Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Keittiössä paistan kerran vuodessa kananmunan, sanoo Jorma Uotinen

Jorma Uotisen keittiö on kaunis, siisti ja puhdas, sillä hän syö aina ulkona. HS pyytää joka viikko yhtä tunnettua suomalaista täydentämään lauseita hyvinvoinnista.

Hyvinvointi
 
Jaana Rinne

Voin hyvin, kun henki, mieli ja ruumis ovat tasapainossa. Henkeä ruokin aistimalla kaiken aikaa maailmaa. En kuitenkaan etsi elämyksiä, vaan annan niille mahdollisuuden. Voin hyvin myös silloin, kun olen omissa oloissani, vailla suorittamisen velvollisuutta.

Viljelen puheessa oikeakielisyyttä. Pyrin siihen. Sanon saada tehdyksi, en saada tehtyä. Alan tehdä, en tekemään. Vääräkielisyys häiritsee minua niin, että nypin sitä ihmisiltä.

Viimeksi opin omasta ennakkoluuloisuudestani. Minulla oli valmis käsitys ihmisestä, ja hänet tavatessani ennakkoluuloisuuteni läimäytti minua kasvoille. Sen myöntäminen, että osui taas kerran pieleen, on helpottavaa.

Minua kehutaan positiivisuudesta. Lentäviksi lauseiksi muodostuneet tokaisuni tulevat hyvässä mielessä melkein päivittäin vastaan. Koreografin työssä positiivisuus nousee ihmisen sisältä ja heijastuu ympäristöön. En usko aamukokouksessa päätettyyn positiivisuuteen.

Jos olisin kaksikymmentä, toivoisin olevani paljon viisaampi kuin ollessani sen ikäinen. Silloin luulin, että tiesin kaikesta kaiken, vaikka en tiennyt vielä mistään mitään. Paradoksaalista on, etten nyt kuusikymppisenä minusta tuntuu yhä vahvemmin, etten tiedä yhtään mitään.

En ole keittiöihminen. ”Oletko asunut ollenkaan täällä”, vuokraemäntäni isä kysyi käydessään kerran asunnossani. Jos paistan kananmunan kerran vuodessa, pyyhin jäljet keraamisen lieden puhdistamiseen tarkoitetulla laillisella aineella. Keittiöni on kaunis, siisti ja puhdas.

Lautasellani on makuuni sopivaa ruokaa. Olen sekasyöjä, ja syön aina ulkona. Ruuan täytyy olla ravitsevaa, mutta en mieti sitä terveyspoliittisesti. Lapsena maitolasini kaatui aina, enkä syö maitotuotteita vieläkään. Makkaraa en syö koskaan.

Paras terveysoivallukseni on tupakoinnin jättäminen vuonna 1982. Työskentelin silloin Helsingin kaupunginteatterissa. Tein ohjausta isolle näyttämölle, eikä salissa saanut tupakoida. En voinut hypätä jatkuvasti käytävässä tupakilla, joten lopetin. Seurusteluni Helena Lindgrenin kanssa alkoi samoihin aikoihin. Se, että hän ei pitänyt tupakoinnista, vaikutti myös päätökseen.

Paras urheilusaavutukseni on mitätön. Kouluaikoina keihästä heitettäessä minun keihääni lensi taakseni ja jäi väärinpäin pystyyn. Minä en urheile. Minä tanssin!

Ihmettelen liikettä. Oivalsin, että liike on ihme, kun sairastuin hermojuuritulehdukseen, joka vei liikuntakyvyn ja halvaannutti minut. Paranin millimetri millimetriltä niin, että lopulta sain itse nostetuksi lusikan suuhuni. Se johti siihen, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa tanssia.

Jos kuolisin nyt, toteaisin, että olen elänyt intensiivisen elämän. Elämää on turha pidentää. Elämän väkevyys on minulle olennaisempaa kuin sen kesto.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!