Valikko
Hyvinvointi

Moni syö karkkia uupumukseen ja kärsii vatsakivuista – siksi hyvinvointivalmentajilla riittää töitä

Tuulia Järvinen suunnittelee ihmisille kauppalistan ja viikon ruuat. Leeni Viio neuvoo, kuinka makeanhimon voi taltuttaa. Molemmilla riittää asiakkaita.

Kuusi vuotta sitten Tuulia Järvinen nukahti työpäivien jälkeen usein raitiovaunuun. Torkahtelun hän uskoo johtuneen huonosta ruokavaliosta. Järvisen työhuone oli täynnä herkkuja, koska Suomen lähikaupan valikoimapäällikkönä hän vastasi niiden kokonaisuudesta työssään.

”Korvasin aterioita karkilla. Olin ihan hirveä karkkihiiri”, hän sanoo.

Kolmekymppinen Järvinen päätti alkaa voida paremmin. Ensin hän lisäsi ruokavalioonsa paljon kasviksia. Myöhemmin hän tiputti pois gluteenin, maidon ja sokerin. Hän huomasi voivansa paremmin.

Järvisestä tuli innostunut ruuanlaittaja. Hän perusti Wellberries-blogin, jossa alkoi jakaa viikoittain vähintään yhden uuden reseptin. Blogi sai nopeasti tuhansia viikkokävijöitä.

Järvinen oli opiskellut yliopistossa elintarviketieteiden maisteriksi. Opintoihin oli kuulunut myös ravitsemustieteen peruskursseja. Järvinen halusi kuitenkin tietää ravitsemuksesta lisää, joten hän opiskeli verkossa hyvinvointivalmentajaksi. Koulutuksessa käytiin läpi esimerkiksi erilaisia ruokavalioteorioita.

Runsas vuosi sitten Järvinen halusi tehdä ravitsemusvalmentamisesta itselleen kokopäivätyön. Hän irtisanoutui ja perusti oman yrityksen. Sen kautta Järvinen myy esimerkiksi reseptivihkoja yrityksille.

Lisäksi hän alkoi ottaa vastaan asiakkaita, joiden ruokavalion hän rukkasi uusiksi.

”Asiakkaat toivoivat konkreettista apua jokapäiväiseen ruokailuun”, Järvinen sanoo.

Nyt blogin yhteydessä olevasta palvelusta voi ostaa ateriakokonaisuuspaketteja. Esimerkiksi laajimman paketin tilannut saa puolen vuoden ajan perjantaisin sähköpostin, jossa on ruokareseptit seuraavaksi viikoksi. Palveluun kuuluu myös valmiiksi laadittu ostoslista.

Reseptien perusidea on yksinkertainen: Ne ovat terveellisiä ja kohtuullisen nopeasti sekä edullisesti tehtäviä ruokia. Lisäksi ne ovat gluteenittomia ja ne on mahdollista valmistaa maidottomina.

Tilaajia ateriakokonaisuuksilla on riittänyt. Tarkkaa lukumäärää Järvinen ei halua sanoa, mutta kertoo sadan tilauksen tulleen täyteen jo muutaman ensimmäisen kuukauden aikana. Sen jälkeen tilaajien määrä on Järvisen mukaan ollut koko ajan kasvussa.

Ketkä ateriapaketteja tilaavat?

Esimerkiksi ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita tekemään suuremman muutoksen ruokavaliossaan. Jotkut taas haluavat eroon eineksistä. Joukossa on perheitä, pariskuntia, sinkkuja ja eläkeläisiä.

Eikö ole outoa, että ihmiset eivät osaa itse valita kaupasta raaka-aineita ja etsiä sopivia reseptejä?

Järvisen mielestä ei. ”Miksei tähän osaan elämässä voisi hakea helpotusta?”

Hyvinvointivalmentaja Leeni Viion tarina on kovin samanlainen kuin Järvisellä. Ensin kolmekymppinen Viio opiskeli valtiotieteen maisteriksi ja työskenteli onnellisuustutkimuksen parissa. Tutkimustyön kohteena oli ihmisten henkinen hyvinvointi.

”Huomasin kuitenkin, että minua kiinnosti enemmän yksilö kuin laaja makrotason tutkimus”, hän sanoo.

Myös Viio kärsi terveysongelmista. Hän oli stressaantunut, vatsa oli kipeä ja yöt unettomia. Viio poisti ruokavaliostaan maidon, viljat ja sokerin ja tunsi voivansa paremmin.

Sokerissa olikin karsimista. Viio kertoo olleensa irtokarkkien suurkuluttaja.

”Söin karkkipussin tyhjäksi. Vaikka niitä ei enää olisi tehnyt mieli, pussinpohjan piti näkyä”, hän kertoo.

Viio alkoi opiskella terveysvalmentamista, josta tuli hänelle uusi ammatti. Nyt Viio on tehnyt hyvinvointi- ja terveysvalmennusta neljä vuotta. Yksilöasiakkaiden lisäksi hän valmentaa ryhmiä, pitää luentoja ja työpajoja. Viion asiakkaat kaipaavat apua makeanhimoon, vatsavaivoihin, stressin hallintaan ja tunnesyömiseen. Melkein kaikki Viion asiakkaista ovat naisia, ikähaarukka on kaksikymppisistä kuusikymppisiin.

Eniten kysyntää on ollut verkkovalmennuksella, jonka teemana on taltuttaa makeanhimo. Neljän viikon mittaista verkkovalmennusta on muutamien kuukausien välein ja osallistujia on useita satoja vuodessa. Kurssi sisältää esimerkiksi ruokavalioneuvontaa ja reseptejä.

Harjoituksissa Viio ohjaa osallistujia tunnistamaan oman makeanhimon aiheuttajan.

”Kaikkihan tietävät jo valmiiksi, että sokeria ei pidä syödä. Harjoitusten avulla ihmiset oivaltavat, että he syövät makeaa esimerkiksi siksi, että ovat stressaantuneita, pettyneitä tai arjen uuvuttamia. Syiden ja käyttäytymismallien tunnistaminen siis auttaa”, hän sanoo.

Viion mukaan asiakaskunta on kasvanut jatkuvasti.

”Yhteiskuntamme on sellainen, että aina pitäisi pärjätä yksin. Jos on jokin asia, johon kokee tarvitsevansa apua, niin se on heikkouden merkki. Olen kuitenkin työssäni huomannut, että voi olla todella voimaannuttavaa sanoa, etten voi hyvin ja tarvitsen neuvoja tasapainoisten elämäntapojen löytämiseksi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravitsemus
  • Terveys
  • Hyvinvointi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    8. 8

      Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Charlien vanhemmat lopettavat oikeustaistelun lisähoidon saamiseksi sairaalle vauvalle – hengityskoneessa kituvan vauvan kohtalo on kuohuttanut ympäri maailmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      Elina Jyväs 1977–2017

    9. 9

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää