Hyvinvointi

Miksi syömisestä tuli vaikeaa?

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen ihmettelee ihmisten kritiikitöntä suhtautumista ravitsemusväitteisiin. Syöminen on yksinkertaisempaa kuin luulemme, hän sanoo.

Miksi syömisestä tuli niin vaikeaa? Se kysymys komeilee ravitsemusterapeutti Hanna Partasen Puurot ja vellit sekaisin -kirjan alaotsikkona.

Partanen tietää, että ihmisiä ahdistaa jatkuva ravitsemustiedon tulva. Uutisista luetaan, että punaviini on terveellistä ja sitten taas ei. Blogeissa neuvotaan syömään maidotonta ja viljatonta ruokaa. Rasvan laatu herättää kiihkeitä tunteita.

Partasen mukaan syöminen on vaikeaa kahdesta syystä: sekä valinnanvaraa että tietoa on runsaasti. Saatavilla on määrättömästi herkkuja. Samaan aikaan saa lukea, mitä ei pitäisi syödä ja mitä pitäisi. Partasen mukaan media sekoittaa ihmisiä.

”Jatkuvasti kerrotaan ristiriitaista ravitsemustietoa. Myös asiantuntemus on kriisissä: kuka tahansa voi kutsua itseään ravitsemusasiantuntijaksi.”

Jos esimerkiksi terveysblogisti on löytänyt hyvän ruokavalion, joka tekee olon energiseksi ja poistaa vaivat, se ei kerro pitkäaikaisista vaikutuksista.

”Ihmisen olotila ei kerro kaikkea. Kohonnut kolesteroli, verenpaine tai veren sokeripitoisuus ei välttämättä tunnu miltään. Oma kokemus ei kerro syövän kehittymisestä tai pitkäaikaissairauksista.”

Mikä sitten neuvoksi ihmisille, joita ahdistavat uutisten muuttuvat ravitsemustiedot?

”Uutisia tulee lukea kriittisesti, eikä joka hapatukseen kannata mennä mukaan. Terveellisen ruokavalion perusta on helppo: syödään säännöllisesti itselle sopivia annoskokoja, riittävästi kasviksia ja mahdollisimman monipuolisesti, jotta saadaan tarvittavat kivennäis- ja hivenaineet. Syöminen on näin yksinkertaista.”

Partasen mukaan riittää, kun 80 prosenttia ruokavaliosta on kohdillaan.

”Järkevään ruokavalioon kuuluu joustavuus. Jos syö aina sataprosenttisesti oikein, se vaikuttaa elämänlaatuun. Kuka tarvitsee optimaalista ruokavaliota? Fitness-kisoihin menevä ehkä, mutta pitääkö muidenkin punnita raejuustonsa?”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • syöminen
  • tunnesyöminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Shakiran piti blondata hiuksensa ja La Bamba -hitin tekijän vaihtaa nimensä – espanjankielinen musiikki kelpaa listoille vain valkopestynä

    9. 9

      Voimakas maanjäristys surmasi useita kymmeniä Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    10. 10

      ”Minut suljettiin huoneeseeni”, ”Isällä oli lyhyt pinna” – Lasten kurittaminen väkivallalla kiellettiin jo 1984, mutta se ei ole loppunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää