläkään pysty täysimittaisesti toimimaan tehtävänsä, elokuvataiteen sekä elokuvan historian tuntemuksen edistämisen hyväksi, vaikka valtiovalta onkin 1960-luvun alusta lähtien suhtautunut suopeasti elokuvan kansallismuseomme toimintaan.

Maassamme esitettävien elokuvien kopioiden arkistossa säilytyksen saaminen lakimääräiseksi sekä oman esitysteatterin hankkiminen ovat tällä hetkellä ajankohtaisimmat ongelmat.

Isä valmistaa sunnuntailounaan

Äitien päivän kunniaksi isä ja lapset vetäytyvät keittiöön ja antavat äidin nauttia täysin siemauksin omasta päivästään.

Aamukahvi ruusuineen ja lauluineen ilahduttaa vuoteessa loikoilevaa äitiä.

Myöskin isän ja lasten käsistä syntynyt ateria on iloinen yllätys äidille.

Kahvivesi mitataan kahvikupilla pannuun ja keitetään.

Kiehuvankuumaan veteen sekoitetaan kahvi (2–3 tl kahvia kahvikupilliselle vettä) ja kahvi saa hautua pannussa 10–15 minuuttia ennen tarjoamista.

On siis tärkeää, että kahvia ei keitetä. Silloin sen maku on parhaimmillaan.

Kahvin kanssa tarjotaan leipää tai keksejä voin, juuston ja marmeladin tai makkaran kanssa.

Aamukahvitarjottimelle voi panna mukaan myös makeaksi palaksi pikkuleipiä.

Kahvitarjottimen mukana muistetaan myös viedä äidille kaunis kukkakimppu, vaikkapa leskenlehtiä, joista äiti pitää aivan yhtä paljon kuin kaupasta ostetuista kukista.

Felix Kissa, sarjakuvien kunniavanhus eläkkeelle

Helluntaipyhinä jää hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle Felix Kissa, Helsingin Sanomain ja tiettävästi koko Suomen vanhin sarjakuvahahmo.

Kaikkien tuntemalla mirrillä on takanaan lähes neljän vuosikymmenen uuttera esiintyminen lehtemme sarjakuvapalstoilla.

---

Helsingin Sanomiin Felix Kissa ilmestyi maaliskuun 19. päivänä 1929 lehtemme ensimmäisenä päivittäisenä sarjakuvana.

Se hyppäsi heti keskelle suurta seikkailua: olipa peräti kysymys varastetusta Ashman-timantista, joka oli kiinnitetty hattuneulaan ja jota kissamme käytti moniin tarkoituksiin.

Jo ensi numerossa hän seivästi neulaansa mehevän kananpaistin.

Miten hattuneula timantteineen oli alun perin Felixin haltuun joutunut, se jäi lukijoille ikuiseksi arvoitukseksi, mutta seuraukset kylläkin kävivät ilmi.

Felix näet tunsi jo tuohon aikaan ilmeistä heikkoutta kauniimpaan sukupuoleen.

Niinpä timanttineulan korjasi ennen pitkää huomaansa ihmeen kaunis tyttökissa, joka taivutti siitä itselleen sormuksen.

Siitä asti on Felix Kissa uskollisesti seikkaillut Helsingin Sanomain palstoilla, joko kaikkina viikon päivinä tai muiden sarjakuvasankareiden kanssa vuorotellen.

Helsingin lentoaseman peruskivi muurattiin monin juhlallisuuksin

Helsingin lentoasemalla muurattiin uuden matkustaja-asemarakennuksen peruskivi perjantaina suuren kutsuvierasjoukon läsnäollessa.

Helsingin poliisilaitoksen soittokunnan alkusoiton jälkeen Tie- ja vesirakennushallituksen pääjohtaja Martti Niskala lausui tasavallan presidentin Urho Kekkosen, eduskunnan puhemiehen Johannes Virolaisen, pääministeri Rafael Paasion, muut valtioneuvoston jäsenet ja kutsuvieraat tervetulleiksi.

Tilaisuudessa puhui myös ministeri Niilo Ryhtä.

Matkustaja-asemarakennuksen peruskirjan luki rakennusneuvos Viljo Suvanto.

Kun hän yhdessä yli-insinööri Börje Jalaston kanssa oli sijoittanut ja juottanut peruskirjan, Helsingin perjantaiset päivälehdet ja tänä vuonna leimatut metallirahat säilytyslieriöön, aloitti tasavallan presidentti peruskiven muurauksen.

Aalto suunnittelee Kampille sähkölaitoksen uuden talon

Helsingin sähkölaitoksen uuden toimitalon suunnittelee akateemikko Alvar Aalto.

Samalla talo on kaupungin tilaamista julkisista rakennuksista ensimmäisiä, joihin liitetään Aallon nimi.

Toimitalo rakennetaan vv. 1968–70 Kampille siellä sijaitsevan sähköaseman yhteyteen.

Toimitalon luonnospiirustukset olivat perjantaina teollisuuslaitoksen lautakunnan käsiteltävänä ja lautakunta päätti puoltaa niiden hyväksymistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten
Luetuimmat - Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    3. 3

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Vaihtaisinko hybridiautoon? Testissä 12 erilaista hybridiautoa – edullisesta perusautosta luksukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    5. 5

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää