Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkijat yllättyivät: yli 65-vuotiaiden epilepsia on lisääntynyt

Kaikkiaan sairastuminen epilepsiaan on pysynyt Suomessa samalla tasolla kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Hyvinvointi
 
Colourbox
Sairastuminen epilepsiaan on pysynyt Suomessa samalla tasolla kuin neljäkymmentä vuotta sitten.
Sairastuminen epilepsiaan on pysynyt Suomessa samalla tasolla kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Kuva: Colourbox

Epilepsiaan sairastutaan yhtä usein kuin neljäkymmentä vuotta sitten, vaikka monet epilepsian riskitekijät kuten päävammoja aiheuttavat onnettomuudet ovat vähentyneet. Yli 65-vuotiailla epilepsia on päin vastoin yleistynyt, Turun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa.

”Oletuksemme tutkimuksen alussa oli, että sairastuvuus epilepsiaan olisi vähentynyt, mutta näin ei ole tapahtunut”, sanoo tutkimuksen päätekijä, lasten neurologian emeritusprofessori Matti Sillanpää Turun yliopistosta.

Tutkimuksessa analysoitiin sairaaloiden poistorekisterien tiedot vuosilta 1973–2013. Tuona aikana sairaalahoitoon tuli satatuhatta uutta epilepsiapotilasta. Ajanjakson alkupäässä ja loppupäässä sairastuneiden määrä oli samansuuruinen.

”Selvä muutos oli yli 65-vuotiaiden sairastumisten lisääntyminen. Yksi mahdollinen syy tähän on siinä, että aivohalvaukset ovat väestön vanhetessa lisääntyneet, ja toisaalta ne pystytään hoitamaan entistä paremmin. Ihmisiä jää eloon vaikeiden kohtausten jälkeen, ja kohtaukset altistavat epilepsian puhkeamiselle”, Sillanpää sanoo.

Myös muistisairaudet yleistyvät vanhemmassa ikäluokassa, ja dementia on yksi mahdollinen riskitekijä epilepsian puhkeamiselle.

Yleisimmin epilepsia puhkeaa Sillanpään mukaan lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana tai yli 65-vuotiaana.

Tehostunut hoito ja aikaisin tehdyt diagnoosit ovat parantaneet epilepsiapotilaiden ennustetta.

”Reilu kolmannes paranee täysin, ja pidemmällä aikavälillä kaikkiaan yli 70 prosenttia saadaan kohtauksettomiksi joko lääkityksellä tai ilman sitä. Pääasiallisin hoito onkin edelleen lääkitys, mutta on olemassa myös muita hoitokeinoja.”

Epilepsia on neurologinen sairaus, jossa esiintyy kohtauksittain vaihtelevasti tajunnanhäiriöitä, tahattomia liikkeitä, sisäelinhermoston toimintahäiriöitä ja kohtauksen aikaisia muistihäiriöitä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -verkkolehdessä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!