Valikko
Hyvinvointi

Ihmiset vastustavat asiantuntijoiden terveysneuvoja – havainnosta syntyi maailman menestynein aktiivisuusranneke

Fitbitin Eric Friedmanin tavoitteena on 10 000 askelta päivässä ja maailmanvalloitus hyvinvointibisneksellään. Ihmiset tietävät, miten elää terveellisesti, mutta eivät tottele ohjeita. Siksi aktiivisuusrannekkeesta tuli menestys.

Ihmiset tietävät aivan tarkkaan, mitä heidän pitäisi tehdä elääkseen terveempinä ja pidempään. Silti he eivät tee niin.

Tätä ristiriitaa Yalen yliopistosta valmistunut tietotekniikkainsinööri Eric N. Friedman pohti kaverinsa, Harvardin opintonsa kesken jättäneen James Parkin kanssa kymmenisen vuotta sitten.

Kaksikko oli havainnut, että amerikkalaiset lihovat lihomistaan, vaikka lääkärit kertovat heille tarkkaan, miten sen voisi estää. ”Ihmiset eivät vain tottele”, Friedman toteaa puhelimessa.

He keksivät, että jos ihminen saa ajantasaista tietoa hyvinvoinnistaan, halu elää terveemmin syntyy itsestään.

Friedman ja Park osuivat oikeaan. Heidän kehittämästään hyvinvointirannekkeesta Fitbitistä on tullut kymmenessä vuodessa maailman markkinajohtaja.

Nelikymppinen Park toimii nykyään Fitbitin toimitusjohtajana ja kymmenen vuotta vanhempi Friedman vastaa yhtiön teknologiasta. Fitbit on jo kolmas heidän yhdessä perustamansa kasvuyritys – ja menestyksekkäin. Tällä hetkellä Fitbit pyrkii kasvamaan voimakkaasti myös Yhdysvaltain ulkopuolella, siksi Friedmankin osallistui äskettäin terveysmessuille Helsingissä.

Fitbit seuraa ranteeseen tai vaatteeseen kiinnitettynä askeleita, kalorien kulutusta, sydämen sykettä ja unen laatua. Tietoja voi seurata verkkopalvelun kautta tai mobiilisovelluksella. Tiedot voi myös liittää kuntoilusovellukseen ja jakaa ystävien kanssa. ”Sosiaalisuus on tärkeää. Ihmiset liikkuvat paljon enemmän silloin, kun he jakavat tietonsa ystäviensä kanssa”, Friedman sanoo.

Sen hän tietää omasta kokemuksestaankin. Hän tähtää itse 10 000 askeleeseen päivässä. Tärkeimmäksi tavoitteekseen hän nimeää kuitenkin sen, että hänen sydämensä leposyke laskisi runsaaseen viiteenkymmeneen minuutissa. Tavoitteen saavuttamisessa auttaa Friedmanin mukaan se, että hänen työtiiminsä jakaa tuloksensa keskenään ja tsemppaa toisiaan.

Liikunta onkin kuulemma Friedmanin ainoa harrastus. ”Teen paljon töitä. Sitä paitsi minulla on kolme lasta, joista nuorin on kolmevuotias. Haluan viettää vapaa-aikani heidän kanssaan”, Friedman kertoo.

Hyvä, jos Friedmanille jää aikaa leikkiä lastensa kanssa, sillä terveyslaiteala on nyt yksi kuumimpia.

Vuonna 2007 perustettu Fitbit listautui viime vuonna New Yorkin pörssiin. Sen tuotteita myydään 55 maassa yli 48 000 myyntipisteessä.

Kansainvälisen IDC-tutkimuslaitoksen mukaan Fitbit on puettavien laitteiden maailmanlaajuinen markkinajohtaja 24,5 prosentin markkinaosuudellaan, kakkosena on Kiinan suurin elektroniikkavalmistaja Xiaomin 19 prosentillaan ja kolmantena yhdysvaltalainen Apple 7,5 prosentilla.

Markkinajohtaja on saanut niskaansa myös kritiikkiä. Kalifornian teknillisen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan Fitbitin kehittämä syketeknologia ei anna oikeaa kuvaa sykkeestä. Yhtiö on myös haastettu oikeuteen kuluttajien harhaanjohtamisesta. Fitbit on kuitannut haasteen lähinnä rahastusyritykseksi. Sen mukaan tutkimuksen on tilannut ja kustantanut kannetta ajava lakiasiaintoimisto eikä se täytä tieteellisiä kriteerejä.

Kritiikki ei lannista Fitbitiä. Friedmanin mukaan yhtiön tavoitteena on saada muualla maailmassa yhtä iso markkinaosuus kuin sillä on Yhdysvalloissa.

Maakohtaisia markkinaosuuksiaan Fitbit ei paljasta, mutta Yhdysvalloissa osuuden arvioidaan olevan yli 60 prosenttia.

Erityisesti Fitbitiä kiinnostaa nyt Kiina: ”Kiinassa on 150 miljoonaa ihmistä, joilla on diabetes”, Friedman huomauttaa. Laihduttaminen onkin kakkostyypin diabeteksen tärkein hoitokeino.

Entä millaisia terveysteknologian käyttäjiä me suomalaiset sitten olemme?

”Suomalaiset ovat muiden eurooppalaisten tavoin nopeita omaksujia. He ottavat halukkaasti käyttöönsä uutta teknologiaa”, Friedman kertoo, vaikka ilmoittaakin samalla vihaavansa ”eri kulttuureihin liitettyjä stereotypioita”.

Hän kertoo, että kiinnostus terveellisiin elintapoihin herää viimeistään keski-iässä.

”Juttuhan menee yleensä niin, että yksi perheenjäsen, tavallisimmin perheen äiti, hankkii laitteen. Hän innostuu siitä ja patistaa puolisonsa, vanhempansa ja teini-ikäiset lapsensakin sen käyttäjiksi”, Friedman kuvaa.

Parikymppinen tytär haluaa kuitenkin aktiivisuusrannekkeeltaan aivan eri asioita kuin isänsä. ”Siksi olemme kehittäneet monipuolisen valikoiman erilaisia tuotteita.”

Fitbit panostaa hänen mukaansa yhä enemmän muotoiluun ja muodikkuuteen. Aktiivisuusranneke voisi hänen mukaansa olla eräänlainen uusi rannekello, jolla ihminen viestii arvojaan, tyyliään ja elintapaansa.

Fitbitillä on Friedmanin mukaan iso tutkimusosasto, jossa tutkitaan, mitä kaikkea ihmisessä voi mitata ja miten mittaustuloksia voi hyödyntää.

Yhtiön tärkein tavoite on Friedmanin mukaan kuitenkin terveyden edistäminen.

”Taloudellinen menestys tulee sitten perässä”, hän sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Kasvuyritys
  • Terveys
  • Hyvinvointi
  • Lihavuus
  • Aktiivisuusranneke

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Sirkka Lekman on leikannut Linnanmäellä tuhansia siluetteja, mutta tänä kesänä vuosikymmenten työ päättyy – ”En halua, että minua pitää höpsähtäneenä talutella kulisseihin’

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    10. 10

      Yhdysvaltain uusi rauhanneuvottelija syytti Venäjää taisteluista Itä-Ukrainassa – Haluaisi Trumpin tarjoavan Ukrainan käyttöön tappavia aseita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää