Hyvinvointi

”Ei kipua, ei hyötyä”, hokevat treenaajat – asiantuntija kertoo, pitääkö väite paikkansa

Lihastohtori Juha Hulmin mielestä siitä on myös haittaa, kun tuloksia väitetään tulevan kivun kautta.

Ei kipua, ei hyötyä (no pain, no gain) on treenaajien viljelemä iskulause. Mutta pitääkö se paikkaansa? Pitääkö kuntosalilta lähteä jalat spagettina ja kärsiä seuraavana päivänä lihasarkuudesta, jotta lihakset kasvavat?

Riippuu mitä treenaa.

Ei kipua, ei hyötyä -lause voi tarkoittaa kahta asiaa: sitä, että kärsii treenin jälkeen lihasarkuudesta tai sitä, että treenit vedetään niin täysillä kuin pystyy.

Jos puhutaan täysillä treenaamisesta, se hyödyttää tietyissä tilanteissa.

”Jos tavoitteena on nopeus- tai maksimivoiman lisääminen tai jonkun taidon oppiminen, ei ole tarkoitus treenata niin, että väsyy”, sanoo akatemiatutkija Juha Hulmi Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta.

”Jos taas tehdään kestovoima- ja lihasmassatreeniä tai tähdätään energian kulutukseen eli rasvanpolttoon, on hyväksi treenata väsymykseen asti.”

Ei aina täysillä.

Vaikka keskittyisi rasvanpolttoon tai lihasmassan kasvattamiseen, ei ole tarkoitus treenata aina täysillä. Kovaa harjoittelevakin tarvitsee välillä kevyempiä viikkoja kehon palautteluun.

Kovaa ei pidä harjoitella myöskään silloin, jos on kipeä tai puolikuntoinen. Muuten treeni menee terveydellä leikkimisen puolelle.

”Helposti unohtuu, että vain terveenä kehittyy”, Hulmi sanoo.

Kovaa treeniä kovakuntoisille.

Ei kipua, ei hyötyä -treenitavassa kannattaa ottaa huomioon, onko aloittelija vai kovakuntoinen. Jos on hyvässä kunnossa tai urheilija, pitää Hulmin mukaan treenata kovaa, jotta kehittyy. Tällöin kuormitusta ja vaihtelua voi hakea hyvinkin uuvuttavilla sarjoilla, kuten pakkotoistoilla.

Tällaisista ei kuitenkaan tarvitse välittää, jos tekee vasta ensikyykkyjään. Hulmi pitää negatiivisena sitä, että kipua tai kovaa treenaamista korostetaan liikaa.

”Jos kerrotaan, että vain kivulla saavutetaan tuloksia, osa ihmisistä ei ala harrastaa liikuntaa tai ei ainakaan innostu siitä pitkäaikaisesti.”

Aloittelija voi kehittyä jopa vuosia niin, että nostaa kuormitusta nousujohteisesti.

Silloin taas kun on kovassa kunnossa, täytyy kuormittaa itseään usein todella kovaa, jotta vielä kehittyy.

Kipu kertoo uudesta ärsykkeestä.

Toinen puoli kiputreenaamisessa on se, että tehokkaan treenin jälkeisinä päivinä sattuu lihaksiin. Tällaiselle viivästyneelle lihasarkuudelle on nimikin: Delayed Onset Muscle Soreness eli DOMS. Lihasarkuutta esiintyy yleensä 24–48 tuntia kovan harjoituksen jälkeen.

Onko lihasarkuus sellaista, jota pitäisi tavoitella? Pääosin ei, sanoo Hulmi. Lihakset saadaan kasvamaan aivan muilla konsteilla kuin kipua hakemalla.

”Fyysisen harjoittelun tärkeisiin periaatteisiin kuuluvat muun muassa tavoitteellisuus, nousujohteisuus ja treenin jatkuvuus. Kipu on sekundäärinen asia.”

Kuitenkin kehitys vaatii sitä, että treeniin kuuluu ylikuormitusta ja ärsykkeen vaihtelua. Se tarkoittaa, että treeni ei ole aina samanlaista.

Lihasarkuutta saattaa ilmestyä juuri silloin, kun treenaa uudella tavalla, aiempaa kovempaa tai tauon jälkeen.

”Lihasarkuus liittyy myös tiettyihin tekniikoihin: sitä tulee etenkin jarruttavista, venyttävistä liikkeistä, kuten suorin jaloin maastavedoista ja syväkyykyistä.”

Lihasarkuutta saattaa ilmetä erityisesti niillä, jotka treenaavat harvoin mutta kovaa. Kun treenaa usein mutta hieman kevyemmin, ei arkuutta välttämättä juuri tule.

”Se ei silti tarkoita, että kokonaiskuormitus jäisi vähäiseksi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikunta
  • Kuntoilu
  • Lihakset
  • kuntosali

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi Helsingin yliajosta: Epäilty ajoi voimakasta ylinopeutta välittämättä siitä, että joku jää alle – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Päivi Kivikangas lähti lähetystyöhön, mutta päätyi napatanssijaksi Thaimaahan – ”Opin kantapään kautta, mitä tarkoittaa kuuluisa thaimaalainen hymy”

    3. 3

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    4. 4

      Alkoholisti ei ole valinnut sairauttaan

    5. 5

      Lakimiehet välttelevät asiakkaita ja hoitavat asioita jopa humalassa – HS:n selvityksen perusteella turvapaikanhakijoiden oikeusavussa on vakavia ongelmia

    6. 6

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    7. 7

      Jokelan kouluampumista todistanut Teemu Suninen haastaa rallikärjen Jyväskylässä – ”En ole koskaan juossut kilometriä niin nopeasti kuin silloin”

    8. 8

      Turvapaikan­hakijoiden oikeusavun uudistus palkitsee huonoja juristeja ja rankaisee hyviä, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja – ”Selvästikin valvonta on pettänyt”

    9. 9

      Verinen vallankumous sai melkein alkunsa Suomenlinnasta 111 vuotta sitten – tavoitteena oli vallata Pietari, mutta viinan puute sai kapinalliset hätäilemään

    10. 10

      Taksi kääntyi raitiovaunun eteen Helsingin Kaisaniemessä – matkustaja loukkaantui lievästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    2. 2

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    3. 3

      Leikki-ikäinen lapsi putosi viitisentoista metriä kerrostalon ikkunasta Pitäjänmäessä – poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    5. 5

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    6. 6

      Päivi Kivikangas lähti lähetystyöhön, mutta päätyi napatanssijaksi Thaimaahan – ”Opin kantapään kautta, mitä tarkoittaa kuuluisa thaimaalainen hymy”

    7. 7

      Alkoholisti ei ole valinnut sairauttaan

    8. 8

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    9. 9

      Lakimiehet välttelevät asiakkaita ja hoitavat asioita jopa humalassa – HS:n selvityksen perusteella turvapaikanhakijoiden oikeusavussa on vakavia ongelmia

    10. 10

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää