Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maistuuko parsakaali ja puolukka pahalta? Saatat olla herkkä maistaja, josta tulee helposti nirso

Oletko ihmetellyt, miksi jonkun on helppo kieltäytyä suklaakakusta ja toisen ei? Yksi syy löytyy geeneistä. Toisten on geneettisesti helpompaa pitää kasviksista ja marjoista, toisten taas makeista herkuista.

Hyvinvointi
 
Kimmo Taskinen / HS
Kuva: Kimmo Taskinen / HS
Fakta

 Näin totutat lapsen uusiin makuihin

 Ole kärsivällinen. Vaikka lapsi ei suostu ensimmäisellä kerralla maistamaan jotakin ruokaa, tarjoa sitä uudestaan vaikka seuraavalla viikolla. Toistojen määrä on tärkeää, kun totutellaan uuteen makuun. Älä kuitenkaan pakota lasta syömään.

 

 Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon. Kun lapsi näkee alusta saakka, miten ja mistä ruoka syntyy, pelko vähenee.

 

 Aikuisesta kermainen kasvisgratiini voi näyttää herkulliselta, mutta lapselle se voi olla pelottava mössö. Mieti ruuan ulkonäköä. Kasvisten syöntiä voi harjoitella esimerkiksi kokoamalla niistä formula-auton.

 

 Sininen peruna saattaa aikuisesta näyttää ällöttävältä, mutta lapselle ruuan värjääminen voi toimia. Lempivärillä värjätty ruoka saattaa kiinnostaa, vaikka maku ei heti miellyttäisikään.

 

 Ruokailuympäristö vaikuttaa siihen, miltä ruoka maistuu. Jos lapsi kokee ympäristön pelottavaksi ja epämiellyttäväksi, ruokakin voi tuntua siltä. Uusiin makuihin kannattaa totutella lapselle mieluisissa paikoissa.

 

 Tarjoa lapselle monipuolisesti kasviksia. Jos karvas parsakaali ei maistu, tomaatti tai kurkku saattaa kelvata. Näin lapsi oppii, etteivät kaikki kasvikset ole pahoja.

 

 Lapsi ei välttämättä kiinnostu ruuasta makuaistin kautta. Se, että hän saa tutustua uuteen ruokaan ottamalla sen ensin käsiinsä, voi helpottaa uuden maun omaksumista.

Tehdäänpä aluksi mielikuvitustesti.

Eteesi on asetettu lautanen. Siinä on höyryävää parsakaalia, joka odottaa syöjäänsä. Mitä ajattelet: yäk vai nam?

Reaktion taustalla saattaa vaikuttaa geeniperimäsi. Osa ihmisistä on nimittäin syntyjään herkkiä karvaalle maulle, joka parsakaalissakin maistuu. Siksi parsakaalin syöminen on heille aidosti epämiellyttävä kokemus – ei pelkästään lapsellista nirsoilua tai kouluruokalassa saatu trauma.

”Toisen herkku voi oikeasti olla toisen inhotus, koska haistamme ja maistamme asioita eri tavalla. Karvas on tästä vain yksi esimerkki. Jokainen meistä on aika yksin makumaailmassaan”, sanoo makuaistiin erikoistunut akatemiatutkija, Turun yliopiston dosentti Mari Sandell .

Synnyinlahjana saamillamme makumieltymyksillä on kauaskantoiset vaikutukset. Ne vaikuttavat siihen, mitä ostamme jääkaappiin ja valitsemme lautaselle lounasruokalassa – ja tätä kautta terveyteemme.

”Toki on ihmisiä, jotka valitsevat ruuan vain sillä perusteella, mikä on terveellistä. Mutta suuri osa meistä valitsee ruokia, joiden mausta pitää.”

Niinpä sillä on iso merkitys, mistä sattuu pitämään.

Sandellin mukaan toisten on geneettisesti helpompaa nauttia esimerkiksi kasviksista ja marjoista, toisten taas makeista herkuista.

”Siksi joillekin voi olla oikeasti vaikeampaa luopua liiasta herkuttelusta ja muuttaa ruokatottumuksiaan terveellisiksi.”

Mistä tämä sitten johtuu, ja voiko asialle tehdä jotain?

Hyvä kysymys, sanoo makututkija Sandell.

”Eri ihmisten aistit toimivat eri tavoin. Me yritämme selvittää, miksi näin on ja miten erot vaikuttavat elämäämme.”

Makuaisti alkaa kehittyä jo sikiövaiheessa. Aistimus syntyy, kun ruuan makumolekyylit aktivoivat kielessä olevia reseptorisoluja.

Pitkään ajateltiin, että kieli on makukartta, jossa jokaista viittä makuaistimusta eli makeaa, karvasta, hapanta, suolaista ja umamia aistitaan vain tietyssä kohtaa. Moni muistaa tämän biologian tunnilta: makeaa maistetaan kielen kärjellä, suolaista reunoilla, karvasta kielen takaosalla ja niin edelleen.

Nyt ajatus makualueista on kuopattu vanhentuneena. Eri makuominaisuuksille on toki omia reseptoreja, mutta ne ovat jakautuneet pitkin kieltä. Kun suuhun siis lusikoi vaikkapa mansikkajogurttia, makureseptorit ympäri kieltä nappaavat viestin makuhermoon, jota pitkin se kulkeutuu aivoihin. Siellä tapahtuu makukokemus: mmmmmm, yäk tai jotain siltä väliltä.

Tutkimuksissa on havaittu, että jo makumolekyyleihin reagoivat suun makureseptorit ovat erilaisia eri ihmisillä. Se, millaiset reseptorit kukin saa, on hyvin henkilökohtaista. Samojen vanhempien lapsista toinen voi syödä reippaasti kaikkea ja toinen olla hyvin valikoiva. Eroa voivat selittää erilaiset makugeenit.

”Vanhemmille on haastavaa, kun lapset elävät samassa ruokaympäristössä, mutta eivät pidä samoista asioista. Kannustan kuitenkin ymmärtäväisyyteen, koska jokin ruoka voi maistua toisesta sisaruksesta absoluuttisesti pahemmalta.”

Sandellin suosikkiesimerkki on karvaus. Se jakaa ihmisiä erityisen paljon. Tunnetuin suomalaisen ruokakulttuurin karvas herkku (tai inhokki) on puolukka. Toiset voivat syödä puolukkaa kourakaupalla suoraan varvuista. Toisten on pakko kuorruttaa marjat kinuskikastikkeella tai kermavaahdolla saadakseen ne alas.

Sandellin tutkimusryhmä havaitsi, että yksittäinen geeni vaikuttaa siihen, miten puolukkaa käytetään.

”Karvaalle herkät raportoivat käyttävänsä vähemmän puolukkaa. Tämä oli asia, joka ei monilla muuttunut edes iän myötä. Kun haastattelimme vanhuksia, monet kuvasivat sitä tunnetta, kun leukapielissä vetää, jos joku mainitseekin puolukan.”

Samaan karvaaseen sarjaan puolukan kanssa kuuluvat myös esimerkiksi kaalikasvit, kuten lanttu, nauris ja parsakaali.

Mutta onko sillä oikeasti mitään väliä, jos ei satu pitämään puolukasta tai lantusta?

Toki on terveellisen ruokavalion kannalta ikävää, jos on saanut elämän arpajaisissa osakseen geenit, jotka saavat nenän nyrpistymään karvaiden kasvisten edessä. Mutta herkkyys karvaalle vaikuttaa myös muihin makutottumuksiin.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan karvaudelle herkät lapset pitävät makeasta enemmän kuin epäherkät. Esimerkiksi sokeriset murot ja virvoitusjuomat maistuivat heille tavallista paremmin.

”Myös ruokapäiväkirjatutkimuksissamme olemme huomanneet, että karvaille herkät söivät enemmän makeaa, erityisesti pojat. Syynä on voi olla se, että karvaita makuja voi peittää sokerilla ja suolalla. Lisäksi he söivät enemmän lihaa”, Sandell sanoo.

Näitä herkkiä maistajia on Amerikassa kutsuttu supermaistajiksi. He siis tarvitsevat tavallista vähemmän makumolekyylejä aistiakseen maun, erityisesti karvaan.

Suomessa näitä genotyypiltään herkkiä karvaan maistajia on 13–15 prosenttia ihmisistä. Heidän vastakohtiaan eli epäherkkiä maistajia on noin 40 prosenttia suomalaisista.

”Herkästä lapsesta voi tulla nirso tai kriittinen ja hänen ruokavalionsa voi olla kapea”, Sandell sanoo.

Tällä kaikella alkaa jo olla väliä.

”Olen vahvasti sitä mieltä, että makumieltymysten roolia on aliarvioitu, kun mietitään, kuinka saada ihmiset syömään terveellisesti. Makuaistilla on iso rooli.”

Mutta Sandellilla on hyviä uutisia: Kaikkeen voi tottua.

Ennen kuin ihminen on edes saanut ruokahaarukallisen lautaselta suuhunsa, hän on tehnyt siitä aisteillaan monenlaisia päätelmiä, eikä vain makuaistilla. Makureseptoreiden kautta välittyvien viestien lisäksi tulkintaan vaikuttaa ainakin haju, ulkonäkö ja ääni. Siis ruuan ripinä, rapina, litinä tai lätinä. Samoin väri ja koostumus.

Kemialliset aistimukset ovat kuitenkin vain toinen puoli makuelämystä. Iso osa makutottumuksistamme perustuu jo ensimmäisten elinvuosiemme kokemuksiin.

Oikeastaan lapsi havainnoi ruokaan liittyviä ominaisuuksia lapsiveden kautta jo äidin kohdussa. Se, mitä äiti laittaa suuhunsa raskausaikana voi vaikuttaa lapsen makumieltymyksiin.

Myös myöhemmillä kokemuksilla on väliä: jokainen tietää, että juuri ennen oksennustautia nautittua ruokaa ei tee mieli syödä pitkiin aikoihin.

Ympäristökin voi vaikuttaa. Ruoka saattaa maistua pahalta siksi, että siihen liittyy lapsuuden muisto vaikkapa kovaäänisistä aikuisista, joiden seurassa lapsi on pelännyt.

”Mukavalla metsäretkellä syötynä sama ruoka voi maistua paljon paremmalta, jos paikka tuntuu miellyttävältä”, Sandell sanoo.

Koska makumieltymykset ovat näin monimutkainen vyyhti geneettisiä ominaisuuksia ja tottumusta, niitä on erittäin vaikea muuttaa.

Asiaa vaikeuttaa se, että ihmiset eivät tunne omaa makuaistiaan kovinkaan hyvin.

”Ihmiset vain alkavat vältellä ja suosia tiettyjä ruokia sen kummemmin analysoimatta. Törmään säännöllisesti aikuisiin ihmisiin, jotka eivät esimerkiksi tiedä, miltä karvas maistuu. Muutosta on vaikea tehdä, jos ei tiedä, mitä pitäisi muuttaa.”

Aina kannattaa kuitenkin yrittää, Sandell kannustaa. Joskus kuulee sanottavan, että uuteen makuun tottuu, kun syö sitä 20 kertaa. Makututkija Sandell ei usko tällaisiin lukuihin.

”Toistojen säännöllisyys ja määrä ovat tärkeitä. Mutta mitään nyrkkisääntöä siitä, kuinka nopeasti joku alkaa maistua, ei voi antaa. Joku voi tarvita puoli vuotta, että oppii syömään porkkanaa, ja toisella voi mennä kuukausi.”

Sandell neuvoo tuunaamaan ruokia, joita on vaikea saada alas. Jos puolukka on pahaa marjana, siihen voi totutella vispipuurossa. Suolaisen ruuan ystävän taas kannattaa vähentää suolaa pikkuhiljaa, jolloin makuaisti ehtii mukaan.

Makuihin totuttelu kannattaa aloittaa nuorella iällä, vaikka lapsi nyrpistäisikin nenäänsä lähes kaikelle. Lapsilla on taipumus ruokaneofobiaan eli pelkoon maistaa uudennäköisiä tai -makuisia asioita.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että tuttuus lisää mieltymystä.

”Jos lapsena pääsee vaikeiden makujen yli, se helpottaa elämää kummasti aikuisena. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi makutottumuksia on muuttaa.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!