Valikko
Hyvinvointi

Vauva ei ilmaise palelevansa – onko nukuttaminen kovassa pakkasessa vaarallista?

Ulkona nukkuva vauva ja lenkitettävä koira eivät pysty kertomaan palelustaan, joten niitä täytyy pitää silmällä normaaliakin tarkemmin.

Lastenlääkäri Jarmo Salon mukaan ei ole olemassa mitään lämpötilarajaa siihen, milloin vauvaa voi nukuttaa ulkona.

”Tärkeintä on seurata, ettei lapsen ruumiinlämpö laske liikaa.”

Vauva ei ilmaise palelevansa esimerkiksi tärisemällä, ja lämpömittari ei ota huomioon viiman vaikutusta. Siksi luotettavinta on Salon mielestä seurata lapsen lämpötilaa, minkä voi tehdä esimerkiksi tunnustelemalla nukkuvan lapsen niskaa.

”Jos lasta sisällä riisuttaessa kämmenet tuntuvat lämpimiltä, lapsi ei ole palellut nukkuessaan.”

Marjo Tourulan haastatteluihin ja mittauksiin perustuvan väitöskirjan mukaan optimilämpötila vauvan nukuttamiseen olisi viisi pakkasastetta. Kun vauvansa oppii tuntemaan ja hänen lämpötilaansa seurailee, hänet voi hyvin nukuttaa kylmemmässäkin ilmassa.

Jos vauvan jättää liian pitkäksi aikaa liian kylmään ilmaan, hän saattaa saada esimerkiksi paleltumia kasvoihinsa. Pahimmillaan pienen vauvan paleltumisella voi olla vakaviakin seurauksia.

Pääasiassa vauva saa kuitenkin nukuttua paremmin ulkona kuin sisällä, joten koko perheen eduksi on harjoitella vauvan turvallista nukuttamista ulkona.

Kunhan muistaa, että vanha viisaus Vitalis-rasvan ylivertaisuudesta ei pidä paikkansa.

”Lapsen kasvoja ei saa yrittää suojata pakkaselta rasvaamalla. Se vain altistaa paleltumille”, Jarmo Salo sanoo.

Pakkanen vaikuttaa myös karvaisimpiin perheenjäseniin. Koiran täytyy tehdä tarpeensa ulos paukkupakkasillakin, mutta pitkiä lenkkiä ei tarvitse tehdä väkisin, sanoo eläinlääkäri Anna Meller.

”Jos koira ei nauti, sen kanssa ei ole mitään järkeä ulkoilla pitkään pakkasella.”

Mitä pienempi koira on, sen suurempi sen ulkopinta-ala on massaan nähden, eli sitä helpommin se palelee.

”Palelun huomaa erilaisesta jalkojen nostelusta, kolmella jalalla hyppelystä ja viimeistään tärinästä”, Meller kertoo.

Ohutkarvaiset tai karvattomat koirat tarvitsevat Suomen talvisäissä vaatteita. Myös tossut ovat hyvät, jos koira niitä suostuu käyttämään. Meller huomauttaa, että myös koiran korvanlehdet ovat herkkiä paleltumaan. Niitä voi suojata erilaisilla hupuilla tai kaulureilla.

Palelu on rotukohtaista. Ulkokoiraksi tottunut kestää pakkasiakin, mutta tänä vuonna tilanne on haastava.

”Oli niin pitkään lämmin, että koirien talviturkit eivät välttämättä ehtineet kehittyä normaalipaksuisiksi. Siksi olisi hyvä olla lämmin suoja, johon ohuempikarvainen ulkokoira pääsee.”

Erityisesti Meller varoittaa jättämästä koiraa kaupan ulkopuolelle pakkasella.

”Näillä lämpötiloilla koiran on saatava pysyä liikkeessä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakkanen
  • Vauvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    3. 3

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    4. 4

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    5. 5

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    6. 6

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    7. 7

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    8. 8

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Miksi Osuuspankki utelee kulutusluottoja hakevilta armeijasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    8. 8

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    9. 9

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    10. 10

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää