Valikko
Hyvinvointi

”Syömäsi ruoka tekee sinut joko terveemmäksi tai sairaammaksi” – nyrkkeilijä Eva Wahlströmin teesit treenistä ja ravinnosta

Treenimotivaatiossa on kyse siitä, että päättää nauttia, sanoo Eva Wahlström, joka puolustaa perjantaina nyrkkeilyn MM-titteliään Espoossa.

Jos sinusta tuntuu, että treenaaminen ei aina huvita, et ole ainoa. Jopa Suomen menestynein naisnyrkkeilijä, ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestarin titteliä kantava Eva Wahlström tietää, että treenin aloittaminen tuntuu joskus vaikealta.

Hänen vinkkinsä on se, että treeniä ei pidä aloittaa kiireessä hosuen, vaan kaikessa rauhassa. Toinen tärkeä neuvo on nauttia omasta kropasta ja siitä, mitä se pystyy tekemään.

Wahlström, 35 puolustaa perjantaina 18. maaliskuuta nyrkkeilyn MM-titteliään Espoossa. Samana iltana hänen kihlattunsa Niklas Räsänen ottelee paluuottelun olkapääleikkauksen jälkeen, joten perheen elämä on viime aikoina ollut varsin kurinalaista. Se ei kuitenkaan estä Wahlströmiä viettämästä normaalia perhe-elämää: Ennen ottelua ei pidetä seksipaastoja, toisinaan juodaan lasillinen viiniä ja pariskunnan 5- ja 7-vuotiaille pojille paistetaan lihapullia ja tehdään perunamuussia, kuten muillekin lapsille.

Yksi sääntö Wahlströmillä kuitenkin on. Hän välttää kaikenlaisia lisäaineita eli juo mieluummin Coca-colaa kuin sen light-versiota – mikäli juo kolajuomaa lainkaan.

”Kaikki keinotekoinen on myrkkyä”, hän sanoo.

Tässä Wahlströmin kolme vinkkiä treenaamiseen:

1. Päätä nauttia

”Kun ryhdyn treenaamaan, päätän nauttia. Muistutan itselleni, että kroppa ja kyky liikkua ei ole itsestäänselvyys. Liikuntakyvyn arvon ymmärtää usein vasta sitten, jos sen menettää. Olen iloinen ja kiitollinen kropastani ja siitä, että voin käyttää sitä.”

2. Aloita treeni oikein

”Vaikeinta treenaamisessa on aloittaminen. Minulle on hyvin tärkeää, miten treeni lähtee käyntiin. Vaikka päivä olisi kiireinen, menen treenisalille hyvissä ajoin, vaikka vartin etuajassa. Istun, hengähdän, juon kahvia ja juttelen ihmisten kanssa. Pikkuhiljaa treenaaminen alkaa houkuttaa. Tulee olo, että vitsi tämä on siistiä. Että tämä on minun hetkeni irti arjesta, josta saan voimaa ja hyvän olon.”

3. Älä syö sellaista, mikä saa sinut voimaan huonommin

”Kaikki mitä syöt ennen treeniä, on tankkaamista harjoitteluun ja kaikki mitä syöt treenin jälkeen joko auttaa palautumista tai ei auta sitä. Joka juttu, minkä laitat suuhusi, tekee sinut joko terveemmäksi tai sairaammaksi.

Kartan kaikkea keinotekoista. Juon esimerkiksi mieluummin oikeaa coca-colaa kuin light-colaa. Keinotekoiset makeutusaineet ovat minulle myrkkyä. Vältän gluteenia, joten olen jättänyt ruokavaliostani pois kaikki muut viljat paitsi kauran.

Käytän aika paljon superfoodeja ja ravintolisiä. Laatikossani näyttää olevan esimerkiksi luomukaakaota, maca-jauhetta, chia-siemeniä, psylliumkuituja, spirulinajauhetta, moringa-vihrejauhetta, vehnäorasta, heraproteiinia ja erilaisia kasveista ja juureksista tehtyjä luomutuotteita.

En silti ole mikään ole tiukkapipo enkä halua paasata ravinnosta. Liika kireys ruuan suhteen tekee enemmän pahaa kuin hyvää. Syön välillä jäätelöä ja raakasuklaata ja juon joskus lasin viiniä. Paheeni on kahvi, yritän pysyä parissa kupillisessa päivässä vaikka olen joskus juonut jopa kahdeksan kupillista.

Kun syö terveellisesti, haitalliset mieliteot häviävät.

Vaikka minä ja nyrkkeilijäpuolisoni Niklas Räisänen syömme kurinalaisesti, 5- ja 7-vuotiaat poikamme syövät tietysti normaalisti sitä mitä lapset syövät. Heille paistellaan lihapullia ja tehdään perunamuussia, vaikka me syömme etupäässä kasviksia ja smoothieita.

Toisaalta kannattaa muistaa, että ruokailutottumukset syntyvät lapsena. Kun lapset eivät opi syömään epäterveellisiä herkkuja, heidän ei tee niitä mielikään.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • treenaaminen
  • Ravitsemus
  • Nyrkkeily
  • Eva Wahlström

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    4. 4

      Kaksi koulupoikaa nousi puolustamaan luokkakaveriaan, jota kiusattiin vaaleanpunaisen paidan vuoksi – nyt sankaritarina rohkaisee ihmisiä ympäri maailmaa

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    7. 7

      Onko Emmanuel Macron Ranskan tuleva presidentti? 39-vuotias vaalien outolintu on naimisissa lukioaikaisen ranskanopettajansa kanssa ja kertoo hyviä asioita Euroopasta

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    8. 8

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää